Nuoret tekijät: Työ arkkitehtitoimistossa voi tarkoittaa myös kenttätöitä arkeologisilla kaivauksilla

27.07.2023

Kaksi vuotta arkeologiaa Helsingin yliopistossa opiskelleen Inka Salmelaisen kesä kuluu tänä vuonna kenttätöissä arkeologisilla kaivauksilla. Inka suorittaa opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua korjausrakentamiseen erikoistuneessa arkkitehtitoimisto Ark-byroossa.

Inkan harjoittelupesti Ark-byroossa alkoi huhtikuun alussa. Alkupuoli harjoittelua sisälsi enemmän toimistoarkeologin töitä sekä yleisiä avustavia töitä toimistolla, ja varsinaiset kesäkuukaudet Inka on työskennellyt pääosin käytännön töissä kentällä ja kaivauksilla.

”Parasta työssä on ollut monipuolisuus ja vaihtelevuus. On ollut hienoa päästä tutustumaan arkeologian alaan myös näin yksityiseltä, kaupalliselta puolelta, kun edellisenä kesänä olin erilaisissa tehtävissä museopuolella töissä”, Inka sanoo.

Ennen arkeologian opintoja Inka opiskeli kemiaa. Tästä taustasta on ollut konkreettista hyötyä, sillä Inkan mukaan arkeologia on humanistisista aloista lähimpänä luonnontieteellistä. Omista vahvuuksistaan, joita Inka tänä kesänä on päässyt hyödyntämään, hän nostaa esiin järjestelmällisyyden sekä visuaalisen silmän, jota tarvitaan kentällä mm. valokuvaamisessa.

Ark-byroon toimitusjohtaja Marianna Heikinheimo kertoo työnantajana kiinnostuvansa usein työnhakijoista, joilla on erikoisempia opintopolkuja ja kiinnostavia koulutusyhdistelmiä.

”On innostavaa, että työntekijöillä on erilaisia painostus- ja osaamisalueita. Koulutus antaa lähtökohdat työn tekemiseen, ja työtehtävien kautta osaamista kasvatetaan ja syvennetään.”

Arkkitehtitoimistot mielletään usein vain uudisrakennuksia suunnitteleviksi toimistoiksi. Ark-byroossa on toisin: siellä työskennellään pelkästään korjaamisen parissa. Heikinheimo luonnehtii toimistoaan monialatoimistoksi.

”Meillä on monta eri palvelualuetta: teemme korjaus- ja täydennysrakentamisen suunnittelua, mutta myös kulttuuriympäristöön liittyvää tutkimusta. Rakennushankkeita edeltävät usein rakennushistorialliset ja arkeologiset tutkimukset. Siksi myös harjoittelijoinamme on arkkitehtuurin opiskelijoiden ohella usein muidenkin alojen opiskelijoita.”