Enter2020: Yli 80% luottaa arkensa olevan turvassa koronalta – myös työnantajien toimiin ollaan tyytyväisiä 

12.06.2020

Suomalaiset kokevat selviävänsä arjestaan hyvin koronasta huolimatta. Vaikka moni kantaa huolta vallitsevasta poikkeustilanteesta, ihmiset eivät koe arkeaan erityisen ahdistavaksi tai rajoittuneeksi – siitä huolimatta, että suuri osa kertoo rajoittaneensa sosiaalisia kontaktejaan ja liikkumistaan koronaviruksen vuoksi ainakin jonkin verran.

Yli 80 prosenttia suomalaisista kokee, että he voivat elää arkeansa pääosin turvassa koronalta. Suomalaiset kertovat luottavansa siihen, että he voivat asioida päivittäistavarakaupassa, tehdä töitä, kuntoilla, liikkua paikasta toiseen ja käyttää terveydenhuollon palveluita turvallisesti.

Suomalaiset ovat myös tyytyväisiä työnantajiensa toimiin koronatilanteessa. Yli 60 prosenttia vastaajista kokee, että oma työnantaja on huolehtinut ajantasaisesti työnteon turvallisuudesta koronan osalta. 76 prosenttia työssäkäyvistä suomalaisista kokee, että he ovat voineet tehdä työnsä yhtä tehokkaasti kuin ennen koronaa. Työssäkäyvistä suomalaisista 39 prosenttia on työskennellyt kotoa käsin koronatilanteen vuoksi.

Asia selviää Elinkeinoelämän keskusliiton ja Enter 2020 -koalition tekemästä kyselytutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy.

”Yritykset ovat pystyneet järjestämään pikavauhtia toimintonsa niin, että työntekijät kokevat olonsa turvalliseksi ja pystyvät tekemään töitä lähes yhtä hyvin kuin ennen koronaa. Tämä on tärkeä signaali siitä, että olemme tehneet oikeita asioita, ja valaa uskoa siihen, että pystymme elämään tilanteen kanssa ja myös menestymään yhdessä uudessa normaalissa”, sanoo VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

Henkilökohtainen talous ei huoleta ja liikkuminen lisääntyy vähitellen

Suomalaiset suhtautuvat kyselyn mukaan myös melko toiveikkaasti omaan taloudelliseen lähitulevaisuuteensa. Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista luotti taloudelliseen tilanteeseensa hyvin tai melko hyvin.

Yhteiskunnan vähitellen purkaessa rajoituksiaan suomalaiset aikovat laajentaa elinpiiriään. Noin puolet kyselyyn vastanneista aikoo lisätä liikkumistaan ja sosiaalisia kontaktejaan seuraavien viikkojen aikana.

”Yhteiskunnan avautumisen myötä ihmiset lähtevät liikkeelle, palaavat työpaikoilleen, palvelujen käyttäjiksi ja joukkoliikenteeseen. Tämä on jo nähtävissä meidän datassamme: junissa on edelleen todella hyvin tilaa, mutta liikenne vilkastuu hiljalleen. Tämä trendi tietää myös taloudelle hyvää. Meidän suomalaisten yritysten tehtävänä on nyt jakaa tietoa ja kantaa vastuumme suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi tässä uudessa tilanteessa”, Jansson toteaa.

Tutkimus toteutettiin 29.5.–3.6.2020 välisenä aikana ja siihen vastasi 1001 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä.