Auli Rytivaara bloggaa: Vasta-ainetestaus nopeasti käyttöön!

Vasta-ainetestaukset ovat konkreettinen keino aikaistaa yhteiskunnan ulospääsyä koronakriisin akuutista vaiheesta. Testaukseen satsattu rahoitus maksaa itsensä takaisin, vakuuttaa EK:n asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara. 

Suomen on syytä lisätä koronatestauksia kahdella tasolla – koskien sekä taudin havaitsemista että sen jälkeisen immuniteetin selvittämistä. Viime mainittu testauslinja eli ns. vasta-ainetestaus on Suomessa mahdollista jo noin viikon sisällä. On päättäjistä kiinni, kuinka laajamittaisesti se otetaan käyttöön.  

Vasta-ainetestauksella selvitetään, onko henkilö jo sairastanut koronan eli onko hän saanut vastuskyvyn tautia vastaan. Tämä testi tarjoaa siis ratkaisevan tiedon siitä, voiko henkilö turvallisesti palata työhön, tartuttamatta toisia tai itse sairastumatta.  

Mikä sitten on vasta-ainetestin merkitys kansantalouden ja Suomen toipumisen kannalta? Jos vasta-ainetestaus saataisiin tehokkaasti ja kattavasti käyttöön, voisimme lyhentää yhteiskunnan seisokkia merkittävästikin. Vastaavasti jokainen päivä, jonka Suomi on kiinni, syventää kriisin jälkeistä taloudellista ja sosiaalista ahdinkoa.  

Toki on yhtä tärkeää laajentaa testausta, joka koskee taudin toteamista. Sen pitäisi olla mahdollista kaikille oireisille henkilöille. Avainasemassa on altistuneiden nopea jäljittäminen, jos testitulos on positiivinen. Samoin positiivinen testitulos tulisi saada viiveettä myös työnantajalle, jotta ehkäisytoimenpiteet työpaikalla voidaan suorittaa. 

Lue Auli Rytivaaran ja muiden EK-asiantuntijoiden näkemys koronasuojavarusteiden tilanteesta.