Vaihtelevaa työaikaa koskevat lakimuutokset voimaan

Vaihtelevaa työaikaa koskevat lakimuutokset tulevat voimaan 1.6.2018. Sääntely koskee työaikaehtoa, jonka mukaan työaika vaihtelee vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä (esimerkiksi 0–40 t/vk tai 10–30 t/vk). Sääntely koskee myös työntekijöitä, jotka kutsutaan työhön tarvittaessa. Työajasta ei ole tällaisissa sopimuksissa sovittu lainkaan. Sen sijaan niin sanotut puitesopimusjärjestelyt, joissa sovitaan erikseen työvuoron mittaisista määräaikaisista sopimuksista, eivät ole sääntelyn piirissä. Soveltamisohjelinkki löytyy jutun lopusta.

Uudella sääntelyllä asetetaan rajoitteita vaihtelevan työajan käyttämiselle työsopimuksissa silloin, kun vaihtelevasta työajasta sovitaan työnantajan aloitteesta. Vaihtelevaa työaikaa ei saa käyttää, jos työnantajan työvoimatarve on kiinteä siten, että työntekijälle on aina tarjolla sama vaihtelematon tuntimäärä. Vaihtelevan työajan vähimmäistyöaikaa ei saa myöskään sopia pienemmäksi kuin työnantajan työvoiman tarve edellyttää. Työntekijä voi pyytää työnantajalta neuvotteluja vähimmäistyöajan tarkistamiseksi, jos toteutunut työaika edeltäneiltä kuudelta kuukaudelta osoittaa, ettei sovittu vähimmäistyöaika vastaa työnantajan todellista työvoiman tarvetta. Rajoituksia ei sovelleta, jos vaihtelevasta työajasta on sovittu työntekijän aloitteesta.

Jos vaihtelevasta työajasta sovitaan työnantajan aloitteesta, työnantajan on lisäksi annettava työntekijälle selvitys siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoimatarvetta.

Lakimuutokset tuovat työsopimuslakiin säännökset sairausajan ja irtisanomisajan palkasta vaihtelevan työajan sopimuksia varten. Vaihtelevaa työaikaa noudattavalla työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan, jos sairausaikaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä. Irtisanomisajan palkka määritetään vaihtelevan työajan sopimuksissa siten, että jos työnantajan irtisanomisaikana tarjoaman työn määrä alittaa viimeistä työvuoroa edeltäneiden 12 viikon keskimääräisen työn määrän, työnantajan on korvattava alituksesta aiheutuva ansionmenetys. Tämä koskee sekä työntekijän että työnantajan suorittamia irtisanomisia. Sairausajan ja irtisanomisajan palkanmaksuvelvollisuutta koskevat säännökset ulottuvat  myös työsuhteisiin, joissa on sovittu vähäisestä kiinteästä työajasta ja lisätyön määrä on edeltävän kuuden kuukauden aikana keskimäärin ylittänyt sovitun määrän vähintään nelinkertaisesti.

Työvuoroluettelon merkitystä tehostetaan säätämällä, että vaihtelevan työajan sopimuksissa työnantaja saa jatkossa teettää lisätyötä työvuoroluetteloon merkityn työajan lisäksi vain työntekijän kutakin kertaa varten tai lyhyehköksi ajaksi kerrallaan antaman suostumuksen perusteella. Jos työnantaja haluaa merkitä vaihtelevaa työaikaa noudattavalle työntekijälle työvuoroja, jotka ylittävät työsopimuksessa sovitun vähimmäistyöajan, työntekijälle on varattava tilaisuus ilmoittaa määräaikaan mennessä, missä määrin ja millä edellytyksillä hän voi ottaa työtä vastaan. Määräaika ei saa olla aikaisemmin kuin viikkoa ennen työvuoroluettelon laatimista.

Lakimuutosten yhteydessä on huomioitava niiden soveltuminen myös voimassa oleviin työsuhteisiin. Voimassa olevien vaihtelevan työajan sopimusten osalta selvitys työvoimatarpeesta on annettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Jos ennen lain voimaantuloa tehty vaihtelevaa työaikaa koskeva ehto ei täytä lain vaatimuksia, työnantajan on tarjottava työntekijälle mahdollisuutta muuttaa ehto vastaamaan työnantajan työvoimatarvetta kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta.

EK on laatinut uusista säännöksistä soveltamisohjeet.

Kommentit

Kommentoi