Brasilian vetovoima vahvistuu

16.02.2012

Yksi kaikkien aikojen suurimmista yritysvaltuuskunnista vierailee parhaillaan Brasiliassa pääministeri Jyrki Kataisen ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin kanssa. Mukana on lähes 50 suomalaisyritystä. Tähtäimessä on nyt myös energia- ja ympäristöliiketoiminta.

Suurten yritysten lisäksi matkalle osallistuu myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joista osa on vasta hakemassa jalansijaa Brasilian-markkinoilta, kertoo EK:n hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson.

– Tavoitteena on saada lähipäivien aikana konkreettisia päänavauksia mm. meriteknologian, biomassapohjaisten liiketoimintojen, tietotekniikan ja kaivannaisteollisuuden alueilla.

– Brasilian ja Suomen välisellä osaamisyhteistyössä on myös paljon potentiaalia, jota voisi hyödyntää esimerkiksi lisäämällä harjoittelijoiden ja työntekijöiden vaihtoa Brasilian ja Suomen välillä. Nuorten brasiliaisten dynaamisuus, oppimishalu ja yritteliäisyys ovat maan keskeinen vahvuus.

Vierailu sisältää tapaamisia Brasilian presidentin ja useiden keskeisten ministereiden kanssa, talousseminaarin paikallisen elinkeinoelämän kanssa, yritystapaamisia ja -vierailuja sekä verkottumistilaisuuksia.

Infrastruktuurihankkeet ja cleantech alkavat vetää

Yritysten ennätyksellisen suuri kiinnostus kertoo siitä, kuinka tärkeitä ovenavaajia suomalaisministerit voivat olla erityisesti Brasilian kaltaisilla kasvumarkkinoilla, joilla valtion rooli on edelleen erittäin keskeinen.

Brasiliassa toimii jo yli viisikymmentä suomalaisyritystä ja lisää on lähtökuopissa, kertoo Johansson.

– Kiinnostavimpia aloja ovat tyypillisesti olleet ICT-, kaivannais- ja metsäsektorit. Nyt liiketoimintamahdollisuuksia haetaan myös offshore- ja meriteollisuudessa, vesi- ja jätehuollossa, energiantuotannossa sekä cleantech-liiketoiminnassa.

Brasilia investoi energia- ja meriteollisuuteen

Brasilian vetovoima perustuu moneen tekijään, Johansson perustelee.

–  Brasilian talouskehitys on varsin vakaata ja sen rooli maailmantaloudessa on korostumassa entisestään. Maan luonnonvarat ovat runsaat ja monipuoliset. Brasiliassa on tehty valtavia investointeja erityisesti energiasektorilla.

Brasilian öljy- ja kaasuteollisuuden rooli polttoainemarkkinoilla kasvaa koko ajan rannikon uusien valtavien löytöjen vauhdittamana. Brasiliasta onkin tulossa yksi tärkeimmistä toimijoista globaaleilla öljymarkkinoilla, minkä johdosta sekä maan öljyteollisuuteen että meriteollisuuteen tehdään mittavia investointeja. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia myös suomalaiselle osaamiselle.

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Simo Karetie
puh. 040 837 5431
etunimi.sukunimi@ek.fi