EK:n yrittäjien vaalitavoitteet: Suomi pohjoismaiseen kasvuvauhtiin

12.06.2026

EK:n yrittäjät esittävät Suomen seuraavalle hallitukselle keinoja kasvuyritysten osuuden tuplaamiseen, yrittäjävetoisten mittelstand-yritysten määrän kaksinkertaistamiseen sekä vientiyritysten määrän merkittävään kasvattamiseen vuoteen 2031 mennessä. Tehdään Suomesta yrittäjähenkisten osaajien, vahvojen pääomamarkkinoiden ja sujuvan sääntelyn Pohjoismaa, jossa pk-sektorin yritykset skaalautuvat kasvuun, luovat työpaikkoja ja laajentuvat kansainvälistymällä.

Tarve Suomen kasvukäänteelle on akuutti, korostaa yrittäjyydestä ja kansainvälistymisestä vastaava johtaja Petri Vuorio:

”Suomen hiipuessa keskeisimmät verrokit Ruotsi ja Tanska ovat ajaneet kasvussa kauas ohitsemme. Kasvun potentiaali on kuitenkin huomattava: meillä on jopa 70 000 pk-yritystä enemmän kuin Tanskassa mutta 40 prosenttia vähemmän yli 10 hengen yrityksiä. Suomen pk-yritysvetoinen kasvuaalto vaatii paitsi rohkeutta ja riskinottoa, myös Pohjoismaiden parasta toimintaympäristöä yrittää, investoida ja kasvaa. Vastineeksi Suomi saa työpaikkoja, hyvinvointia ja terveemmän julkisen talouden”.

”Suomelle ei riitä vain parempi suhdanne, vaan tarvitsemme pysyvän muutoksen, joka nostaa meidät takaisin muiden Pohjoismaiden rinnalle. EK:n yrittäjät esittävät toimenpiteitä kolmella suunnalla: kannustamalla osaavia ihmisiä, vahvistamalla kasvurahoitusta ja kansainvälistymistä sekä uudistamalla julkishallintoa toimimaan yrittäjämäisesti ja sujuvasti”, tiivistää EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja, omistajayrittäjä Anne Kangas.

EK:n tuore Kasvuyrittäjyyskatsaus osoittaa, että edellytykset kasvukäänteeseen ovat paremmat kuin vuosiin. Viidennes Suomen pk-sektorin työnantajista on onnistunut kasvattamaan yritystoimintaansa yli 10 prosenttia edellisen 12 kuukauden aikana. Lähes puolet asettaa tulevan vuoden kasvulle yli 10 prosentin tavoitteen. Suomi on myös saanut vuoden aikana noin tuhat uutta vientiyritystä ja lisäksi yli 6 000 pk-yritystä harkitsee kansainvälistymistä. Vientisektori on vahvistunut kahdelta suunnalta: sekä varhaisen vaiheen kansainvälistyjiä että ulkomaantoimintojensa laajentajia on saatu lisää.

EK:n yrittäjyysohjelman tavoitteet ja keinot

EK:n yrittäjyysohjelman esittämillä keinoilla tähdätään mitattaviin tuloksiin vuoteen 2031 mennessä:

  • Nostetaan kasvuyritysten osuus 15 prosentista yli 30 prosenttiin (sekä 12 kk toteutunut kasvu että tulevan 12 kk kasvutavoite = vähintään 10 prosenttia)
  • Tuplataan yrittäjävetoisten keskisuurten mittelstand-yritysten määrä (50–499 hlöä työllistävät)
  • Nostetaan vientiyritysten määrä 30 000:een (kasvua nykytilanteeseen +7 000).

Poimintoja toimenpiteistä:

  • Taataan nuorille vahvat perustaidot ja panostetaan yrittäjyyskasvatukseen koulupolun alusta alkaen. Siirretään koululaisten kesälomia myöhemmäksi.

  • Osaajapulaan varautuminen edellyttää, että työhön johtavassa maahanmuutossa ja kotouttamisessa onnistutaan.
  • Tehdään Suomesta vauraampi kansantalous. Vapautetaan pääomia investointeihin ja helpotetaan sukupolvenvaihdoksia poistamalla perintö- ja lahjavero. Edistetään suomalaisten vaurastumista perustamalla sijoitussäästötili kaikille syntyville lapsille.
  • Rahoituksen markkinapuutteet eivät saa muodostua pullonkaulaksi, kun talouden kasvukäänne ja viennin veto vahvistuvat. Siksi on tärkeää karsia kansallista finanssisääntelylisää ja varmistaa Finnveran rooli markkinapuutteiden täydentäjänä.
  • Vahvistetaan tutkimus- ja kehitystulosten kaupallistamisvaiheen rahoitusta päivittämällä t&k-lakia.

  • Helpotetaan pk-yritysten etenemistä viennin ensiaskelissa ja kansainvälisessä laajentumisessa. Otetaan käyttöön verrokkimaiden tapaan konkreettisia vienninedistämisen työkaluja, jotka ovat Ruotsissa ja Tanskassa tuoneet tuloksia.

  • Vahvistetaan tuottavuutta ja huolehditaan, että pk-sektori pääsee laajasti kiinni tekoälyyn ja muihin teknologioihin. Mahdollistetaan tekoälyn täysimääräinen hyödyntäminen viranomaistoiminnassa ja julkisissa palveluissa.
  • Kevennetään pk-yritysten sääntelykustannuksia 25 prosenttia toteuttamalla pääministerivetoinen sääntelynpurkuohjelma. Puretaan lainsäädännön Suomi-lisää. Otetaan kustannusvaikutusten laskuri pakolliseksi työkaluksi lainvalmisteluun.

Tutustu EK:n yrittäjien vaaliviesteihin julkaisussamme:
EK:N YRITTÄJIEN VIESTEJÄ VAALIKAUDELLE 20272031
Suomesta vahvojen pk- ja mittelstandyritysten maa