Suomi maailman paras IT-vertailussa

23.04.2014

Suomi sijoittui Maailman talousfoorumin kansainvälisessä informaatioteknologiavertailussa ykkössijalle. Raportin mukaan Suomella on maailman parhaat valmiudet ja kyvyt informaatioteknologian ja isojen datamäärien hyödyntämiseen.

Maailman talousfoorumi julkaisi raportin nyt 13. kerran. Raporttia varten tehtävässä tutkimuksessa vertaillaan eri maiden kykyä käyttää informaatioteknologian tuomia mahdollisuuksia. Lisäksi tänä vuonna tutkittiin maiden kykyä hyödyntää isoja datamääriä.

Suomi sijoittui vertailussa ykkössijalle nyt toista kertaa. Toiselle sijalle tuli Singapore ja kolmannelle Ruotsi.

Raportti perustuu neljälle alaindeksille. Niissä tutkitaan informaatioteknologioiden käyttöä, niiden sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia, maiden olosuhteita IT:n hyödyntämiselle sekä valmiuksia hyödyntää informaatioteknologiaa.

Maailman talousfoorumin mukaan Suomessa on maailman paras infrastruktuuri ja siten parhaat valmiudet informaatioteknologian hyödyntämiseen. Ympäristötekijöiden suhteen Suomi sijoittui kolmannelle sijalle, mikä selittyy Maailman talousfoorumin mukaan maan vahvalla innovaatiokulttuurilla. Toiseksi parhaaksi Suomi sijoittui sekä informaatioteknologian käytössä että vaikutuksissa.

www.weforum.org

Uutinen on julkaistu aiemmin Good News from Finland -uutissivustolla.

Kuva: Riitta Supperi / Team Finland