Hyvitysmaksujärjestelmän uudistaminen (EK-2012-195)

Markus Leikola on esittänyt hyvitysmaksujärjestelmän laajentamista tavalla, joka jopa kaksinkertaistaisi yritysten ja kuluttajien maksurasituksen. EK peräänkuuluttaa mallia, joka vauhdittaisi digitaalisten markkinoiden syntymistä, lisäisi sisältöjen lisensiointia ja auttaisi piratismin torjunnassa. Koska merkittävä osa hyvitysmaksukertymästä on nähtävä yleisenä kulttuuritukena, EK pitää ensisijaisena vaihtoehtona yksityisen kopioinnin kompensaation korvaamisen suoraan valtion budjettivaroista. Tämä olisi myös hallinnollisesti kevein, yksinkertaisin ja kohdentavuudeltaan oikeudenmukaisin tapa korvauksen keräämiseen. Vastaava keräystapa on käytössä mm. Espanjassa ja Norjassa. Toisena vaihtoehtona olisi kerätä YLE-veron kaltaisella mekanismilla yksityisen kopioinnin maksua suoraan kuluttajilta.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on saanut lausuttavaksi Opetus- ja kulttuuriministeriöltä fil. kand. Markus Leikolan ehdotuksen yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistamiseksi (diaarinumero 28/040/2012 ). EK kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta ja esittää siitä kunnioittaen seuraavaa:

Leikolan ehdotuksen pääasiallinen sisältö

Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu kerätään tänä päivänä valtioneuvoston asetuksen mukaisesti tietyistä tallennusalustoista ja – laitteista, joihin teos voidaan tallentaa ja joita merkittävissä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön. Hyvitysmaksun maksavat näiden laitteiden valmistajat ja maahantuojat. Hyvitysmaksulla korvataan tekijöille ja muille oikeudenhaltijoille sitä haittaa, joka seuraa tekijänoikeudella suojattujen aineistojen kopioimisesta yksityiseen käyttöön tekijänoikeuslakiin sisältyvään yksityisen kopioinnin rajoitussäännöksen nojalla. Rajoitussäännös ja siitä seuraava yksityisen kopioinnin haitan korvaaminen oikeudenhaltijoille perustuu EU-direktiiviin, mutta se jättää jäsenvaltion harkinnan varaan miten kompensaatiojärjestelmä toteutetaan. Suomessa tämä on toteutettu laitemaksujärjestelmällä (aikaisemmin nimeltään ”kasettimaksujärjestelmä”).

Leikola ehdottaa nykyisen laitepohjaisen hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista ns. kolmepistemallin mukaiseksi järjestelmäksi, jossa hyvitysmaksupohja laajennettaisiin nykyisistä laitteista ja tallennusalustoista kaikkiin mahdollisiin laitteisiin ja tallennusalustoihin, joita voidaan käyttää kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, sekä tämän lisäksi kahteen muuhun osa-alueeseen. Nämä pistemallin kaksi uutta aluetta ovat pilvitallennuspalvelut niihin mahdollisesti liittyvine sisältöpalveluineen sekä kuluttajamaksulliset, teknisesti suojaamattomat sisältöpalvelut ja – tuotteet.

Uusina tuotteina maksun piiriin tulisivat mm. tietokoneet, tabletit ja tulostimet, osa äänikirjoista ja maksu-tv-kanavista sekä ääni- ja videotallenteet. Leikola jättää matkapuhelimien ja paperikirjojen ja – lehtien sisällyttämisen järjestelmään avoimeksi, poliittisen harkinnan varaan. Hyvitysmaksua suorittavien piiri kasvaisi tämän johdosta nykyisistä laitevalmistajista ja maahantuojista jälleenmyyjiin, teleoperaattoreihin ja maksullisten sisältöpalveluiden tuottajiin.

Hyvitysmaksun tasoksi Leikola ehdottaa 0,5 – 1,0 % laitteen, tallennusalustan tai palvelun hinnasta. Tällä maksutasolla ja em. laitepohjalla hyvitysmaksukertymä nousisi Leikolan arvion mukaan nykyisestä 2-4 milj. eurolla . Tämän ohella Leikola siirtäisi hyvitysmaksukertymästä tällä hetkellä jaettavaa ns. kollektiiviosuutta suoritettavaksi valtion budjetista. Tämän summan Leikola on arvioinut n. 2,5 milj. euroksi, minkä johdosta hyvitysmaksukertymän kokonaispotti Leikolan mallilla nousisi nykyisestä 4,5 – 6,4 milj. eurolla eli jopa 100%:lla.

Ehdotuksessa hyvitysmaksun saajien piiriä myös laajennettaisiin. Hyödynsaajiksi tulisivat musiikki- ja av-teosten oikeudenhaltijoiden ohella myös esim. kustantajat ja sisältöjen kokoajat, joille yksityisestä kopioinnista aiheutuu haittaa alkuperäisten tekijöiden ohella. Uusista järjestelmän piiriin tulevista toimijoista monet olisivat järjestelmässä sekä maksu- että saamapuolella. Maksukertymän rakentumisesta eri osien kautta on tehty ehdotuksessa muutamia karkeita esimerkkilaskelmia. Sen sijaan hyvitysmaksun saajille kohdennettavista osuuksista (maksajilla kyse palautuksista) ei ehdotuksessa ole annettu minkäänlaista arviota.

Leikola esittää mallissaan myös nykyisen tilitysjärjestelmän ja yritysten käyttöön tarkoitetun vapautus- ja palautusjärjestelmän yksinkertaistamista. Ehdotuksessa ei kuitenkaan viedä näitä ajatuksia ideatasoa pidemmälle, joten niiden toteuttamismahdollisuuteen ja käytännön toimivuuteen on mahdotonta ottaa tässä lausunnossa kantaa.

Poliittisen ohjausryhmän pyynnöstä Leikola esittelee raporttinsa lopuksi (liitteet 1–2) kolmipistemallin ohella kaksi vaihtoehtoista ratkaisumallia uudistuksen toteuttamiseksi: budjettirahoituksen ja YLE-veron yhteydessä kerättävän maksun. Hän kuitenkin käsittelee näitä vaihtoehtoja lyhyesti ja pintapuolisesti todeten niiden olevan priorisoimaansa kolmepistemalliin nähden poliittisesti vaikeammin toteutettavissa.

Leikolan ehdotus ei ole toteuttamiskelpoinen

EK ei voi hyväksyä Leikolan esitystä ns. kolmepistemallista ja katsoo, ettei sen pohjalta tule jatkaa uudistuksen valmistelua.

Kuten EK on jo useasti aikaisemmin aihetta käsittelevissä kannanotoissaan todennut, laitepohjainen hyvitysmaksujärjestelmä on ns. aikansa elänyt ja aiheuttaa nykyisessä digitaalisessa toimintaympäristössä lukuisia ongelmia. Järjestelmä kaipaa uudistusta ja aidosti uutta vaihtoehtoa yksityisen kopioinnin haitan kompensoimiseksi tekijöille.

Leikolan mallissa nykyinen laitepohjainen järjestelmä säilytettäisiin laajentamalla sitä edelleen uusiin laitteisiin ja tallennusalustoihin sekä lisäämällä sen piiriin myös lisensioidut sisällöt ja sisältöpalvelut. Tällä maksupohjan laajennuksella ei siis poistettaisi nykyiseen järjestelmään sisältyviä ongelmia, vaan lisättäisiin niitä entisestään. Malli ei sovellu tämän päivän digitaaliseen toimintaympäristöön ja on nähtävä erittäin kalliiksi ja raskaaksi keräystavaksi yksityisestä kopioinnista syntyvän haitan korvaamiseen tekijöille.

Malli lisää hallinnollista taakkaa, vastoin valtioneuvoston toimeksiantoa

EK:n mielestä Leikolan malli on vastoin hallituksen toimeksiantoon kirjattua hallinnollisen taakan keventämistavoitetta.

Käsityksemme mukaan Leikola ehdotus toisi järjestelmän piiriin merkittävän joukon uusia yrityksiä järjestelmän luomis-, ylläpito, tietojen keruu-, säilytys-, raportointi- ja tilitysvelvoitteineen ja niistä seuraavine kustannuksineen. Tämä johtaisi väistämättä hallinnollisten kustannusten ja muun hallinnollisen taakan lisääntymiseen yrityksissä.

Se oli vastoin sekä kansallisen että EU:n tason tavoitteita yritysten hallinnollisen taakan vähentämispyrkimyksistä sekä lisäksi epäoikeudenmukainen suhteessa hyvitysmaksuyksikölle aiheutuviin hallinnollisiin kuluihin, jotka katettaisiin jatkossakin hyvitysmaksukertymästä päältä. Yritykset joutuisivat kantamaan hallinnolliset kulunsa itse. Uusimpien tutkimusten mukaan yritykselle ja kuluttajille laitepohjaisesta järjestelmästä aiheutuva taloudellinen menetys on n. 51 senttiä jokaista kerättyä hyvitysmaksueuroa kohden .

Leikolan mallin monimutkaisuus ja epäselvyys lisäisi myös yritysten hallinnollista taakkaa, jolloin yritysten kokonaistaloudellinen rasitus järjestelmästä olisi nykyistä olennaisesti suurempi. Maksun alaisen liikevaihdon erittely muusta liikevaihdosta ja yrityksille myytyjen tuotteiden erottelu kuluttajakaupasta tulisivat kuluttamaan yritysten hallinnollisia resursseja. Vaadittavista selvitystoimista voidaan mainita esimerkkinä yrityksen velvollisuus eritellä mitkä sisältötuotteista ja – palveluista ovat DRM-suojattuja tai Creative Commons – lisensillä varustettuja ja mitkä eivät; mitkä kopioinnin mahdollistavista laitteista kuuluvat laitemaksun piiriin ja mitkä eivät (esim. mikä on soveltamisalaan sisällytettävän tulostimen ja Suomessa sopimuslisenssijärjestelmään kuuluvan kopiokoneen ero ), mikä on riittävä kopiosuojauksen taso tai velvollisuus selvittää kerättäisiinkö maksu jälleenmyyntihinnasta, palvelun liikevaihdosta vai nykyisellä tavalla tukkuportaassa.

Myöskään Leikolan mallin ideat yritysten hallinnollisen taakan vähentämispyrkimyksistä mm. tilitys- ja palautusjärjestelmiä yksinkertaistamalla eivät ole realistisia. Esimerkkinä mainittakoon hyvitysmaksupalautuksen hakeminen alv-palautuksen kanssa vaivattomasti samalla ilmoituksella tai yritysten hyvitysmaksujärjestelmän pystyttämiskulujen muodostuminen käytännössä yksinomaan yhden lisärivin ohjelmoimisesta kassajärjestelmiin. Kyse on huomattavasti laajemmasta hallinnollisesta työstä yrityksissä kuin mitä Leikola raportissaan antaa ymmärtää. Mitään selvitystä Leikola ei esitä em. ehdotustensa tueksi, vaan ilmoittaa, ettei järjestelyistä ole esim. verottajan kanssa vielä keskusteltu.

Tällaiset järjestelmään liittyvät epäselvyydet ja tulkinnanvaraiset seikat olisivat omiaan lisäämään hyvitysmaksullisten määrää ja hallinnollisia kokonaiskustannuksia (ml. valvontakustannukset). Kuten edellä on todettu, tämä on täysin vastoin hyvitysmaksu-uudistuksen toimeksiantoa ja kansallisen ja EU-tason ohjelmia yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi.

Ehdotuksessa ei ole myöskään mitenkään pyritty arvioimaan yritysvaikutuksia, mikä kuuluu olennaisena osana kaikkiin lainvalmisteluhankkeisiin. Monille uusille maksun piiriin joutuville toimijoille ehdotus tarkoittaisi tekijänoikeusmaksujen tuplaantumista. Esimerkiksi viestintäala joutuisi maksamaan suorien lisensiointikorvausten lisäksi samasta sisällöstä veronkaltaista hyvitysmaksua eikä tätä maksua voitaisi välttämättä siirtää hintoihin markkinoiden kireästä kilpailutilanteesta ja alan muutoinkin kasvaneista kustannuksista johtuen. Monissa sisältöpalveluissa ja laitteissa katteet ovat kansainvälisestä kilpailusta johtuen hyvin matalat, jolloin Leikolan mallin mukaisilla maksutasoilla ja hallinnollisella taakalla voisi olla olennaistakin vaikutusta myynnin kannattavuuteen. Leikolan mallista ei myöskään käy selville, miten se soveltuisi käytettäväksi ulkomailta ostettavaan sisältöön tai laitteeseen. Ehdotus siis myös vääristäisi markkinoiden toimintaa johtamalla kotimaiset yritykset ulkomaisia yrityksiä huonompaan asemaan.

Hyvitysmaksukertymä kasvaa, vaikka yksityinen kopiointi ei

EK:n mielestä hyvitysmaksukertymää ei tulisi Leikolan esittämän mallin mukaisesti nostaa, kun sen perusteena oleva yksityisen kopioinnin ja siitä aiheutuvan haitan kehitys on laskemaan päin.

Leikolan mallissa nykyinen hyvitysmaksukertymä jopa kaksinkertaistuisi, mikä ei ole linjassa nykyisen digitaalisen toimintaympäristömme sisältöjen käyttötapojen ja yksityisen kopioinnin kehityksen kanssa. Kuluttajat hankkivat erilaisten digitaalisten palveluiden kautta laillista ja lisensioitua sisältöä ja osa näistä palveluista on jo ns. suoratoisto (eli streaming)-pohjaisia, joissa ei synny lainkaan yksityisiä kopioita. Tällainen palvelu ei myöskään kuulu hyvitysmaksun piiriin. Näiden palveluiden määrä on lisääntynyt, mikä on luonnostaan vähentänyt ja tulee entisestään vähentämään kuluttajien tarvetta ja mahdollisuuksia yksityiseen kopiointiin.

Myöskään lisensioidusta sisällöstä ei saa periä hyvitysmaksua. Leikolan mallissa tämäkin keskeinen tekijänoikeussääntelyn periaate sivutetaan täysin ja esitetään lisensioituihin sisältöpalveluihin ja tuotteisiin kytkettävää hyvitysmaksua. Näissä tilanteissa kuluttaja joutuu maksamaan saman suojatun sisällön käytöstä useampaan kertaan, mikä on vastoin tekijänoikeussääntelyn ja oikeudenmukaisuuden periaatteita.

Leikolan ehdotuksessa maksupohjan ja maksukertymän laajentaminen johtaa siis siihen, että kuluttaja joutuu edelleen maksamaan samasta sisällöstä moninkertaisesti ja kokonaisuutena vielä enemmän kuin nykyisen järjestelmän kautta. Tämä maksujärjestelmän laajentaminen johtaa kuluttajien silmissä mieltämään yksityisen kopioinnin maksun oikeutukseksi piratismille. Maksamalla hyvitysmaksua yhä suuremmassa määrässä laitteita, tallennusalustoja, lisensioituja sisältöjä ja sisältöpalveluita, kuluttaja katsoo oikeudekseen käyttää ja kopioida suojattuja sisältöjä mistä tahansa lähteestä, missä määrin tahansa. Tämä ei voi olla kenenkään mielestä toivottava kehityssuunta.

Leikolan malliin sisältyy edelleen nykyisen mallin iso ongelma hyvitysmaksukertymän kytkeytymisestä laitteiden, tallennusalustojen ja nyt myös kuluttajamaksullisten sisältöpalveluiden ja tuotteiden myynnin kehitykseen eikä yksityisen kopioinnin ja siitä aiheutuvan haitan kehitykseen kuten tekijänoikeussääntelyn mukaan kuuluisi. Lisäksi uudessa mallissa laitemaksu määriteltäisiin tuotteen/palvelun hintaan perustuen, ei enää tallennuskapasiteettiin perustuen. Tämä vaikeuttaisi nykytilannetta entisestään, sillä laitteen/palvelun hinnalla ei ole mitään tekemistä yksityisen kopioinnin ja siitä aiheutan haitan kanssa.

Hyvitysmaksu-uudistuksen yhteydessä tulisikin kiinnittää huomiota sisältöjen nykyisten käyttö- ja kopiointitapojen aiheuttaman haitan tutkimukseen, ei yksinomaan kopiointimääriin. Näkemyksemme mukaan esim. varmuuskopiointi ja saman sisällön siirtäminen kuluttajan laitteelta toiselle ei ole kopiointia, joista aiheutuisi haittaa sisällön oikeudenhaltijoille. Ja haitan tulee olla vähäistä suurempaa. Tekijöille tällaista haittaa aiheuttavan yksityisen kopioinnin määrä on laskemaan päin, jolloin on vaikea ymmärtää miten hyvitysmaksukertymää voitaisiin olennaisesti korottaa Leikolan esittämän mallin mukaisesti. Jo tällä hetkellä Suomen keräämät hyvitysmaksut ovat Euroopan neljänneksi korkeimmat henkilöä kohden laskettuna.

Ehdotus ei täytä valtioneuvoston tavoitteita digitaalisten sisämarkkinoiden avaamisesta ja kansallisen hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisesta.

EK katsoo, että Leikolan ehdotus on vastoin valtioneuvoston kantoja digitaalisten sisämarkkinoiden avaamisesta EU:ssa eikä ole myöskään linjassa hallitusohjelman ja valtioneuvoston hyvitysmaksu-uudistusta koskevan joulukuisen päätöksen kanssa.

Laitepohjaisen järjestelmän laajentaminen ei ole linjassa Suomen mm. lisensiointimarkkinoiden edistämisestä tai piratismin torjunnan tehostamisesta esittämien tavoitteiden kanssa. Laitepohjainen järjestelmä on nähty yhdeksi lisensiointimarkkinoiden kehityksen pullonkaulaksi, jota Leikolan malli entisestään pahentaisi kytkemällä hyvitysmaksun tekijänoikeussääntelyn vastaisesti myös lisensioituun sisältöön. Malli olisi omiaan myös ruokkimaan piratismia, sillä se antaisi kuluttajalle signaalin kopioida kaikkea sisältöä vapaasti maksua vastaan. Tämä heikentäisi entisestään lisensioidun ja laillisen sisällön kannattavuutta.

Suomen on huolehdittava, että kansallisellakin tasolla tehtävät toimenpiteet tukevat em. digitaalisia sisämarkkinoita koskeviin EU- tavoitteisiin pääsemistä. Suomen hallitus, pääministerin johdolla on vahvasti sitoutunut edistämään EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden luomista.

Ehdotus ei täytä hallitusohjelman kirjauksia luovien alojen elinkeinotoiminnan mahdollisuuksien vahvistamisesta eikä hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisesta turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen oloissa. Leikolan malli ei myöskään noudata valtioneuvoston joulukuista päätöstä hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisesta, jonka mukaan järjestelmän on oltava hallinnollisesti mahdollisimman kevyt, turvattava kaupan ja työpaikkojen säilyminen Suomessa ja reilu hyvitys tekijöille.

Leikolan ehdotuksessa kyse veronkaltaisesta maksusta (pistevero)

EK näkemyksen mukaan Leikolan esittämä malli hyvitysmaksuksi ei ole yksityisoikeudellinen tekijänoikeuskorvaus, vaan kyseessä on veronkaltainen maksu.

Yksityisoikeudellisen korvauksen tunnusmerkit eivät täyty hyvitysmaksussa, sillä tekijänoikeuksien käyttäjä ei maksa korvausta oikeudenhaltijalle, vaan sen tekee hänen sijastaan kolmas taho eli yritykset. Sen sijaan hyvitysmaksu täyttää veronluonteisen maksun kriteerit. Maksajataho ei saa minkäänlaista vastiketta suoritukselleen, sillä se (yritys) ei voi valmistaa kopioita yksityiseen käyttöön. Maksaja ei voi välttyä suorituksen maksamiselta sillä ettei käytä lakisääteistä yksityisen kopioinnin oikeutta (yritystaholla ei tätä oikeutta ole).

Hyvitysmaksu on siis katsottava uudeksi pisteveroksi; maksu on pakollinen eikä sisällä vastasuoritusta. EK katsoo, ettei yritystoimijoita tule voida rangaista uudella veronkaltaisella maksulla nykytilanteessa, jossa markkinoilla olevien yritysten tulisi olla luomassa laillisia digitaalisia sisämarkkinoita ja synnyttämässä sitä kautta uutta työtä ja tuloa luovan alan tekijöille ja verotuloja valtiolle.

Verkkotallennuspalvelut eivät kuulu toimeksiannon piiriin

Verkkotallennuspalveluita koskevan ehdotuksen osalta EK toteaa, ettei se kuulunut Leikolan alkuperäiseen toimeksiantoon eikä tätä erillistä kysymystä tule siksi myöskään niputtaa ratkaistavaksi hyvitysmaksujärjestelmäuudistuksen yhteydessä.

Tammikuussa mietintönsä julkaissut tekijänoikeustoimikunta käsitteli verkkotallennuspalveluiden tekijänoikeudellista ulottuvuutta yhtenä neljästä digitaaliseen toimintaympäristöön liittyvästä tekijänoikeushaasteesta ja asia on nyt ministeriössä jatkovalmisteltava laajalla lausuntokierroksella kerätyn palautteen jälkeen. Katsomme, että asiaan tulee pyrkiä löytämään ratkaisu tätä jo valittua lainvalmistelutietä noudattaen, eikä irrottamalla sen käsittelyä luontaisesta asiayhteydestä.

EK:n ehdotus uudeksi hyvitysmaksujärjestelmäksi

EK pitää tärkeänä, että nyt käsillä olevassa hyvitysmaksujärjestelmän uudistuksessa etsitään nykyistä laitepohjaista järjestelmää yksinkertaisempi ja hallinnollisesti kevyempi malli, jossa kuluttaja maksaisi mahdollisimman suoraan oikeudesta yksityiseen kopiointiin ja yritykset tarpeettomana, hyvitysmaksua suorittavana väliportaana oikeudenhaltijoiden ja oikeuksien käyttäjien välillä poistettaisiin. Uudistuksen tulee tukea digitaalisten markkinoiden kehitystä lisensiointiratkaisua edistävään suuntaan tavoitteena, että pitkällä tähtäimellä korvaus suojatun sisällön käytöstä järjestetään kokonaisuudessaan lisensioinnilla.

Tekijänoikeusdirektiivin ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön (mm. Padawan-case) perusteella kuluttaja on se taho, joka hyötyy yksityisen kopioinnin poikkeussäännöksestä ja jonka suoritettavaksi yksityisen kopioinnin korvaus tulee ensisijaisesti kohdentaa. Tämä olisi nykyistä oikeudenmukaisempi ratkaisu myös siinä mielessä, että yritykset eivät hyödy yksityisen kopioinnin rajoituksesta kun ne eivät ole oikeutettuja kopioimaan mitään yksityiseen käyttöön.

EK:n mielestä uudistettavan hyvitysmaksujärjestelmän tulee olla eri osapuolten kannalta oikeudenmukainen, yksinkertainen, läpinäkyvä ja hallinnollisesti mahdollisimman edullinen ja kevyt sekä heijastaa yksityisen kopioinnin kehitystä. Mallin tulee myös edistää digitaalisten markkinoiden syntymistä, sisältöjen lisensiointia ja olla linjassa piratismin torjuntaa tehostavien toimien kanssa. Näitä sekä monia muita aikaisemmin tässä lausunnossa esille nostettuja seikkoja Leikolan kolmepistemalli ei valitettavasti huomioi ja siksi sen tilalle tarvitaan aidosti uusi, korvaava vaihtoehto.

Leikola on nostanut raportissaan esille kaksi vaihtoehtoista ratkaisumallia, budjettirahoituksen ja YLE-veron mekanismilla kerättävän maksun. EK pitää näitä molempia vaihtoehtoja kannatettavina ratkaisuehdotuksina uudeksi hyvitysmaksumalliksi alla esitettävässä etusijajärjestyksessä ja tarkentavien huomioin.

Niin kauan kun yksityisestä kopioinnista voidaan osoittaa (mm. kopiointitutkimuksin) aiheutuvan tekijöille vähäistä suurempaa haittaa, voidaan yksityisen kopioinnin kompensaatiota kerätä hyvitysmaksun kautta. Kuten tiedämme, nykyisestä hyvitysmaksukertymästä karkeasti noin puolet tilitetään tekijöille tekijänoikeusjärjestöjen kautta ns. individuaalikorvauksina, ja toinen puolikas jaetaan kollektiivikorvauksena ns. yleiseen kulttuurintukeen.

Budjettirahoitus

Koska merkittävä osa hyvitysmaksukertymästä on nähtävä yleisenä kulttuuritukena, EK pitää ensisijaisena vaihtoehtona yksityisen kopioinnin kompensaation korvaamisen suoraan valtion budjettivaroista. Tämä olisi myös hallinnollisesti kevein, yksinkertaisin ja kohdentavuudeltaan oikeudenmukaisin tapa korvauksen keräämiseen.

Vastaava keräystapa on käytössä mm. Espanjassa ja Norjassa.

Ns. liukuva kaksipistemalli

Mikäli yksityisen kopioinnin kompensaation korvaaminen ei ole mahdollista valtion budjettirahoituksen keinoin, tulisi hyvitysmaksu kerätä suoraan kuluttajilta, eli niiltä, joille on annettu lakisääteinen oikeus yksityiseen kopiointiin.

Tämä onnistuisi EK:n mielestä parhaiten YLE-veron mekanismilla kerättävällä erillisellä yksityisen kopioinnin maksulla. Tarkennuksena haluamme tuoda esille, ettei tässä järjestelyssä olisi kyse YLE-vero paketin avaamisesta, vaan siitä riippumattomaan hyvitysmaksupäätökseen perustuvan erillisen yksityisen kopioinnin maksun keräämisestä YLE-veron kanssa samassa yhteydessä ja mekanismilla. Budjettirahoituksen tavoin tämä järjestelmä olisi hallinnollisesti kevyt ja yksinkertainen.

EK katsoo, että jonkin lyhyen siirtymäkauden ajan (muutamia vuosia) ” tämän YLE-veromekanismin kautta kerättävän yksityisen kopioinnin maksun ohessa voitaisi säilyttää nykyinen laitemaksu vielä osittain voimassa, esim. sellaisissa maksun piirissä jo olevissa tallennusalustoissa (CD- ja DVD-levyt), joiden käyttö on selvästi lähimpänä perinteistä yksityistä kopiointia. Tällä laitemaksun osalla olisi mahdollista kerätä vielä joitakin vuosia merkittävä summa hyvitysmaksukertymää, sillä viime vuonnakin näistä em. alustoista kertyi yli 2 milj. euroa. Näin uudistuksen käynnistyessä v. 2013 alusta YLE-veron mekanismilla kerättävä osuus voisi aluksi olla hyvin pieni ja maksu nousisi asteittain sen myötä kun jäljelle jäänyt laitemaksu vastaavassa suhteessa asteittain poistettaisiin.

Tällä ns. liukuvalla kaksipistemallilla kerättäisiin yksinkertaisesti ja nykyiseen järjestelmään nähden hallinnollisesti huomattavasti kevyemmin korvaus yksityisestä kopioinnista aiheutuvasta haitasta. Vaikka internetin ja pilvipalveluiden varassa toimivassa digitaalisessa toimintaympäristössä palvelut ovat yhä enenevissä määrin lisensioituja, niin kuluttajat valmistavat kuitenkin vielä jonkin verran kappaleita yksityiseen käyttöön. Siksi maksun kohdentamista tasapuolisesti kaikkiin kuluttajiin voidaan pitää oikeudenmukaisena ratkaisuna.

Pitkän linjan tavoitteena tulee edelleenkin olla, kuten valtioneuvosto on todennut, että hyvitysmaksujärjestelmä korvataan jossain vaiheessa kokonaan lisensiointiin perustuvilla ratkaisuilla. Tekijät saisivat korvauksen lisensioinnin kautta ja se pitäisi sisällään kaikki käyttötavat. Vaikka se tarkoittaisikin nykyisen yksityisen kopioinnin kompensaatiojärjestelmän kumoamista asteittain kokonaan, yleinen kulttuurintuki voitaisiin tässäkin tilanteessa säilyttää ja kerätä em. tavalla budjettivaroista tai YLE-veron mekanismin kautta.

Näissä em. malleissa kulttuuria on haluttaessa mahdollista tukea julkisrahoitteisesti nykyistä enemmän, mutta vähäisemmin hallinnollisin kustannuksin kuin mitä nykyjärjestelmä tai Leikolan esittämä kolmepistemalli kokonaisuudessaan aiheuttaa.

Tämän uuden vaihtoehdon käyttöönotto (kumpi tahansa edellä esitetyistä) ei kuitenkaan tarkoita, että maksu irrotettaisiin yksityisestä kopioinnista. Yksityisen kopioinnin määrää Suomessa voidaan ja tuleekin uuden mallin yhteydessä tutkia erillisellä käyttötutkimuksella, jonka perusteella voidaan arvioida haittaa ja sopivaa korvaustasoa. Kuten jo aikaisemmin olemme todenneet, tätä yksityisen kopioinnin haitan tutkimusta ei nykyisessä laitepohjainen hyvitysmaksujärjestelmässä tehdä eikä hyvitysmaksu ole myöskään sidottu yksityiseen kopiointiin vaan kulutuselektroniikan myyntimääriin (kuten olisi Leikolankin malli). Uuden yksityisen kopioinnin kompensaatiojärjestelmän tulee olla tässäkin kohtaa nykyistä edistyksellisempi, tarkempi ja ennustettavampi.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Lainsäädäntö- ja kauppapolitiikka

Jukka Ahtela
johtaja