Ilari Kallio: Komission työohjelma jatkaa oikealla kurssilla – EU:n kilpailukyvystä ei tingitä
Parlamenttikausi lähestyy puoliväliä ja komission tänään julkaisema työohjelma vuodelle 2027 jatkaa von der Leyenin alkukaudella asetettujen prioriteettien edistämistä. Sääntelytaakkaa kevennetään, sisämarkkinoita syvennetään, turvallisuuteen panostetaan ja ilmastotavoitteista pidetään kiinni. Epävakaassa maailmassa tämä johdonmukaisuus on tärkeää. Eurooppa tarvitsee nyt ennen kaikkea kasvua tukevaa politiikkaa, vähemmän yrityksiä kuormittavaa sääntelyä ja vahvempaa kykyä huolehtia omasta turvallisuudestaan.
Sääntelytaakan keventämiseen tähtääviä aloitteita on työohjelmassa listattu kymmenen kappaletta, minkä lisäksi komissio aikoo vetää takaisin jopa 23 lakiehdotusta, jotka ovat ajautuneet umpikujaan. Ensi vuonna yksinkertaistamista jatketaan muun muassa luvituksessa, liikenteessä, asumisessa, digisääntelyssä ja pankkialalla. Kansalliseen ylisääntelyyn halutaan viimein tarttua Pact against gold-plating -aloitteella. Komissio arvioi tähänastisten yksinkertaistamistoimien vähentävän hallinnollisia kustannuksia 22,3 miljardilla eurolla vuodessa. Uusista säästötavoitteista ei työohjelmassa puhuta. Suunta on siis hyvä, mutta tuloksia ei mitata omnibus-pakettien määrällä. Ratkaisevaa on, helpottuuko yritystoiminta ja nopeutuvatko investoinnit.
Myös sisämarkkinoiden syventäminen etenee, osittain vuoden 2025 sisämarkkinastrategian viitoittamalla tiellä, vaikka kovin merkittäviä askelia ei ensi vuonnakaan oteta. Komissio harkitsee aloitetta uusien sisämarkkinaesteiden ehkäisemiseksi ja aikoo puuttua perusteettomiin alueellisiin toimitusrajoituksiin. Painotus on tervetullut. EU:n 450 miljoonan kuluttajan sisämarkkina on eurooppalaisten yritysten keskeinen kilpailuetu vain, jos yritykset voivat myös käytännössä toimia yli rajojen ilman tarpeettomia kansallisia esteitä.
Energian korkea hinta aiheuttaa paineita monissa jäsenmaissa. Komissio lupaakin toimia hintojen alentamiseksi ja valmistelee vuoden 2030 jälkeistä energiakehikkoa, jossa tavoitteeksi otetaan yksinkertaistaminen vähähiilistymistä vaarantamatta. Työohjelmassa nostetaan esille myös ilmastonmuutokseen sopeutuminen, vesiresilienssi ja luonto. Yritysten kannalta olennaista on, että kunnianhimoiset ilmasto- ja ympäristötavoitteet toteutetaan investointeja mahdollistavalla, ennakoitavalla ja kustannustehokkaalla sääntelyllä.
Geopolitiikka on näkyvässä osassa myös vuoden 2027 työohjelmassa. Komissio tavoittelee toimitusketjujen monipuolistamista ja strategisten riippuvuuksien vähentämistä sekä pyrkii edistämään vapaakauppasopimuksia Indonesian, Intian, Australian, Filippiinien ja Thaimaan kanssa. Samaan aikaan EU vahvistaa puolustuskykyään ja jatkaa tukeaan Ukrainalle, mukaan lukien syventämällä yhteistyötä puolustusteollisuudessa. Euroopan vastaus geopoliittiseen epävarmuuteen ei saa olla vetäytyminen maailmankaupasta. Tarvitsemme enemmän kumppaneita, uusia markkinoita ja vahvempaa omaa toimintakykyä.