Korkeakoulut harppaavat digitaalisiin oppimisympäristöihin

25.04.2016

EK toivoo, että tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen johtaa aidosti resurssien yhteiskäyttöön. Digitaaliset oppimisympäristöt ovat yksi keino tiivistää yhteistyötä.

Sipilän hallitus kannustaa korkeakouluja uudistumaan osaamisen ja koulutuksen ns. kärkihankkeiden avulla.  Opetus- ja kulttuuriministeriössä korkeakoulutuksen kärkihankkeista ja lisäresurssin kohdentamisesta vastaa ryhmäpäällikkö Johanna Moisio.

pieni_Johanna Moisio standing 2014 by Nina Dodd

Opetus- ja kulttuuriministeriön ryhmäpäällikkö Johanna Moisio

– Erityisesti jatkamme korkeakoulujen rakenteellista kehittämistä ja haluamme edistää korkeakoulujen yhteistyötä. Myös esimerkiksi yrityksille ja opiskelijoille suunnattuja palveluja voisi parantaa entistä enemmän voimia yhdistäen ja päällekkäisyyksiä karsien, sanoo Moisio.

Tänä vuonna käytävissä tulossopimusneuvotteluissa osa korkeakoulujen rahoituksesta myönnetään sillä perusteella, miten korkeakoulut vastaavat esimerkiksi digitalisaation haasteisiin. Lisäksi hallitus päätti kevään kehysneuvotteluissa panostaa korkeakouluopetuksen kehittämiseen ja nuorten tutkijoiden työuran edistämiseen 105 miljoonaa euroa.

– Valmistelemme parhaillaan korkeakouluille hakua tähän rahoitukseen. Edellytämme korkeakouluilta kunnianhimoisia yhteistyöhanke-ehdotuksia korkeakoulutuksen kehittämiseksi, sanoo Moisio.

Kansainväliseen kilpailuun herättävä

Globaaleista megatrendeistä digitalisaatio ja globalisaatio vahvistavat toisiaan. Mikään yhteiskunnan toiminto ei ole niiltä suojassa ja kaikki voivat myös nauttia niiden mahdollisuuksista: maailma avautuu meille yhdellä ”klikkauksella”.

– Murros ulottuu korkeakoulutukseen. Maineikkaat amerikkalaiset yliopistot ovat eturintamassa. Kansainvälinen kilpailu ulottuu myös suomalaisiin korkeakouluihin, joten opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmat kuulostavat hyviltä, sanoo EK:n korkeakoulupolitiikan asiantuntija Marita Aho.

Kokeiluja jäykkien uudistusohjelmien sijaan

Suomessa arvostetaan nyt kokeiluja massiivisten, usein jäykkien uudistusohjelmien sijasta.

– EK:n yritysjohtajien digitalisaatiota edistävä ryhmä on korostanut ketterien pilotointien tärkeyttä myös koulutuksen uudistamisessa, kertoo EK:n innovaatiopolitiikan asiantuntija Jari Konttinen.

– Uudistamisessa on lisäksi hyvä olla kumppanuuksia edelläkävijäyritysten kanssa. Digitalouden kysynnän tarpeisiin vastaamiseksi oppimista ja työelämää pitää limittää yhteen uudella tavalla myös korkeakoulutuksessa.

Johanna Moision kuva: Nina Dodd