Nuoret tekijät: Kesätyöntekijät ovat ikkuna tulevaisuuteen

01.08.2023

”Kesätyöntekijät ovat ehdottomasti vuoden piristysruiske koko henkilöstölle! On todella erityistä, että yhdellä kertaa työyhteisöön tulee niin monta uutta ihmistä. On sanomattakin selvää, että tällaisen porukan aloittaminen tuo joka vuosi uutta mukaansatempaavaa energiaa työyhteisöön”, sanoo NEOT:n toimitusjohtaja Petri Appel.

Meille on erityisen tärkeää pitää huolta siitä, että kesäharjoittelijat pääsevät osaksi työyhteisöämme ja saavat kaiken tarvitsemansa tuen ja kannustuksen menestyäkseen ja kasvaakseen jälleen muutaman askeleen uraansa aloittelevina ammattilaisina kesän aikana.

Kesätyöntekijät tuovat mukanaan uusia ajatuksia ja päästävät meidät kurkistamaan tulevaisuuden työntekijöiden maailmaan, ja siihen mitä he arvostavat työnantajassa – ja elämässä yleensäkin. Tämä tarjoaa meille arvokasta ymmärrystä, jonka pyrimme ottamaan huomioon toimintaa kehittäessämme.

Näemme kesätyöntekijät ilman muuta myös potentiaalisina tulevina NEOT:n työntekijöinä. Useampi kesätyöntekijä onkin jatkanut työtaivaltaan meillä osa-aikaisena tai vakituisenakin työntekijänä kesäharjoittelun jälkeen.

Käytännön oppeja hyvällä fiiliksellä

”Suurin vastuuni tänä kesänä liittyy verkkosivujemme uudistamiseen, joiden suunnittelussa ja toteuttamisessa olen saanut hyvinkin vapaat kädet. Lisäksi tehtäviini kuuluu pienempiä viestintään liittyviä juoksevia asioita” kertoo viestinnän kesätyöntekijä Niko Sulonen.

Työssäni parasta on vapaus tuoda omaa osaamistani esille ja saada oma kädenjälki näkyviin. Vapauden mukana tulee toki myös vastuuta, mitä arvostan myös.

Valmistuin loppukeväästä viestinnän maisteriksi ja olen lähdössä syksyllä seikkailemaan ympäri maailmaa, joten kesätyösuhde oli luontainen valinta. Olin kuullut NEOT:sta työnantajana hyvää ja rekrytointiprosessi riitti vakuuttamaan minut siitä, että NEOT on hyvä paikka viettää kesä ja kerätä kokemusta mielekkäissä työtehtävissä kivassa työpaikassa. Ensimmäiset kuukaudet ovat vahvistaneet tätä fiilistä.

Työssäni on yllättänyt saamani vastuu ja vapaus. On ollut kiva huomata, että kesätyöntekijöille annetaan mahdollisuus näyttää osaamistaan ja meihin luotetaan aidosti. Vaikka omatoimisuudelle on annettu tilaa, ei meitä kuitenkaan ole jätetty yksin, vaan apu ja tuki ovat aina käden ulottuvilla yli tiimirajojen.