Pinomaa bloggaa: Hyvä vire taloudessa kohottaa suomalaisten lomatunnelmia

20.06.2018

Lomalle valmistautuvien suomalaisten tunnelmia ovat lämpimien säiden lisäksi kohottaneet harvinaisen myönteiset talousennusteet. Vähitellen kasvu alkaa kuitenkin normaalin suhdannedynamiikan takia hidastua ja jopa taantuman todennäköisyys lisääntyy, kirjoittaa EK:n ekonomisti Simo Pinomaa.

Suomen Pankin tuoreen ennusteen mukaan maa on nyt korkeasuhdanteessa, koska talouden resurssit ovat tavanomaista tehokkaammassa käytössä. Jo 3 vuotta kestäneen kasvun Pankki arvioi edelleen jatkuvan vahvan kansainvälinen kysynnän, parantuneen kustannuskilpailukyvyn ja kotitalouksien tulojen lisääntymisen ja suotuisien rahoitusolojen ansiosta.

Valtiovarainministeriö on uudessa ennusteessaan samoilla linjoilla. Lähivuosina myös VM:n mukaan talouden kasvua piristävät sekä ulkomaankauppa että kotimainen kysyntä. Todennäköisesti alkaneella lomasesongilla kuluttajien korkealla oleva luottamus näkyy myös kotimaisessa matkailussa ja palveluissa.

Alijäämä pienenee

Hyvä talouskehitys tuo ainakin väliaikaista helpotusta myös talouspolitiikan viime vuosien kesto-ongelmaan eli julkisen talouden velkaantumiseen. Julkisen talouden lähivuosien näkymät ovat parantuneet merkittävästi viime aikoina.

Vielä viime vuoden puolivälissä ennustelaitokset arvioivat, että julkisen talouden alijäämä vuonna 2017 olisi noin 2% suhteessa bkt:hen. Toteutunut alijäämä oli kuitenkin nykyarvioiden mukaan viime vuonna vain 0,6% bkt:sta. Lähivuosina alijäämä supistuu muutaman sadan miljoonan euron tasolle.

Myös monet muut julkista taloutta sekä talouspolitiikkaa koskevat tavoitteet ovat toteutumassa. Tavoitteiden saavuttaminen johtuu osin päätösperäisistä tekijöistä koskien julkisen talouden vakauttamista ja kilpailukyvyn parantamista sekä merkittävästi parantuneesta taloudellisesta tilanteesta.

Riskit muistettava

Maailmantalouden kasvu on nopeutumassa lähelle 4 %:a. Suhdannesykli saavuttaa todennäköisesti lähivuosina huippunsa ja kääntyy laskuun. Pahimmat riskit liittyvät USA:n käynnistämiin protektionistisiin toimiin, jotka kohdistuvat sen lähimpiin liitolaisiin ja pahimmillaan uhkaavat vapaakaupan perusteita.

On myös hyvä muistaa, että Suomen talous on kehittynyt talouskriisin jälkeen selvästi heikommin kuin keskimäärin EU-maat. Bruttokansantuote on vasta tänä keväänä noussut vuoden 2008 tasolle. Keskimäärin muissa EU-maissa bruttokansantuote on kasvanut selvästi tuon vertailukohdan yläpuolelle.

Vaikka talouden näkymät ovat hyvät, kasvu alkaa lähivuosina normaalin suhdannedynamiikan takia hidastua ja taantumankin todennäköisyys alkaa kasvaa.  Ensi vuosikymmenellä väestön ikääntymisen takia menot alkavat kasvaa voimakkaasti. Siksi on tärkeää, että julkista taloutta tasapainotetaan määrätietoisesti ja työllisyyttä edelleen vahvistetaan.

Viikon kysymys: Miten investoinnit tukevat Suomen talouskasvua?
Viikon graafi: Vuodelle 2018 ennustetaan ripeää talouskasvua (animaatio uudestaan)