Markku Jahnukainen: Ovatko tukea tarvitsevat oppilaat yhdenvertaisia koko maassa?

Jos koulunkäynti on syystä tai toisesta hankalaa, lapsi tarvitsee siihen tukea. Yhä useampi sitä myös saa. Eri puolilla Suomea asuvat lapset ja nuoret näyttävät kuitenkin olevan eri asemassa varsinkin silloin, kun he tarvitsevat erityistä tukea koulunkäyntiinsä.

”Perusopetus antaa valmiudet ja kelpoisuuden toisen asteen opintoihin. Se ohjaa oppilaita löytämään omat vahvuutensa ja rakentamaan tulevaisuutta oppimisen keinoin.”

Näin sanotaan uusimman perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa.

Osa oppilaista tarvitsee tukea saadakseen tarpeeksi valmiuksia jatkoon. Kun koko koulutusjärjestelmän kantavia ajatuksia ovat tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus, koulunkäynnin tukemisella ja erityisopetuksella on kouluissa tärkeä sija.

Ne, joille koulunkäynti on hankalaa, ovat muita suuremmassa vaarassa jäädä pois peruskoulun jälkeisistä opinnoista. Pelkällä peruskoulun päättötodistuksella ei jää paljon avoimia ovia.

Tuki muuttuu tarpeen mukaan

Vuodesta 2011 voimassa on ollut oppimisen ja koulunkäynnin tuki, joka kutsutaan yleisesti kolmiportaisen tuen malliksi. Sen mukaan perusopetusta ei jaeta yleiseen opetukseen ja erityisopetukseen. Kaikille oppilaille tarjotaan sellaista tukea, jota he tarvitsevat.

Puhutaan yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuesta.

Yleinen tuki koskee kaikkia oppilaita. Se tarkoittaa koko koulua koskevaa toimintaa, kuten kiusaamiseen puuttumisen ohjelmia. Se voi olla myös ajoittaista, luokkaopettajan antamaa tukiopetusta vaikkapa oppilaan sairastumisen vuoksi.

Tehostettu tuki on tarkoitettu oppilaille, joilla on jotain oppimiseen liittyvää vaikeutta tai muuta lievää tuen tarvetta. Se on yksilöllistä ja jatkuvampaa, esimerkiksi osa-aikaista erityisopetusta.

Erityinen tuki on tuen järein taso. Se tarkoittaa sitä, että oppilas on erityisopetuksessa koko ajan, mutta voi silti olla samassa ryhmässä muiden oppilaiden kanssa. Hänelle tehdään henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma.

Kapulakielinen termi tarkoittaa käytännössä sitä, että oppilaalla voi olla kouluavustaja tai häntä varten voi olla omia materiaaleja. Opetussuunnitelmaa voidaan myös yksilöllistää häntä varten.

Varsin vapaat kädet järjestää tuki käytännössä

Opetuksen järjestäjän – kunnan tai yksittäisen oppilaitoksen – käsissä on, miten oppilaiden yksilöllinen tuki käytännössä järjestetään. Lainsäädäntö antaa siihen varsin vapaat kädet.

Opetusta voidaan järjestää muun opetuksen yhteydessä ja jossain muussa paikassa, kuten pienryhmässä. Eri puolilla maata tätä tulkitaan eri tavoin.

Eri kunta, eri tulkinta

Helsingin yliopiston erityispedagogiikan professori Markku Jahnukainen on selvittänyt tutkimuksissaan erityisopetuksen tilaa Suomessa. Tuorein tutkimus, jossa hän on mukana, julkaistiin syyskuun 2018 lopussa.

‒ Näemme, että erityisen tuen opetusta tosiaan sovelletaan eri tavalla eri puolilla Suomea. Eroja on varsinkin siinä, missä menee tehostetun ja erityisen tuen raja. On varsin suuria eroja siinä, paljonko kunnissa annetaan erityistä tukea, vaikka oppilasjoukot eivät poikkea toisistaan olennaisesti.

Eroja myös maakunnittain

Maakunnittain katsottuna tehostettua tukea sai vuonna 2016 eniten Pohjois-Karjalassa, 10,6 % oppilaista, ja vähiten Kainuussa, 6 %.

Erityistä tukea annettiin eniten Kymenlaaksossa, 11,7 %:lle oppilaista. Vähiten erityistä tukea annettiin Keskipohjanmaalla, 5 %:lle oppilaista.

Samanlainen lapsi, mutta eri asemassa

‒ Herättää vähän kysymyksiä, miten yhdenvertainen kohtelu toteutuu eri puolilla Suomea. Tutkimukset antavat viitteitä siitä, että samanlainen lapsi saattaa joutua eri kunnassa erilaiseen asemaan, Jahnukainen arvioi.

‒ On aika selkeää, että suuremmissa kaupungeissa ja etelämpänä löytyy pieniä, kauempana olevia kuntia todennäköisemmin monipuolisesti palveluja.

Väliinputoajat askarruttavat

Eniten Markku Jahnukaista askarruttavat väliinputoajat. Peruskoulussa tukea kuitenkin saa, mutta ysiluokan jälkeen koulunsa ovet sulkevan nuoren perään ei koulujärjestelmä enää huutele.

Useimmat hoitavat itsensä hienosti jatko-opintoihin, mutta eivät kaikki. Ja useimmin niiden ulkopuolelle jäävät juuri tehostetun ja erityisen tuen piirissä olleet oppilaat. Näin oli myös syksyllä 2017.

‒ Tässä näkyy sama kuin omissa aiemmissa tutkimuksissani. Ja vaikka nuori olisi päässytkin opintoihin, ne voivat päättyä äkkiä. Maailma muuttuu toiselle asteelle siirryttäessä kovin erilaiseksi.

Kohdennettua tukea yläkouluun

‒ Jos nuori ei ole tutustunut oppilaitokseen ennalta, jos hän ei tunne sieltä ketään eikä tiedä, keneltä hakea apua heti alussa, hänellä voi olla kahden tunnin ammatilliset opinnot suoritettuna.

‒ Tämä on se ryhmä, johon pitää panosta. Yläkoulusta pitää löytää ne nuoret, jotka tarvitsevat todennäköisesti tukea, ja sitten kohdentaa tukea heihin, Jahnukainen painottaa.

Tukea kouluasteiden siirtymävaiheeseen sitä tarvitseville

Jahnukainen ei kannata oppivelvollisuuden jatkamista, sillä se ei ole mitenkään ongelmatonta. Sen sijaan hän kannattaa tukea kouluasteiden välivaiheeseen sille pienelle joukolle nuoria, jotka sitä kaipaavat.

‒ Yläkoulussa laaja-alainen erityisopettaja pystyy jo 8. luokalla tunnistamaan ne oppilaat, jotka tukea todennäköisesti tarvitsevat siirtyessään seuraavalle kouluasteelle. Siinä kohti pitäisi miettiä eri vaihtoehtoja.

‒ Voitaisiin seurata heitä sen jälkeen, kun he ovat lähteneet yläkoulusta. Voitaisiin ikään kuin pistokokein seurata, mitä oppilaille on tapahtunut koulun jälkeen kesäkuussa ja jälleen elokuussa, kun pitäisi mennä sinne uuteen oppilaitokseen.

Kokeiluja on eri puolilla maata

‒ Erilaisia pienimuotoisia kokeiluja on tehty eri puolilla Suomea. On syntynyt linkkejä, joilla nuoria ohjataan eteenpäin, mutta mitään velvoitetta siihen ei ole, Markku Jahnukainen toteaa.

‒ Velvoite tähän silloittamiseen pitäisi näiden oppilaiden osalta olla. Siihen kannattaisi panostaa: heitä ei kuitenkaan ole kovin paljon.

Kolme kysymystä erityisopetuksesta

1. Mikä toimii hyvin?

• Laaja-alainen erityisopetus ja laaja-alainen erityisopettaja ovat suomalaisen erityisopetuksen timantteja. Se on uniikki malli. Käytännössä jokaisessa Suomen koulussa on tavalla tai toisella tarjolla laaja-alaisen erityisopettajan palvelut.
• Hyvää on, että luokanopettajat ovat lähtökohtaisesti kasvatustieteilijöitä. Heidän opintoihinsa kuuluu myös kurssi erityisopetuksen perusteista. Luokanopettajilla on yleensä valmiuksia ja vastaanottokykyä toimia hyvin monenlaisten lasten kanssa koulun arjessa.
• Uudessa lukiolaissa on ensimmäistä kertaa määritelty myös erityisopetus. Aiemmin ajateltiin, että sitä ei lukiossa tarvita.

2. Mitä pitäisi kehittää?

• Pitkään on kehitetty oppisisältöjä ja pedagogiikkaa, nyt pitäisi kehittää myös hallintoa ja koulujen johtamista, opettajien työaikaa ja täydennyskoulutusta. Niillä kaikilla on selvä linkki erityisopetukseen.

3. Mistä itse aloittaisit kehittämisen?

• Opettajien täydennyskoulutuksesta. Nyt pitäisi olla tarjolla sellaista täydennyskoulutusta, joka yhtenäistäisi koulunkäynnin tuen toimintamalleja. Täydennyskoulutusta kaikille, ei vain aktiivisille opettajille.
• Kehittäisin myös palkkausjärjestelmää. Opetusvelvollisuuteen sidottu palkkaus rajoittaa käytännössä esimerkiksi erityisopetuksessa muiden toimijoiden ja huoltajien kanssa toimimista ja asioiden viemistä eteenpäin. Suuntana tulisi olla kokonais- tai vuosityöaika.

Teksti: Riitta Gullman/ Viestintätoimisto Asiaviesti
Kuva: Marjo Koivumäki/ Studio Apris

Muut osaamistakuu-artikkelit:

Maarit Rossi: Matikasta pitää tehdä merkityksellistä
Minna Harmanen: Sujuva lukutaitoon kaiken oppimisen perusta
Mikko-Jussi Laakso: Oppimisanalytiikka auttaa ennakoimaan oppimisen pulmia
Mia Gerdt: Polkua peruskoulusta ammattiopintoihin pitäisi tasoittaa
Jouni Välijärvi: Koulutustakuusta osaamistakuuseen