EK:n talouskatsaus: Maailmantalous elpyy nytkähdellen – USA ei vielä valmis koronnostoon

18.09.2015

USA:n keskuspankki FED päätti eilen 17.9. pitkän kokoustamisen jälkeen jättää korot ennalleen. Koronnostopäätöstä on jo useaan otteeseen odotettu, mutta maailmantalouden epävarmuudet lykkäsivät jälleen rahapolitiikan kiristämistä. Itse liittovaltion talous näyttää palanneen kasvu-uralleen, mutta Etelä-Amerikan huono kehitys ja Aasian epävarmuudet ovat tehneet päätöksenteosta vaikean.

Myös kansainvälisten suhdannekyselyjen myönteisyys on viime kuukausina hiukan hapertunut. Maailmantalous näyttää kuitenkin kasvavan lähes entiseen malliin ja Eurooppa elpyy.

Kiinan talouteen liittyvää epävarmuutta lietsovat pörssikurssien heikentyminen ja huonot ulkomaankauppaluvut. Maa lienee kuitenkin tarvittaessa valmis mittavaan elvytykseen, millä voidaan myös pitää kasvua yllä.

USA:n kehitys oli jälleen toisella neljänneksellä parempaa. Liitovaltion bkt kasvaa noin 3 prosentin vauhdilla ja työttömyys on laskenut lähes 5 prosentin tasolle.

Suomen talouskasvu hidasta,
mutta taantuma putsaantui tilastoista

Vaikka Eurooppa elpyy, kotimaassa on mennyt pitkään huonosti. Tuoreimmissa tilastoissa korjattiin tuotantolukuja kuitenkin ylöspäin niin, että uhka neljännestä taantumavuodesta näyttäisi väistyvän. Korjatuilla kokonaistuotannon lukemilla vuosikeskiarvot voivat nousta nollan päälle ja osa suhdannelaitosten ennusteista voi osoittautua jopa liiankin heikoiksi.

Kysymys on kuitenkin enemmän tilastohistorian kuin suhdanteen muutoksesta. Kausitasoitettu kasvu kuukaudesta tai neljänneksestä toiseen on edelleen heikko.

EK:n suhdannekyselyjen perusteella loppuvuoden kasvu jäänee heikoksi, eikä merkittävää elpymistä näytä vielä olevan luvassa. Eri toimialoilla on merkkejä noususta, mutta bkt:n, teollisuustuotannon tai viennin varsinaisesta kasvusta ei voi vielä puhua.

Talouskatsaus, syyskuu 2015 (pdf)