Pinomaa bloggaa: Matala inflaatio on merkittävä riski

Viime vuosien talouskehityksen kummallisuuksiin kuuluu matalalle painunut inflaatio. Ostovoiman kannalta tämä vaikuttaa tervetulleelta, koska reaalipalkkojen nousu vahvistuu. Kehitykseen sisältyy kuitenkin huomattavia riskejä, kirjoittaa EK:n ekonomisti Simo Pinomaa.

Hintojen nousuvauhti on Suomessa pohjainflaatiolla mitattuna pysytellyt 1 prosentin tuntumassa pitkään. Pohjainflaatiota on tässä tapauksessa järkevä seurata, koska siitä on poistettu hintoihin rajusti ylös ja alas vaikuttavat tekijät kuten ruoka, energia sekä veroihin reagoivat alkoholi ja tupakka.

Myös muissa euromaissa inflaatio on pysytellyt hitaana. Euroopan keskuspankille EKP:lle tämä on ollut ongelma. Rahapolitiikan tavoitteeksi 1990-luvulta lähtien on laajalti omaksuttu, että inflaatio pysyttelisi 2 prosentissa tai hieman sen alapuolella.

Tällöin inflaatio on riittävän matala, jotta se ei vääristä taloudenpitoa eikä sitä myöskään uhkaa deflaatio. Se olisikin erityisen kohtalokasta. Talouskasvu hyytyisi, kun reaalikorot nousisivat. Lisäksi talouden pitäjät lykkäisivät sijoituksia ja muita ostoksia. Luottamuksen pahasti romahdettua talouskasvu voisi hyytyä pitkäksikin ajaksi.

Talouden painuminen taantumaan puolestaan lisää takuuvarmasti työttömyyttä, joka ei ole palkansaajien kannalta hyvä asia. Siksi liian matalasta inflaatiosta kannattaa kaikkien huolestua.

EKP tappelee vastaan

EKP onkin ryhtynyt määrätietoisesti harjoittamaan sellaista rahapolitiikkaa, jolla vältetään deflaatio ja inflaatio saadaan ylös. Ensinnäkin ohjauskorot on painettu niin alas kuin mahdollista. Liikepankit saavat EKP:stä rahaa nollakorolla ja niiden pitää jopa hieman maksaa ”yön yli” talletuksistaan keskuspankkiin.

Toiseksi keskuspankki on alkanut kasvattaa tasettaan. Tämä tarkoittaa, että EKP on alkanut ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja kymmenillä miljardeilla kuukausittain. Tämäkin toimenpide on lisännyt liikkeellä olevan rahan määrää, koska EKP rahoittaa ostoksensa ”painamalla rahaa”.

EKP:n toimet ovat olleet ennennäkemättömän rajuja. Siitä huolimatta euromaiden inflaatio matelee vuodesta toiseen noin 1 prosentissa. Mistä tämä voi johtua?

Ylijäämäinen vaihtotase

Ensinnäkin euroalue ei kulutuksen ja investointien vauhdittamana kasva riittävän vauhdikkaasti. Tämä näkyy siinä, että euroalueen vaihtotase on noussut ylijäämäiseksi juuri niihin aikoihin vuonna 2012, kun euroalueen pohjainflaatio jämähti noin 1 prosenttiin.

Ylijäämäinen vaihtotase osoittaa, että kulutus ja investoinnit ovat matalalla tasolla ja pääomaa viedään rajojen ulkopuolelle. Hieman paradoksaalisesti pääoman ulos vientiä on myös kiihdyttänyt EKP:n aikaansaamat matalat korot, kun sijoittajat hakevat parempia tuottoja pääomien liikkuessa vapaasti maanosien välillä.

Tuontihinnat kirittävät kotimaassa

Toinen selitys liittyy globalisaation ansiosta alentuneisiin tuontihintoihin. Pelkästään Kiina tuottaa nykyisin merkittävän osan maailman teollisuustuotteista. Niiden hintataso on matalien tuotantokustannusten takia aivan toista luokkaan kuin vaikkapa euroalueella.

Vaikutukset ilmenevät alentuneina tuontihintoina suoraan kuluttajahinnoissa, mutta myös sitä kautta, että yritysten välituotteiden hinnat alenevat. Lisäksi halvat tuontituotteet altistavat kotimaiset tuottajat kilpailulle, mikä painaa alas myös niiden hintoja.

Tätä kautta globalisaation vaikutus on erityisen suuri työmarkkinoille niin sanottuun palkkainflaatioon. Valveutuneet palkansaajat ja heidän edustajansa ymmärtävät, että palkkoja ei tiukentuneen kilpailutilanteen takia voi nostaa, vaikka yrityksillä olisikin tilauskirjat täynnä.

Tuontihintojen laskua täydentää teknologinen kehitys, jonka ansiosta tuotteisiin tulee uusia ominaisuuksia ja niiden tuotantokustannukset alenevat. Esimerkiksi Google tarjoaa valtavan määrän ilmaispalveluja, joilla ei edes ole hintaa. Tätä kaikkea on inflaation mittaamisesta vastuussa olevien tilastoviranomaisten yhä vaikeampi edes mitata.

Inflaatio-odotukset alhaalla

Kolmantena selityksenä on yksinkertaisesti se, että talouden pitäjät arvioivat, että inflaatio pysyy matalana myös tulevaisuudessa. Ekonomistien kielellä tämä tarkoittaa inflaatio-odotusten laskua.

Viime vuosina rahoitusmarkkinahinnoista lasketut inflaatio-odotukset ovat laskeneet euroalueella huomattavasti.  Tämä voi entisestään vaikeuttaa keskuspankkien mahdollisuuksia saavuttaa inflaatiotavoite.

Syntyy noidankehä, jossa taloudenpitäjät huomaavat, että keskuspankilla ei ole aseita jo ennestään matalien ohjauskorkojen takia kiihdyttää inflaatiota. Tällöin hitaasta inflaatiosta on yhä vaikeampi päästä eroon ja uhkana on deflaatio.