Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa kausitasoitus?

04.05.2016

Kausitasoitus on menetelmä, jolla pyritään poistamaan tilastoaikasarjoista vuodenaikoihin tai muihin kausitekijöihin liittyvää vaihtelua.

Yksi esimerkki vuodesta toiseen toistuvasta vaihtelusta on heinäkuuhun keskittyvät kesälomat. Kesäkuun tuotantolukuja ei pidä verrata suoraan heinäkuun lukuihin, koska yrityksien tuotanto on silloin vähäistä ja moni putiikki voi olla kokonaan kiinnikin. Vastaavasti hiihtokeskuksien palvelutuotanto vähenee kesällä ja siman sekä tippaleipien myynti jää vähäiseksi muulloin kuin vapun alla. Jotta kehityksestä saataisiin oikea kuva, tällaisten kausittaisten seikkojen vaikutus pitää häivyttää.

Verrattaessa heinäkuuta edellisen vuoden heinäkuuhun, saadaan vertailukelpoista tietoa siitä, kuinka tuotanto on lisääntynyt edelliseen vuoteen nähden. Se tosin edellyttää sitä, että lomat ajoittuvat riittävän samalla tavalla vuodesta toiseen. Vuosimuutostarkastelulla vältetään säännöllisenä toistuvan kausivaihtelun aiheuttamat harhat. Sen jälkeen talouden tarkkailija haluaisi kuitenkin tietää, mitä on tapahtunut näiden kahden heinäkuun välissä. Häntä ei niinkään kiinnosta, miten asiat ovat kehittyneet edelliseen vuoteen nähden, vaan miten tuotanto on kehittynyt edellisiin kuukausiin nähden.

Siihen tarvitaan kausitasoitusta eli tilastollista menetelmää, joka poistaa aikasarjasta kausittaiset ja osin myös satunnaiset muutokset, jotka peittävät alleen todellista suhdannekehitystä.

Nykyiset kausitasoitusmenetelmät ovat hyvin monimutkaisia ja sisältävät paljon tilastollista päättelyä. Niiden käyttö on kuitenkin yksinkertaista. Napin painalluksella laskentamalli tasoittaa aikasarjan säännöllisesti toistuvat piikit sekä kuopat ja silottelee muutenkin käyrien mahdollista vapinaa. Jos hyvin käy, lopputuloksena on todellista suhdannekehitystä kuvaava käyrä, josta kuka tahansa voi helposti nähdä kehityksen uusimman suunnan.

Autokauppa_kausitasoitettu

***********************

EK:n suhdannebarometri 4.5.2016:
Suhdanteiden yleiskuva jatkuu melko vaisuna
Odotuksissa hienoista elpymistä – rakentamisessa vahvemmat näkymät