Simo Pinomaa bloggaa: Julkistalouksien vertailu aiheuttaa harmaita hiuksia

Suomen julkisen talouden koko herättää aika ajoin vilkasta keskustelua. Aihe on kiistelty, sillä kukapa ei kannattaisi kattavia sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluita, hyviä eläkkeitä ja anteliasta työttömyysturvaa. Paisuvat menot on kuitenkin rahoitettava, mikä auttamattomasti merkitsee kiristyvää verotusta.

Eurostatin keräämien tietojen mukaan Suomella on Euroopan laajin julkinen talous. Mittarina käytetään kaikkia julkisia menoja suhteutettuna kansansantuotteeseen. Suomi on pitänyt kärkisijaa jo muutaman vuoden ajan. Pitkittyneen taantuman aikana yksityisen sektorin kantokyky on heikentynyt, mutta julkiset menot ovat tasaisesti nousseet.

Vertailu ei ole helppoa

Kaikkia julkisia bruttomenoja koskeva mittari tuntuu järkevältä, koska se ottaa huomioon julkisten palveluiden lisäksi tulonsiirrot. Tällöin lasketaan yhteen esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen kustannukset sekä eläkkeet, työttömyysturva ja asumistuet.

Suppeampien pelkästään julkiseen palvelutuotannon kuvaamiseen tarkoitettujen mittareiden mukaan Suomi sijoittuu kehittyneiden maiden kärkipäähän, mutta ei aivan ykköseksi. Tällöin tarkastelun ulkopuolelle jäävät kuitenkin tulonsiirrot, joiden rahoitus palvelujen tapaan edellyttää verotuloja.

Siksi julkisten kokonaismenojen käsite on perusteltu. Valitettavasti tähän mittariin perustuvat kansainväliset vertailut ovat varsin mutkikkaita ja aiheuttavat ekonomisteille harmaita hiuksia. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, että maat ovat toiminnallisesti kovin erilaisia.

Julkisten bruttomenojen vertailukelpoisuutta voidaan kuitenkin parantaa, vertailuun liittyviä ongelmia selventää ja ilmeisiä tilastointieroja ottaa huomioon.

Huomioitava sisäiset ostot ja verokohtelu

Suomessa on erityisen paljon julkisyhteisöjen sisäisiä ostoja, jotka valitettavasti kirjautuvat kahteen kertaan menoiksi. Esimerkiksi kunnat ostavat paljon palveluja omistamiltaan kuntayhtymiltä. Myös julkisyhteisöjen itse tuottamat t&k-menot kirjautuvat kahteen kertaan.

Tällaisten tekijöiden suuruus on Suomessa yhteensä peräti 7,5 prosenttia suhteessa bkt:hen. Hyvä uutinen on se, että ne voidaan vertailuissa eliminoida vähentämällä julkisyhteisöjen palveluista saadut myynti- ja maksutuotot sekä tuotos omaan loppukäyttöön. Huono puoli on se, että samalla poistuvat myös esimerkiksi kotitalouksien maksamat palvelumaksut, jotka vertailuun kyllä kuuluisivat.

Toinen maavertailua haittaava tekijä on sosiaalietuuksien erilainen verokohtelu. Suomessa sosiaalietuudet ovat usein verollisia, mikä jonkin verran keinotekoisesti kohottaa julkisia menojamme. Myös tämä tekijä voidaan OECD:n keräämien tilastojen avulla poistaa maiden väliltä.

Nettomenot Suomessa Pohjoismaiden korkeimmat

Lopputuloksena saadaan julkisten menojen nettovertailu. Tämäkään ei ole lopullinen totuus. Esimerkiksi eläkejärjestelmät aiheuttavat vertailueroja, joita on erittäin vaikea ottaa huomioon.

Nettomenovertailu antaa kuitenkin entistä vertailukelpoisemman kuvan julkisen talouden laajuudesta. Nettovertailussa Suomen sijoitus putosi vuonna 2015 hieman Ranskan, Kreikan ja Belgian taakse. Julkistalous oli kuitenkin Suomessa muita Pohjoismaita selvästi laajempi.

Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa Eurostat?

Viikon graafi: (tästä voit katsoa animaation uudelleen…)

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi