EK:n Kuntaranking 2023: Seinäjoen, Rauman ja Salon alueet jälleen mitalisijoilla, Tampere lähestyy kärkikolmikkoa

15.02.2023

Seinäjoen seutu arvioitiin jälleen Suomen vetovoimaisimmaksi alueeksi yritystoiminnalle, ilmenee EK:n Kuntaranking-tutkimuksesta. Myös muut mitalisijat menivät jo kaksi vuotta sitten hopeaa ja pronssia napanneille Rauman ja Salon seuduille. Tulosparantajina esille nousevat jo 4. sijalle noussut Tampereen seutu sekä kärkikymmenikköön kiilanneet Lahden ja Ylä-Savon seudut. Kaikkein kovimman nousun teki Kajaanin seutu, joka vahvisti asemiaan EK:n Kuntarankingin keskijoukoissa. Uutena vertailussa oli Porvoon seutu, joka sijoittui heti sijalle 6. Kaikkien 25 seutukunnan tulokset löytyvät tämän tiedotteen lopusta.

Kahden vuoden välein toteutettava Kuntaranking mittaa Suomen eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tekemässä vertailussa hyödynnetään kahdentyyppistä aineistoa: yrityksille suunnattua kyselyä sekä aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja.

Alueen sijoitukseen vaikuttivat yritysten arvioissa erityisesti seuraavat tekijät: kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys (esim. kuntapolitiikan päätöksenteko, luvituksen ja kaavoituksen sujuvuus, yritysvaikutusten huomiointi päätöksissä), oman alueen julkiset yrityspalvelut (neuvonta, rahoitus, toimitilat) sekä osallistumismahdollisuus palveluiden tuottamiseen (kilpailu kuntayhtiöiden kanssa, julkiset hankinnat). Huom: Yritykset arvioivat kyselyssä omaa kotikuntaansa, mutta tulokset raportoidaan laajemman seutukunnan tasolla.

Kunnille seurantahistorian korkein arvosana, kritiikki silti edelleen voimakasta

Vuoden 2023 tulokset kertovat oikeansuuntaisesta kehityksestä, kertoo EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen:

”Kunnat saivat omilta yrityksiltään mittaushistorian korkeimmat arvosanat. Kuntien harjoittama elinkeinopolitiikka ja paikallinen yritysilmapiiri saavat yrityksiltä selvästi useammin kiitosta kuin moitteita. Kritiikkiä esiintyy kuitenkin laajasti ja keskimäärin yritysten antama kokonaisarvosana oli korkeintaan kohtuullinen.”

  • Yritykset ovat laajalti tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa osallistua erilaisten kuntapalvelujen tuottamiseen. Kuntayhtiöiden aiheuttamista markkinahäiriöistä sekä kilpailutusten ja julkisten hankintojen ongelmista raportoidaan paljon.
  • Valtaosa yrityksistä arvioi maantieteellisen sijaintipaikkansa vastaavan hyvin yritystoiminnan nykyisiin tarpeisiin. Sijaintia koskevissa arvioissa oli kuitenkin nyt kiinnostavia liikahduksia, jotka liittyvät tyypillisesti mm. muutoksiin työvoiman saatavuudessa tai liikenneyhteyksissä. Monilla alueilla vaikuttaa oletettavasti myös Venäjän kaupan tyrehtyminen tai ylipäätään Venäjän läheisyys.
  • Osa yrityksistä on tyytymättömiä kaupunki- ja kuntakeskustojen kehittämiseen. Joko aitoa kehittämistä ei tapahdu ja keskustat näivettyvät tai keskustoja kehitetään yritysten tarpeita kuulematta. Tällöin yritysten saavutettavuus voi heikentyä niin asiakkaiden kuin työntekijöiden näkökulmista ja yritykset joutuvat pohtimaan sijaintiaan uudelleen.
  • Kriisivuodet ovat myös vahvistaneet alueellista sitoutumista. Esimerkiksi Ylä-Savossa ja Kajaanin seudulla sijainnin arvostus on kohonnut viime vuosien aikana. Lisäksi etätyön läpimurron myötä sekä rekrytointi että bisneksen pyörittäminen on helpottunut ruuhka-Suomen ulkopuolella.

Jari Huovinen kannustaa kuntia avoimeen ja rakentavaan keskusteluun, jotta kehityskohteet ja myös aidot juurisyyt löydettäisiin:

”Usein selitystä heikolle menestykselle haetaan ensimmäisenä kuntien yrityspalveluista tai kehitysyhtiöiden toiminnasta. Toki niillä on iso vaikutus, mutta tyytymättömyys kumpuaa muualtakin. Avopalautteessa korostui esimerkiksi yritysten turhautuminen paikalliseen politikointiin, puolueiden väliseen eripuraan tai kuntapoliitikkojen ja virkamiesten heikkoon yhteistyöhön. Tämä näkyy yrityksille poukkoilevana ja tehottomana päätöksentekona, jossa yritysmyönteisyys voi jäädä sanahelinäksi.”

Huovisen mukaan jokaiselta 25 alueelta löytyi sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita. Absoluuttiset erot yksittäisten seutujen saamissa arvioissa voivat olla pieniä.

Kuntaranking-kyselyyn vastasi tammikuussa 2023 yhteensä 2 193 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Vastaajat edustavat suomalaisia työnantajayrityksiä, joita maassamme on alle 85 000.

Koko maan vastaajat

Vastaajina 2 193 yritystä, joissa oli 165 475 työntekijää

Heikko

(%) 

Kohtalainen

(%)

Hyvä (%)

 

 

Saldoluku

2023 *)

Saldoluku

2021

Kunnan elinkeinopolitiikan arvosana 25 36 39 14 7
Sijainti vastaa yritystoiminnan vaatimuksia 7 17 76

 

69

66
Yritysilmaston laatu (17 väittämää)  
    Paikallinen yritysilmapiiri 26 31 43 17 8
    Kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys 28 36 36 8 -1
    Julkiset yrityspalvelut 29 43 28 -1 -7
    Julkisten palveluiden tuotanto 31 46 23 -8 -12

*) Saldoluku on muodostettu vähentämällä positiivisten arvioiden %-osuudesta negatiivisten arvioiden %-osuus

25 alueen tulokset infografiikan muodossa

EK:n Kuntaranking-tulokset 2023

Vertailuun otettiin mukaan 25 seutukuntaa, joista yrityskyselyssä saatiin eniten vastauksia ja tilastotietoa. Yritykset arvioivat kyselyssä omaa kotikuntaansa, mutta tulokset raportoidaan laajemman seutukunnan tasolla. Seutukunnat perustuvat vuoden 2023 kuntajakoon.  

Sijoitus 2023 Seutukunta Sijoitus 2021
1

Seinäjoen seutukunta

Ilmajoki Isokyrö Kauhava Kurikka Lapua Seinäjoki

1
2 Rauman seutukunta

Eura Eurajoki Rauma Säkylä
2
3 Salon seutukunta

Salo Somero
3
4

Tampereen seutukunta

Hämeenkyrö Kangasala Kuhmoinen Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Pälkäne Tampere Vesilahti Ylöjärvi

8
5 Turun seutukunta

Kaarina Lieto Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Paimio Raisio Rusko Sauvo Turku
4
6 Porvoon seutukunta

Askola Myrskylä Porvoo Pukkila
Uusi
7 Helsingin seutukunta

Espoo Helsinki Hyvinkää Järvenpää Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi Lohja Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Siuntio Tuusula Vantaa Vihti
5
8 Lahden seutukunta

Asikkala Hartola Heinola Hollola Iitti Kärkölä Lahti Orimattila Padasjoki Sysmä
11
9 Ylä-Savon seutukunta

Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä
12
10

Jyväskylän seutukunta

Hankasalmi Jyväskylä Laukaa Muurame Petäjävesi Toivakka Uurainen

6
11 Joensuun seutukunta

Heinävesi Ilomantsi Joensuu Juuka Kontiolahti Liperi Outokumpu Polvijärvi
9
12 Kokkolan seutukunta

Kannus Kokkola
7
13

Vaasan seutukunta

Korsnäs Laihia Maalahti Mustasaari Vaasa Vöyri

10
14 Kajaanin seutukunta

Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo
19
15

Hämeenlinnan seutukunta

Hattula Hämeenlinna Janakkala

15
16

Porin seutukunta

Harjavalta Huittinen Kokemäki Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Ulvila

13
17 Kuopion seutukunta

Kuopio Siilinjärvi
14
18

Rovaniemen seutukunta

Ranua Rovaniemi

17
19 Oulun seutukunta

Hailuoto Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu Tyrnävä
18
20

Kemi-Tornion seutukunta

Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio

16
21 Lappeenrannan seutukunta

Lappeenranta Lemi Luumäki Savitaipale Taipalsaari
20
22

Savonlinnan seutukunta

Enonkoski Rantasalmi Savonlinna Sulkava

23
23

Mikkelin seutukunta

Hirvensalmi Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa Puumala

21
24

Kotkan-Haminan seutukunta

Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti

25
25

Kouvolan seutukunta

Kouvola

24