Maailmankaupan kasvu vaimeaa – missä vika?

Maailmankaupan kasvu on hiipunut merkittävästi viime vuosina. Kasvu on nyt noin kolme prosenttia vuodessa, mikä on enää puolet pitkän aikavälin keskiarvokasvusta. Yleinen talouskasvun vaimeneminen hidastaa maailmankauppaa, sillä kysyntä on etenkin Euroopassa finanssikriisin jälkimaininkien vuoksi yhä laimeaa. Kiinan talouskasvun tasaantumisella on myös suuri vaikutus rajat ylittävään kaupankäyntiin.

Maailmankaupan kasvun hidastuminen on osaltaan syventänyt Suomen talousahdinkoa. Suomi oli yksi nopean kasvun hyötyjistä, sillä vientimme lisääntyi vuoteen 2008 asti samaa tahtia koko maailmankaupan kanssa.

Rakennemuutos vähentää maiden välistä kauppaa

Globaali kysynnän lasku ei ole ainoa syy maailmankaupan kasvun hiipumiseen, sillä myös kaupan rakenteet ovat muuttuneet. Kehittyvien maiden tuotantorakenne on monipuolistunut ja tarve kuljettaa välituotteita maasta ja maanosasta toiseen on aiempaa pienempi. Investointien vähentyminen hidastaa myös osaltaan maailmankauppaa, sillä koneet ja laitteet ovat usein tuontitavaraa. USA:n kaltaiset taloudet voivat myös menestyä vahvojen kotimarkkinoiden avulla.

Kiinan talouskasvun hidastuminen on vaimentanut etenkin raaka-aineiden kauppaa ja laskenut niiden hintoja. Erityisesti energia-ala on murroksessa, sillä USA on lisännyt tuontia korvaavan liuskekiviöljyn tuotantoa ja raakaöljyn hinta on alamaissa.

Vapaakauppasopimus parantaisi kasvun edellytyksiä

Maailmankauppa lisääntyi 1990-luvulla ja 2000-luvulla kaupan esteiden purkamisen myötävaikutuksella samalla kun kuljetuskustannukset alenivat ja maailmanlaajuiset tietoverkot mahdollistivat tehokkaan viestinnän.

Uusien kauppasopimusten solmimisen vaikeus jarruttaa omalta osaltaan maailmankauppaa. Talouden yskiessä valtioiden motivaatio avata markkinoitaan on aina heikointa. Ilmeisimmät kaupankäynnin vapautuskeinot on jo pääosin läpikäyty ja vain ne hankalammat konstit ovat jäljellä. Käynnissä olevat EU:n ja USA:n väliset neuvottelut TTIP-vapaakauppasopimuksesta ovat tästä osoitus.

Entisenkaltainen nopea kaupan kasvun aika ei luultavasti enää palaa, mutta TTIP-sopimuksen avulla olisi joka tapauksessa saatavilla lisää vipinää maailmankauppaan ja sitä kautta myös Suomen vientiin.

maailmankauppa (2)Katso animaatio maailmankaupan kehityksestä…

*****************************

Talouskeskiviikon kysymys: TTIP – mitä sillä tavoitellaan?

Pohjoismainen kansalaiskysely: TTIP:n tukijoiden määrä yli nelinkertainen vastustajiin verrattuna