Elinkeinoelämä: Suomesta EU:n pelinrakentaja

08.05.2019

Jäsenmaiden rivien kokoaminen on EU:n kohtalonkysymys. Viisaalla EU-politiikalla Suomi voi nousta EU:n pelinrakentajaksi ja kokoaan suuremmaksi toimijaksi, arvioi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Fokus on hänen mukaansa syytä suunnata perusasioihin ja EU-vahvuuksiin, kuten sisämarkkinat ja kauppapolitiikka, vähähiilinen talous ja turvallisuus.

Eurooppa käy vaaliuurnille haastavissa asetelmissa. Vaalituloksen ennakoidaan syventävän EU:n hajaannusta entisestään. EU:ta murennetaan nyt sisältä päin. Sisäinen hajanaisuus ja riitaisuus syövät EU:n globaalia vaikutusvaltaa.

Toimitusjohtaja Jyri Häkämies julkisti elinkeinoelämän odotukset Suomen tulevalle EU-politiikalle:

”Hajanainen EU ei ole Suomen, Euroopan tai maailman etu. Päinvastoin – vahvaa EU:ta tarvitaan enemmän kuin koskaan, jotta USA:n ja Kiinan voima-akselille saadaan vastapainoa. Muussa tapauksessa lopputuloksena on kaksinapainen maailma, jossa Euroopalla on vain sopeutujan osa.”

Sisäisen yhtenäisyyden ja luottamuksen vahvistaminen on unionin kohtalonkysymys ja tulevien EU-päättäjien tärkein tehtävä. Viisaalla EU-politiikalla Suomi voi Häkämiehen mukaan nousta EU-rivejä kokoavaksi voimaksi:

”Tähän tarvitaan korostetun aktiivista ja rakentavaa politiikkaa. Suomen on syytä painottua jäsenmaita yhdistäviin perusasioihin ja EU:n vahvuuksiin. Keskitytään olennaiseen, haetaan ratkaisuja ja ollaan käytännönläheisiä. EU:n hienot saavutukset eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan ne edellyttävät jatkuvaa työtä. Rakennetaan avointa ja fiksua Eurooppaa!”

EU-politiikan keskeinen huomio on EK:n mukaan syytä suunata seuraaviin keskeisiin perusasioihin:

  • Tehdään töitä, jotta Suomelle elintärkeät sisämarkkinat eivät ota takapakkia. Toimeenpannaan se, mitä on jo sovittu.
  • Panostetaan aktiiviseen kauppapolitiikkaan  ja varmistetaan, että vienti-Suomi hyötyy globalisaatiosta jatkossakin.
  • Tehdään kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa Euroopassa ja maailmalla. Viedään EU:n päästöt nettonollaan vuoteen 2050.
  • Huolehditaan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta sekä oikeusvaltion periaatteiden noudattamisesta. EU:n arvot ovat perusta vakaudelle ja hyvinvoinnille.

Suomella on erityinen vaikuttamisen paikka, kun sen kolmas EU-puheenjohtajuus ajoittuu historialliseen saumaan heti Euroopan parlamenttivaalien jälkeen. Suomen näkemyksiä EU:n tulevasta suunnasta kuunnellaan nyt erityisen tarkasti.

EU:n sisäiset ja ulkoiset riskit ovat todellisia. Elinkeinoelämä on kuitenkin luottavainen:

”Viime vuosina EU:ssa on edistytty monissa tärkeissä asioissa: työllisten määrä on ennätyksellisen korkealla, EU:n kilpailukykyä on palautettu ja julkisia talouksia tasapainotettu, ilmastonmuutoksentorjunnassa on otettu edelläkävijän rooli ja kauppasopimusverkostoa on laajennettu. Eurooppalaisten tuki EU-jäsenyydelle on historiallisen korkealla tasolla.”

Myönteinen kehitys on mahdollista myös jatkossa. Siksi EK käynnistää some-kampanjan, jossa kannustamme suomalaisia pohtimaan, millaiselle tulevaisuuden Euroopalle he antavat äänensä. Millainen suomalaisten arki voisi olla kahdenkymmenen vuoden kuluttua, jos teemme EU-yhteistyössä oikeita valintoja? Keskustelua käydään #OmaEurooppa-tunnuksella.

Lue lisää:

EK:n näkemykset tulevaan EU-politiikkaan: www.ek.fi/EU2019
EK:n haaste ideoida EU:n tulevaisuutta vuonna 2039: www.ek.fi/omaeurooppa