Oona Juonala: Reilu kilpailu vaatii samat pelisäännöt kaikille – myös verkkomarkkinapaikoille
EU:n ulkopuolelta saapuvien vähäarvoisten pakettien määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Huomattava osa niiden sisältämistä tuotteista ei täytä EU:n sääntelyn vaatimuksia tuoteturvallisuuden osalta. Kun eurooppalaiset yritykset kantavat vastuunsa tuoteturvallisuudesta, ympäristövaatimuksista ja kiertotalouden kustannuksista, samaan aikaan kolmansista maista tuotteita välittävät verkkomarkkinapaikat ovat voineet tosiasiallisesti toimia näiden vaatimusten ulkopuolella. Tämä vääristää kilpailua ja vaarantaa kuluttajien turvallisuuden. Ilmiö on noussut yhdeksi EU:n sisämarkkinoiden keskeisimmistä haasteista.
Keväällä hyväksytyn EU:n tulliuudistuksen myötä kolmansista maista tuotteita välittäviä verkkomarkkinapaikkoja ja -alustoja aletaan pitää tavaran tuojina. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tullimuodollisuuksista vastaa jatkossa verkkomarkkinapaikka- tai alusta, ei loppukuluttaja.
Heinäkuussa otettiin käyttöön kolmen euron tullimaksu alle 150 euron arvoisille lähetyksille, jotka olivat aiemmin tullista vapautettuja. Maksu määrätään erikseen jokaiselle tavaraerälle eli samalla tullikoodilla ja alkuperämaalla varustetulle tuoteryhmälle. Suomen tullin tilastojen mukaan alle 150 euron arvoisten tavaraerien määrä laski heinäkuussa 66,5 prosenttia kesäkuuhun verrattuna. Tämä osoittaa, että uudistuksella on todellista vaikutusta markkinaan. Tarkempi kuva muodostuu myöhemmin tänä vuonna, kun EU:n laajuiset tilastot valmistuvat. Lisäksi marraskuusta alkaen otetaan käyttöön käsittelymaksu kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista verkkokauppaostoksista. Maksu peritään jatkossa jokaisesta lähetyksen tavaraerästä erikseen, mutta sen tarkka taso on vielä avoinna.
Tulliuudistuksen myötä tehdyt toimenpiteet ovat oikeansuuntaisia askeleita kohti tasapuolisempaa kilpailua, mutta ne eivät itsessään riitä ratkaisemaan haasteita, joita kolmansista maista saapuvien tuotteisiin liittyy tuoteturvallisuuden ja vaatimustenmukaisuuden osalta. Siksi EU-tason toimia on kiirehdittävä reilujen pelisääntöjen varmistamiseksi. Kolmansista maista tuotteita välittävät verkkomarkkinapaikat reagoivat muuttuneeseen tilanteeseen kehittämällä uusia liiketoimintamalleja, esimerkiksi lisäämällä EU-alueelle perustettavia varastoja ja logistiikkakeskuksia, joiden avulla tullimaksuilta voitaisiin välttyä. Samalla ne pyrkivät houkuttelemaan eurooppalaisia myyjiä omille alustoilleen. Markkinatoimijoiden nopea reagointi kertoo siitä, että yksittäiset toimenpiteet eivät riitä. Pelkkä uusi sääntely ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Kolmansista maista toimivien verkkomarkkinapaikkojen osalta tarvitaan sekä nykyistä vahvempaa lainsäädäntöä että määrätietoisempaa toimeenpanoa, jotta sääntöjä myös noudatetaan käytännössä.
Esimerkiksi Import One-Stop-Shop -järjestelmästä, eli arvonlisäveron maksamisjärjestelmä enintään 150 euron arvoisille verkko-ostoksille tulisi tehdä pakollinen.
Myös EU:n ulkopuolisten toimijoiden tulisi EU:ssa toimivien yritysten tavoin vastata siitä, että niiden kautta myytävät tuotteet täyttävät EU:n tuoteturvallisuus- ja ympäristövaatimukset sekä osallistuvat kiertotalouden kustannuksiin.
Lisäksi on huomioitava, että kansalliset viranomaisresurssit eivät yksin riitä tehokkaan valvonnan varmistamiseen, koska yksityinen tuonti jää pitkälti valvonnan ulkopuolelle. Seuraamuksia voidaan kohdistaa vain kaupallisiin toimijoihin. Siksi komission toimivaltaa on vahvistettava, jotta se voi tehokkaammin valvoa verkkomarkkinapaikoilla- ja alustoilla tapahtuvaa rajat ylittävää kaupankäyntiä. Eurooppalaisen markkinavalvontaviranomaisen perustaminen olisi keino puuttua tilanteeseen.
Syksyllä annettavissa EU:n tuotelainsäädäntöä, markkinavalvontaa ja kuluttajansuojan täytäntöönpanoa koskevien uudistusten on varmistettava, että sisämarkkinoille tuotteita myyviä toimijoita kohdellaan yhdenmukaisesti niiden sijoittautumispaikasta riippumatta. Lisäksi kiertotaloussääntelyssä on huolehdittava siitä, että myös EU:n ulkopuoliset myyjät osallistuvat täysimääräisesti tuottajavastuusta aiheutuviin kustannuksiin.
Kyse on sekä eurooppalaisten yritysten että kuluttajien edusta: kun kaikille markkinoilla toimiville asetetaan samat velvollisuudet, kuluttajat voivat luottaa tuotteiden turvallisuuteen ja ympäristövaatimusten toteutumiseen ja yritykset voivat kilpailla samoilla säännöillä.