Työvoimahallinto uusiksi – tärkeintä työn kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen

29.05.2015

Työvoimahallinnon uudistaminen on yksi strategisen hallitusohjelman kärkihankkeista. Uudistuksen tavoitteena on muun muassa työn ja tekijän kohtaanto-ongelman helpottaminen ja työvoimahallinnon tulkintojen yhdenmukaistaminen. Julkisen työnvälityksen vuoropuhelua ja yhteistyötä työnantajayritysten kanssa on määrä vahvistaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mielestä työvoimapalveluiden kokonaisvaltainen uudistus on erittäin tervetullut ja tarpeellinen. Työn kysynnän ja tarjonnan yhteen saattamiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja, jotka perustuvat vaikuttavuuteen, kumppanuuksiin ja teknologisiin ratkaisuihin.

–Yritysten näkökulmasta on tärkeintä, että toisilleen parhaiten soveltuvat työt ja tekijät kohtaavat mahdollisimman sujuvasti. Valitettavasti näin ei tänä päivänä tapahdu, vaan meillä on runsaasti työtä hakevia henkilöitä ja rekrytointivaikeuksista kärsiviä yrityksiä. Enemmän kuin joka neljäs EK:n jäsenyritys raportoi kohdanneensa vuonna 2014 rekrytointivaikeuksia. Nämä hankaloittivat yli 13 000 työpaikan täyttämistä, kertoo EK:n asiantuntija Jenni Ruokonen.

Yksityisille työvoimapalveluille suurempi rooli

Työvoimahallinnon uudistamisen työkalupakkiin kuuluu myös yksityisten työvoimapalveluiden roolin lisääminen erityisesti helpoimmin työllistyvien palveluissa.

–Kannatamme sitä, että työnvälitykseen haetaan lisäpotkua yksityisistä työnvälittäjistä. Yksityisen työnvälityksen valtti on nopeus. Sitä kannatta hyödyntää etenkin työttömyyden alkuvaiheessa. Nopea työllistyminen on etu sekä työnhakijalle että työnantajalle. Lisäksi työttömyysjaksojen lyhentämisellä voidaan saavuttaa kymmenien miljoonien eurojen säästöt kansantaloudelle, muistuttaa Ruokonen.