Yritysten vientipalveluiden kehityttävä muutoksessa

05.02.2025

Merkittävä osa Suomen vienninedistämistyöstä ja sitä tekevistä kaupallisista asiantuntijoista siirtyy 5.2. tehdyn päätöksen mukaisesti suoraan osaksi ulkoministeriötä. ”Suomi tarvitsee kipeästi kasvua. Menestys kansainvälisessä kaupassa on onnistumisemme edellytys. Tätä tukemaan suomalaiset yritykset tarvitsevat kilpailijamaita vastaavat vienninedistämisen palvelut. Ensiarvoisen tärkeää tällöin on kyetä turvaamaan houkutteleva työympäristö vienninedistämisen osaajille”, toteaa EK:n yrittäjyyden ja kansainvälisen kaupan johtaja Petri Vuorio.

Vuorion mukaan selvityshenkilö Björklundin suosituksen tavoin uskomme EK:ssa, että erillinen ulkoministeriön alainen osakeyhtiömalli olisi turvannut parhaiten joustavat ja nykyistä monipuolisemmat palvelut viennistä kasvua hakeville suomalaisyrityksille.

”Nyt ulkoministeriöllä ja Suomella on todellinen näytön paikka kehittää muita Pohjoismaita vastaava vienninedistämisen palvelutarjonta yritystemme kansainvälistymistä tukemaan. Pohjoismaisen palvelutason saavuttaaksemme meidän tulee niiden tapaan priorisoida kohdemarkkinamme, selkeyttää kärkiratkaisumme sekä päivittää palvelutarjontaamme. EK on omalta osaltaan sitoutunut kehittämään vientipalveluita yritysten tarpeita vastaavaksi”, summaa Vuorio.