Luottamusindikaattorit kesäkuussa yhä tavanomaista matalammalla

Elinkeinoelämän suhdannetilanne oli kesäkuussa kaikilla päätoimialoilla pitkän aikavälin keskiarvoa heikompi. Ainoastaan palvelualojen yritysten luottamus kohentui hieman, sillä indikaattorin viimeisin saldoluku oli 1, kun saldoluku oli toukokuisessa tiedustelussa -2. Rakentamisen luottamusindikaattori pysyi ennallaan ja teollisuuden luottamus heikkeni lievästi. Suurin muutos tapahtui vähittäiskaupassa, jossa luottamus aleni 10 pykälää saldolukuun -11.

-Teollisuudessa ja palveluissa on odotuksia kysynnän vilkastumisesta, mutta yleinen suhdannekuva on edelleen harmaa. Suomalaisten yritysten ja kuluttajien luottamusta kuvaavat mittarit olivat toukokuussa EU-maiden heikoimmissa lukemissa, toteaa EK:n ekonomisti Jouko Kangasniemi.

Luottamusindikaattorit käyvät valitettavan hyvin yhteen viimeisimpien bruttokansantuote-ennusteiden kanssa, sillä esimerkiksi EU-komission keväisessä ennusteessa vain Kyprokselle ennakoitiin tälle vuodelle Suomea heikompaa kehitystä. Lähes kaikissa muissa EU-maissa suhdannemittarit ovat kohonneet jo yli vuoden ajan, mutta Suomessa nousun merkkejä ei vielä juuri näy.