Rajoituspäätökset kovia mutta välttämättömiä, nyt on turvattava yritysten toiminta ja työpaikat

22.12.2021

Hallitus teki tiistaina 21.12. uusia päätöksiä rajoitusten kiristämisestä vaikeutuneen koronapandemian helpottamiseksi. Päätökset ovat välttämättömiä terveydenhuollon toimivuuden turvaamiseksi, mutta samanaikaisesti erittäin haasteellisia yrityksille, joiden toiminta rajoitusten myötä jälleen oleellisesti vaikeutuu. Uusia tukipaketteja tarvitaan.

Taudin taltuttamisessa haasteeksi on osoittautunut rokottamattomien liian suuri määrä, eikä rokotekattavuuden nostamiseen ole löytynyt riittävän tehokkaita keinoja tai niitä ei ole haluttu käyttää.

”Hallituksen uudet rajoituspäätökset edellyttävät pääministeri Sanna Marinin lupauksen mukaisia uusia ja laajoja tukipaketteja yrityksille ja niille työpaikoille, jotka näistä rajoituksista kärsivät”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.

Koronatoimet ovat pandemian aikana aiheuttaneet mittavia menetyksiä muun muassa matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-aloille, liikennealalle sekä messutoiminnalle. Kriisitukia tarvitaan niin kauan kuin yritysten toimintaa rajoitetaan viranomaistoimin.

”Julkisuudessa on myös kritisoitu yritysten koronatukia, mutta on hyvä muistaa, että Suomessa yrityksille kohdistettujen korvausten taso on ollut EU:n matalimpia. Tätä ei julkisessa keskustelussa haluta muistaa”, Häkämies toteaa.

”On syytä alleviivata, että tuilla pyritään nyt turvaamaan yritysten toiminnan jatko ja työpaikat, jotta koronan hellittäessä pääsemme jälleen kasvuun uudelleen kiinni. Suomen yritykset on vietävä koronalaakson yli”, Häkämies tiivistää.