Puolalaisten sähkömiesten case jätti kysymysmerkkejä

Lähetettyjä työntekijöitä ja heidän vähimmäispalkkaansa koskeva EU-tuomioistuimen tuomio jättää edelleen paljon tulkinnan varaa.

EU-tuomioistuin antoi reilu viikko sitten ennakkoratkaisun jutussa, joka koski Suomeen lähetettyjä puolalaisia sähkömiehiä. Keskeinen kysymys ennakkoratkaisussa oli se, mikä on se vähimmäispalkka, jota voidaan edellyttää maksettavan Suomeen tulevalle toisesta Euroopan maasta lähetetylle työntekijälle. Kiista puolalaisten saatavista on vireillä Satakunnan käräjäoikeudessa, joka oli pyytänyt asiassa EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisua.
Selvää on, että EU-tuomioistuimen ratkaisusta ei edelleenkään voi tehdä suoraan johtopäätöstä siitä, mitä vähimmäispalkkaa lähetetylle työntekijälle pitää missäkin jäsenmaassa maksaa. Tuomioistuimen kanta erilaisiin korvauksiinkin koski lähinnä Suomen järjestelmää ja riidan kohteena olevaa työehtosopimusta. Moni kysymys jää jatkoarvioinnin varaan.

Vähimmäispalkkojen osalta tuomioistuin toteaa ratkaisussaan, että vähimmäispalkat määritellään sen jäsenvaltion lainsäädännössä ja/ tai kansallisen käytännön mukaan, johon työntekijä on lähetetty työhön. Samoin tämä jäsenvaltio määrittelee tuomioistuimen mukaan myös vähimmäispalkkojen laskentatavan ja vähimmäispalkkoja koskevat kriteerit.

Pitääkö lähetetyt työntekijät ryhmitellä suomalaisen työehtosopimuksen palkkaryhmiin ja, onko se käytännössä mahdollista? Tämäkään ei ole tyhjentävästi tuomiossa todettu, vaan jää riippumaan esimerkiksi siitä, miten selkeitä ja läpinäkyviä ryhmittelyä koskevat kansalliset määräykset ovat. Näyttäisi siltä, että jos määräykset ovat esimerkiksi sellaisia, että ulkomaisen työnantajan on niiden epäselvyyden tai vaikeuden vuoksi vaikea niitä soveltaa ja määräykset käytännössä rajoittaisivat esimerkiksi tästä syystä ulkomaisen työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluja Suomeen, ei tämän tyyppisiä määräyksiä täytyisi soveltaa.

Tuomioistuin otti kantaa myös siihen, luetaanko erilaiset korvaukset (mm. päiväraha, matka-ajankorvaus) vähimmäispalkkaan. Molempien erien osalta lopputulos oli se, että näitä korvauksia tulee maksaa samoilla edellytyksillä kuin Suomessa työskenteleville suomalaisille maksettaisiin. Päivärahan maksamisen osalta kyse on kotimaan päivärahasta ja tarkoittaa tilanteita, joissa nämä työntekijät lähetettäisiin Suomessa työskentelemään tavanomaisen työskentelypaikkansa ulkopuolelle. Matka-ajan korvauksen osalta maksamisen edellytykset täyttyvät samoilla perusteilla työehtosopimuksen mukaan kuin muilla Suomessa työskentelevillä.

Kaiken kaikkiaan tuomiosta on tässä vaiheessa liian aikaista tehdä johtopäätöksiä Suomen tai Euroopan tasolla. Jotain selvyyttä sen kansallisesta merkityksestä saadaan kuitenkin sen jälkeen, kun kansallisesta tuomioistuimesta on saatu lainvoimainen tuomio.