Mikko Isotalo, Lujabetoni Oy: Vaurastuminen ei saisi olla salailun kohde

01.03.2018

Tämä on kasvollista, kotimaista omistusta: halutaan tehdä hyvää bisnestä, mutta myös hyviä tekoja yhteiskunnalle ja ihmisille ympärillämme, sanoo Mikko Isotalo.

EK omistajuusohjelma esittää yhteiskuntaan uudistuksia, jotka kannustaisivat ihmisiä – niin yrittäjiä kuin kotitalouksia – ryhtymään yritysten omistajiksi. Tavoitteena on saada taloudellinen hyvä kiertämään ja kasvamaan kaikkien eduksi. Haastattelusarjassa haetaan aktiivisten yrittäjä-omistajien kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta.

——————————————————————————————————————-

Ei kahta kysymystä! Jos joku haluisi ostaa Lujabetonin haasteelliseksi osoittautuneet ulkomaantoimintojen osat sopivaan hintaan, kaupat syntyvät aikailematta.
– Kyllä, kylmän viileästi, sanoo Mikko Isotalo, Lujabetoni Oy:n toimitusjohtaja ja sukuyhtiön omistaja kolmannessa polvessa.

Mutta Suomessa tilanne on toinen.
– Ongelmatilanteissa mietimme aina hyvin pitkään, josko vielä löytyisi keino, jolla tappiollinen toiminta käännettäisiin voitoksi. Tämä on sitä kasvollista, kotimaista omistusta. Että halutaan tehdä hyvää bisnestä, mutta myös hyviä tekoja yhteiskunnalle ja ihmisille ympärillämme. Yrittäjäomistajan asuinmaalla on suuri merkitys sille, mihin panostetaan ja investoidaan. Tämän vuoksi suomalaista omistajuutta ja yrittäjyyttä kannattaa tukea.

Työllistää saa, muttei vaurastua?

Isotaloa harmittaa suomalainen mentaliteetti, jossa vaurastumista katsotaan vähän karsaasti. Toisaalta halutaan, että yritykset menestyvät voidakseen työllistää. Se ei silti saisi näkyä omistajan kukkarossa.

Yhtälö ei toimi.

– Unohtuu, miksi valtaosa yrittäjistä on perustanut yrityksen. Suurimmalle osalle ensisijaisena tavoitteena on taloudellinen menestys, toisten työllistäminen on sen seuraus. Ei päinvastoin. Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen hyvin pärjääviä yrityksiä. Yrittäjien on saatava onnistuessaan kompensaatiota riskinotostaan, Isotalo sanoo.

Sinänsä Isotalo on suhteellisen tyytyväinen valtion toimiin yritysten menestyksen takaamiseksi. Yritysverotus on hänen mielestään suhteellisen ennakoitavaa, kohtuullista ja kansainvälisestikin kilpailukykyistä.

– Onko se sitä myös jatkossa? Pitäisikö sitä laskea, jottei yrityksiä houkuttaisi siirtää kotipaikka vaikkapa Viroon? Tällaisilla asioilla on iso merkitys kasvollisen omistajuuden säilymiselle kotimaassa.

Start-upit framille

Yrittäjyyttä on nostettu Isotalon mukaan 2000-luvulla kunniaan. Mutta vieläkin enemmän voisi hehkuttaa.

– Ja nostaa etenkin nuorten innovatiivisia ja menestyviä start-upeja esiin. Ne tarvitsevat rahoitusta ja positiivista kannustusta. Valtiovalta voisi olla kannustajana ja menestyjien esiinnostajana aktiivisempi.

Isotalo toivoo myös asennemuutosta:
– Ihmisen maine ei saisi epäonnistuneesta yritysideasta tahrautua. Suhtautumisen pitäisi olla neutraalimpi. Uutta ja erilaista syntyy vain kokeilemalla.

Pk-yrityksen perustamiseen liittyy Isotalon mukaan suuri epäkohta, johon hän toivoisi puututtavan. Yrittäjäksi ryhtyvä putoaa nimittäin yhtä kattavan sosiaaliturvan piiristä, josta palkansaajat saavat nauttia.

– Eikö voitaisi sopia, että kerran eläessään jokainen saisi kokeilla yrittäjyyttä menettämättä ansiosidonnaista työttömyysturvaansa ja muuta palkansaajan sosiaaliturvaa vaikkapa kolmeksi vuodeksi? Tämä voisi rohkaista hyvän liikeidean omaavia kokeilemaan ideansa kantavuutta, Mikko Isotalo, 160 miljoonan liikevaihtoa pyörittävän ja 800 henkeä työllistävän Lujabetoni Oy:n toimitusjohtaja ehdottaa.

Kolme tärppiä Mikosta

Mitä harrastat? Harrastan triathlonia sen, mitä ”taksikuskin” hommiltani kerkiän. Kuskaamme vaimoni kanssa lapsia harrastuksiin niin paljon, että se käy jo itsessään harrastuksesta.

Mitä sinusta ei tiedetä? Perustin ennen Lujalle töihintuloa start-upin 2000-luvun alun it-huumassa ystävieni kanssa. Kyselytutkimusyritys Promenade Research Oy myytiin vuonna 2013, jolloin se työllisti 27 asiantuntijaa täysipäiväisesti.

Elämänohje yrittäjyyttä miettivälle? Kokeile ja yritä. Ei se ole niin hirveän vakava asia, jos homma ei onnistukaan. Tärkeintä on aloittaa.