Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa Eurostat?

Eurostat tarkoittaa Euroopan unionin yhteistä tilastoviranomaista. Sen tehtävänä on tuottaa ja julkaista vertailukelpoisia tilastoja eurooppalaisella tasolla. Se ei itse kerää tietoa, vaan tietojen keruu tehdään jäsenmaissa. Eurostatissa yhdistetään ja varmistetaan tietojen vertailukelpoisuus. Eurostat julkaisee noin 300 tilastojulkaisua vuodessa.

Eurostatilla on laaja tietokanta. Se on jaettu yhdeksään teemaan. EU:n jäsenvaltioiden lisäksi tietoja on saatavissa myös EU:n jäsenehdokasmaista sekä eräissä tapauksissa USAsta ja Japanista.

Tietojen aloitusvuosi vaihtelee tiedostosta riippuen. Aikaisimmat tiedot ovat saatavissa 1950-luvulta lähtien, mutta suurin osa on saatavissa 1970-luvulta lähtien.
Tietokanta on järjestetty aiheittain:
• yleistilastot
• talous ja rahoitus
• väestö ja sosiaaliset olot
• teollisuus, rakentaminen, kauppa ja muut palvelut
• maatalous ja kalastus
• ulkomaankauppa
• kuljetukset
• ympäristö ja energia
• tutkimus- ja kehittämistoiminta

Simo Pinomaa bloggaa: Julkistalouksien vertailu aiheuttaa harmaita hiuksia

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi