Valtaosa työtaisteluista on laittomia lakkoja

16.09.2014

EK:n jäsenyrityksissä toimeenpantiin vuonna 2013 yhteensä 139 työtaistelua. Työtaisteluihin osallistui runsas 18 000 työntekijää ja niissä menetettiin yli 25 000 työpäivää.

Työtaisteluissa menetettyjen työpäivien määrä oli vuonna 2013 selvästi suurempi kuin vuonna 2012. Työtaisteluista 108 oli lakkoja ja 17 lakon uhkia. Lakoista 105 oli laittomia.

Tiedot perustuvat EK:n työtaistelutilastoon vuodelta 2013 ja ennakkotietoihin alkuvuodesta 2014.

Työtuomioistuin antoi ratkaisun vuonna 2013 yhteensä 96:ssa työtaisteluja koskevassa jutussa. Ammattiosastot ja/tai ammattiliitot tuomittiin maksamaan hyvityssakkoa koko vuonna laittomista työtaisteluista yhteensä noin 500 000 euroa.

Lakoista aiheutuneiksi vahingoiksi yritykset arvioivat työtuomioistuimessa yhteensä noin 12,5 miljoonaa euroa. Yritysten arviot työtaisteluista aiheutuneista menetyksistä vaihtelevat tuhansista euroista miljooniin euroihin työtaistelua kohden. Työtuomioistuimen ratkaisukäytäntöön voi tutustua Finlex-tietokannassa.

Vuoden 2014 alkupuolella laittomia työtaisteluja järjestettiin entiseen tahtiin. Ennakkotietojen mukaan EK:n aloilla oli vuoden 2014 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 72 työtaistelua, joihin osallistui yli 12 000 työntekijää.

Lakot olivat pääosin laittomia. Niissä menetettiin puolessa vuodessa yli 15 000 työpäivää. Ensimmäisen puolen vuoden aikana lakkoilu haittasi erityisesti elintarviketeollisuutta ja ahtausalaa.

ILOn tilastojen mukaan Suomi on työtaisteluissa menetettyjä työpäiviä tarkasteltaessa Euroopan kärkimaita. Saksassa menetettiin vuosien 2000 ja 2012 välillä lakkojen takia vuosittain neljä työpäivää tuhatta työntekijää kohden, Ruotsissa 16 ja Suomessa 60.

Suomen työmarkkinajärjestelmää leimaavat vuodesta toiseen toistuvat laittomat työtaistelut, jotka eivät kuulu vakaasti toimivaan työmarkkinajärjestelmään. Niillä rikotaan myös järjestelmällisesti yhteisesti sovittuja pelisääntöjä.

Työllisyys- ja kasvusopimuksessa sovittiin neuvottelujärjestelmän uudistamista koskevasta työryhmästä. Se pyrkii saavuttamaan neuvottelutuloksen loppusyksystä 2014. EK pitää ensiarvoisen tärkeänä, että työryhmä löytää ratkaisuja myös työrauhaa koskevien pelisääntöjen uudistamiseksi.

EK ja sen edeltäjät ovat keränneet tietoja työtaisteluista 1970-luvun alusta lähtien. EK:n tilasto toimii myös virallisena tilastona yksityisen sektorin osalta.

Tutustu julkaisuun Työtaistelutilasto 2013 (ja ennakkotietoja alkuvuodesta 2014), pdf