EK:n koronakysely: 84 prosenttia yrityksistä arvioi, että oman työpaikan turvallisuus on saatu varsin hyvälle tasolle

Suomalaisissa työnantajayrityksissä on valtaosin hyvä valmius siihen, että uudet turvakäytännöt mahdollistavat henkilöstön paluun etätöistä takaisin työpaikalle. Exit-vaiheeseen liittyy kuitenkin paljon yleistä epätietoisuutta. Neljännes arvioi, ettei epidemian testaus ja jäljitys ole Suomessa hallinnassa.

Taloudellinen ahdinko ei ole yrityksissä helpottanut, mutta tunnelin päässä nähdään ainakin varovaista valon kajastusta, arvioi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies:

”Hallituksen ensimmäiset päätökset rajoitusten purusta ovat olleet tärkeä signaali kentälle. Yritykset uskaltavat arvioida, että lomautusten pahin huippu olisi tältä erää ohitettu. Myös konkurssien riskin arvioidaan vähentyneen. Luottamuksen ylläpitämiseksi hallitukselta tarvittaisiin nyt konkreettisempaa exit-tiekarttaa ja uskottavuutta epidemian hallintatoimiin.”

EK:n neljänteen koronakyselyyn vastasi 1 639 yrittäjää ja yritysjohtajaa, jotka kaikki ovat työnantajia. Tulosten luotettavuutta vahvistaa se, että painokertoimien ansiosta ne ovat yleistettävissä suuntaa-antavasti koko työnantajakenttään. Kyselyn vastausaika oli 11. – 12.5.

Yrityskyselyn päätulokset:

  • Työnantajayritysten tilanne on edelleen hyvin vaikea. Kolmannes arvioi, että liikevaihto on vähintään puolet normaalia toukokuuta alempi.
  • Lomautustilanne on säilynyt ennallaan. 45 prosenttia yrityksistä oli joutunut lomauttamaan (44 prosenttia EK:n edellisessä kyselyssä huhtikuussa). 9 prosenttia varautuu lomautuksiin lähiviikkoina (15 prosenttia arvioi näin huhtikuussa).
  • 7 prosenttia yrityksistä on tähän mennessä päätynyt irtisanomisiin (5 prosenttia huhtikuussa).
  • Luottamus yritystoiminnan jatkuvuuteen on hieman vahvistunut: 11 prosenttia pelkää ajautuvansa konkurssiin, kun osuus vielä huhtikuussa oli 16 prosenttia.
  • Kyselyssä selvitettiin yritysten tuntumaa siitä, kuinka turvallista työntekijöiden on palata etätyövaiheen jälkeen lähityöhön:
    • Fyysiset työskentelyolosuhteet (omat toimitilat, desinfiointi, etäisyydet, asiakaskontaktit) arvioidaan valtaosin turvallisiksi. 31 prosenttia arvioi ne hyvin turvallisiksi ja 53 prosenttia kohtuullisen turvallisiksi. 9 prosenttia koki, että turvallisuuden toteutuminen edellyttää vielä toimenpiteitä.
    • Lähityöhön paluun osalta suurin huoli kohdistuu siihen, kuinka tehokkaasti ja kattavasti yhteiskunnassa pystytään tunnistamaan ja jäljittämään tartunnan saaneet. 23 prosenttia yrityksistä arvioi, ettei tilanne Suomessa ole vielä hallinnassa johtuen mm. riittämättömästä testauksesta.
    • 14 prosenttia kaikista yrityksistä kantaa huolta suojavarusteiden riittävyydestä. Osuus on suhteellisen suuri huomioiden, että noin puolet ylipäätään tarvitsee niitä toiminnassaan.
    • Viidennes pitää julkisen liikenteen työmatkoja merkittävänä riskinä henkilöstön turvallisuudelle.
    • Epätietoisten vastaajien osuus on varsin iso, mikä kertoo yritysten tarpeesta saada selkeämpää ohjeistusta turvallisista toimintatavoista.
  • Kritiikki hallitusta kohtaan on lisääntynyt: avopalautteiden mukaan tyytymättömyyttä herätti yritystukien kohdentuminen sekä selkeän exit-suunnitelman puuttuminen.

Tutustu tuloksiin myös infografiikan muodossa. Se sisältää tulokset myös päätoimialoittain ja yrityskokoluokittain.

Jatketaan keskustelua somessa tunnisteella #EKyritystenäänenä

 

Lisätiedot:

Kommentit

Kommentoi