Duunikoutsi valmentaa nuoren kesätöihin

25.04.2022

Nuorten kesätyönhaku käy tällä hetkellä vilkkaana ja nuoret katsovat toiveikkaina tulevaisuuteen. Viime vuoteen verrattuna kesätyönhaku näyttää valoisalta. EK:n kesätyökyselyn mukaan tänä kesänä tavoitellaan kesätyö- ja harjoittelupaikkaa 120 000 nuorelle. Peräti 33 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä ilmoitti lisäävänsä kesätyöpaikkoja ensi kesäksi.

Neljä vinkkiä kesätyökauteen:

  1. Palkkaa rohkeasti nuoria kesätöihin! Vaikka nuorella ei olisikaan aiempaa työkokemusta, anna nuorelle mahdollisuus käynnistää työtaipaleensa ja kerryttää työkokemusta. Laita nuorten kesätyönhaussa enemmän painoarvoa nuoren vapaa-ajalta ja harrastusten kautta syntyvälle osaamiselle kuin perinteiselle työkokemusten kautta kerrytetylle osaamiselle. Keskustele myös nuoren kanssa, miten nämä vapaa-ajan osaamiset hyödyttävät nuorta työssä.
  2. Hyödynnä ilmaista Talous ja nuoret TATin Duunikoutsi-sovellusta työelämätaitojen valmennuskurssina nuorelle. Nuorelle voi antaa suoritettavaksi esimerkiksi työsopimuksen allekirjoituksen yhteydessä Duunikoutsin ”Kesätöihin tai harkkaan” -osion haasteita. Sovelluksessa olevien haasteiden avulla nuoret oppivat muun muassa tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja osaamisiaan sekä tärkeitä työelämän pelisääntöjä. Duunikoutsin avulla nuori saa esimerkiksi käytännön vinkkejä ensimmäistä työpäivää varten. Voit antaa nuorelle suoritettavaksi Duunikoutsin haasteita myös hiljaisina hetkinä työpäivien lomassa.
  3. Tarjoa nuorelle monipuolisia työtehtäviä. Nuoren on tärkeää saada monipuolinen kuva toimialastasi ja alan työtehtävistä, joten kahvin keittämisestä tai juoksevien asioiden hoitamisesta ei saa riittävästi työkokemusta. Tämä on yrityksellesi ainutlaatuinen mahdollisuus saada nuori kiinnostumaan alastasi. Kysy nuorelta myös hänen osaamisestaan ja anna hänelle työtehtäviä hänen oman kiinnostuksensa mukaan. Jos nuori esimerkiksi tekee TikTok- tai Youtube-videoita vapaa-ajallaan, pyydä häntä auttamaan esimerkiksi yrityksesi somen tekemisessä. Voit saada innostavia uusia ideoita somekanaviesi viestintään.
  4. Muista osallistaa nuori työyhteisöösi. Panosta perehdytykseen ja kerro avoimesti mitä nuorelta odotat – ja toisin päin. Kiinnitä huomiota siihen, miten nuoret työntekijät huomioidaan työpaikassasi. Ota nuori rohkeasti mukaan palavereihin ja kysy hänen mielipidettään eri asioista. Muista pyytää nuori lounastauoille ja työpaikan yhteisiin kahvitteluhetkiin. Kysy nuorelta aika ajoin hänen fiiliksiään yrityksestäsi ja työtehtävistä. Saat samalla tärkeää informaatiota yrityksesi työnantajakuvasta.

 

Lisätietoa Duunikoutsi-sovelluksesta

Duunikoutsi-sovellus on ladattavissa Google Play-kaupasta ja App Storesta.

Kirjoittaja: Essi Lehtovaara, TAT