Ruotsissa ja Tanskassa käytössä mittavat koronatuet

19.03.2020

Ruotsissa ja Tanskassa jo päätetyt koronatukipaketit ovat mittaluokaltaan varsin huomattavat. Molemmissa maissa valtio tukee yritysten palkanmaksua.

Tanskan kolmikannassa sovittiin 15.3 uudesta lomautusmallista, jossa valtio tukee työntekijöiden palkanmaksua koronakriisin takia vaikeuksiin joutuneissa yrityksissä irtisanomisten välttämiseksi. Tukea saavat yritykset, joiden työvoiman vähennystarve on koronakriisin takia vähintään 30% tai 50 työntekijää.

Kuukausipalkallisista työntekijöistä tukea maksetaan 75% palkasta tai enintään 23 000 kruunua ja tuntipalkallisista 90% tai enintään 26 000 kruunua kuukaudessa. Edellytyksenä on että yritykset maksavat työntekijöille maksetaan täysi palkka lomautuksen ajalta ja työntekijän on samalla käytettävä vähintään viisi lomapäivää. Tuki on voimassa kolme kuukautta kesäkuun 9. päivään asti.

Ruotsi antaa taas valtiontukea kriisiin joutuneille yrityksille tukemalla osa-aikaisiksi siirtyneiden työntekijöiden palkan maksua. Kriisin joutuneiden yritysten työntekijöillä on mahdollisuus siirtyä lyhennettyyn 40 prosenttiseen työaikaan lähes täydellä palkalla. Työnantajien palkkakulut laskevat yli 50 %, mutta palkansaajan tulot laskevat alle 10 %. Erotuksen kattaa valtion maksama palkkatuki.

Esimerkkilaskelma Ruotsin lyhennetystä työaikamallista:

Palkkatuen lisäksi merkittävin lisätuki, joka on otettu käyttöön sekä Ruotsissa että Tanskassa on sairasloma-ajan korvausten siirtäminen kriisin ajaksi valtion maksettavaksi. Ruotsissa sairasloman omavastuuaika poistetaan ja korvausta maksetaan ensimmäisestä päivästä lähtien ja valtion maksaa korvaukset huhti- ja toukokuun ajalta. Lisäksi molemmissa maissa on otettu käyttöön lukuisia muita pienempiä tukimuotoja ja helpotuksia yrityksille.