EK:n yrityskysely: Asenneilmapiiri ei kannusta omistamiseen ja riskinottoon

Yhteiskunnalliset asenteet ovat jo varovaisen kannustavia suhteessa yrittäjyyteen, mutta omistamiseen, menestymiseen ja riskinottoon suhtaudutaan varauksellisesti. Palkan sivukustannukset taas muodostavat kynnyksen työllistämiselle.

EK:n Yrittäjäpaneelille tehdyllä kyselyllä selvitettiin pk-yritysten näkemyksiä kasvun kynnyksistä:

  • 75 prosenttia yrittäjistä kokee, että yhteiskunta ei kannusta omistamiseen ja riskinottoon. 61 prosenttia pitää epäonnistuneen yrittäjän uutta alkua vaikeana. Huolestuttava on myös tulos, jonka mukaan omistajan kokonaisverotus tukee pikemminkin aseman säilyttämistä kuin kannustaa kasvuun.
  • Keskeiset kasvun jarrut liittyvät uusien työntekijöiden palkkaamiseen. Erityisesti ensimmäisen työntekijän rekrytointi kasvattaa suhteettomasti taloudellisia riskejä ja byrokratiaa.
  • Työntekijälle maksettava palkka ei ole yrittäjien mukaan suurin työllistämiskynnys, vaan ongelmana ovat sen päälle tulevat korkeat sivukulut (mm. työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutukset sekä työnantajan sosiaaliturvamaksut). 86 prosenttia vastaajista piti palkan sivukuluja keskeisenä kasvun kynnyksenä.
  • Uusia pullonkauloja tulee eteen, kun viennin aloittaminen ajankohtaistuu: 67 prosenttia yrityksistä näkee kansainvälistymisessä suuria haasteita. Vielä ongelmallisempana koetaan omistajanvaihdokset: 73 prosentin mielestä niihin liittyy melko tai erittäin paljon kasvun esteitä.

EK:n PK-johtaja Jouni Hakala peräänkuuluttaa toimia, joilla madallettaisiin työllistämisen kynnystä:

– Sosiaalivakuutus ja sen edellyttämät pakolliset sosiaalivakuutusmaksut ovat tarpeellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Työn sivukulut ovat työnantajalle kuitenkin työllistämisveroja, jotka rajoittavat työvoiman käyttöä. Nyt tarvitaan keskustelua siitä, miten yritysten työllistämiskykyä voidaan parantaa.

– Yhtä tärkeää on vaikuttaa asenneilmapiiriin, jotta omistaminen saisi sille kuuluvan arvon ja kannustuksen. Ilman omistajia ei ole yrityksiä, jotka investoivat, hakevat vientiä ja luovat työpaikkoja.

Tutustu Yrittäjäpaneelin kyselytuloksiin tarkemmin infografiikan muodossa.

EK:n Yrittäjäpaneeliin kuuluu 700 työnantajayrittäjää, joista 227 vastasi kasvun esteitä kartoittaneeseen kyselyyn huhtikuussa.