Markku Rajamäki: Turvallisuusselvityslakia on päivitettävä

Kansainvälisen turvallisuustilanteen heikentyminen on lisännyt tarvetta päivittää turvallisuusselvityslakia. Turvallisuusselvityksiä tehdään sekä henkilöille että yrityksille.

Turvallisuusselvityslain uudistamisen tavoitteena pitää olla myös yritysten tarpeet. Maailma vuonna 2015 lain voimaan tullessa oli kovin toisenlainen kuin nyt. Tavoitteen toteutumisen kannalta lupaa hyvää, että myös sisäministeriö on hiljattain julkaistussa virkapuheenvuorossaan asettunut ehdottamaan lain päivittämistä. Samoin Suojelupoliisi on päivittämisen kannalla.

Millaisia uudistuksia lakiin sitten tarvitaan?

Turvallisuusselvitettävät tehtävät tulisi päivittää

Tämä tarkoittaisi laajennuksia ja täsmennyksiä nykyisiin tehtäväkuvauksiin. Yksityinen sektori vastaa valtaosasta yhteiskunnan kriittistä infraa, kriittistä tuotantoa ja palveluita. Sen kannalta keskeistä on varmistaa, että lain tehtäväkuvaukset kattavat näihin toimintoihin liittyvät kriittiset tehtävät. Tämän vuoksi on tarpeen käydä läpi myös tehtävittäin sovellettavan turvallisuusselvityksen laajuus, koska suppeassa ja perusmuotoisessa selvityksessä läpikäytävät tietolähteet eroavat toisistaan.

Pidämme myös mahdollisena, että turvallisuusselvitysmenettelyn piiriin pääsyoikeutettujen yritysten osalta on päivitettävää. Heinäkuuhun 2026 mennessä nimettyjen ns. CER-kriittisten yritysten tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta lienee suurempi kuin Suojelupoliisin turvallisuusselvitystoiminnon yritysasiakkaiden määrä, joka on noin 250. CER-direktiivin mukaan CER-kriittisillä toimijoilla tulee olla pääsy taustanselvitysmenettelyyn, jonka tarkemmat kriteerit kuitenkin määritellään kansallisesti.

Koska CER-direktiivi velvoittaa kaikkia EU-jäsenmaita, selvitysten käytettävyyttä ja tunnustettavuutta yli jäsenmaiden rajojen olisi myös hyvä jossain vaiheessa pohtia.

Voisiko yritysasiakkailla olla pääsy turvallisuusselvitysrekisteriin?

Jo nykyinen laki tuntee ns. liittymisen voimassa olevaan selvitykseen. Kun yrityksellä ei kuitenkaan ole näkymää turvallisuusselvitysrekisteriin, selvityshakemus pitää näissäkin tilanteissa laatia kuin selvitystä ei olisi. Tämä on tyypillinen ongelma sellaisissa tehtävissä toimivien osalta, jotka toimivat useiden asiakkaiden kohteissa tai hankkeissa. Olisi kaikkien toimijoiden kannalta parempi, jos selvityksen voimassaolon voisi selvityksen kohteen luvalla tarkistaa etukäteen ja liittyä sen jälkeen kevyemmällä menettelyllä voimassa olevaan selvitykseen, mikäli voimassaoloaikaa on riittävästi jäljellä.

Työnantajavastuussa olevien tiedonsaantioikeudet tulisi turvata

Jos selvityksessä ilmenee ns. merkityksellisiä tietoja, Suojelupoliisi voi harkintansa mukaan antaa ne selvityksen hakijalle. Jos kuitenkin selvityksen hakijana on yrityksen asiakas, jonka tietoja selvityksellä pyritään suojaamaan, henkilön työnantaja ei näitä tietoja saa Suojelupoliisilta eikä asiakkaaltaan, vaan tyypillisesti asiakas vain kieltää työnantajayritystä käyttämästä kyseistä henkilöä hankkeessaan tai palvelussaan. Tilanne on työnantajan kannalta hankala. Työnantajalla on tieto, että jotain vakavaa on todennäköisesti tullut esiin, mutta se ei kuitenkaan voi työnantajana tehdä työoikeudellisesti järkeviä toimenpiteitä oikean tiedon pohjalta.

Sen vuoksi tulisi selvittää, voisiko merkityksellisiä tietoja antaa näissä tilanteissa myös kohdehenkilön työnantajalle. On huomioitava, että kesällä 2025 voimaan tullut satamia koskeva muutos on poikkeus tästä säännöstä, koska se oikeuttaa hakijana olevan satamanpitäjän ilmoittamaan merkitykselliset tiedot myös henkilön työnantajalle, esim. satama-alueella operoivalle lastinkäsittely-yritykselle.

Jos lopputuloksena on selkeä laki, tulkintasuosituksia antavasta arviointikriteerilautakunnasta tulisi luopua

On hyvin poikkeuksellista, että yleistä lain soveltamista tukemaan on perustettu erillinen lautakunta. Tavoitteena tulisi olla niin selkeä laki, ettei tällaista enää jatkossa tarvittaisi.