Juho Mäki-Lohiluoma: Trump lupaa pyyhkiä regulaatiolla pöytää, mutta vastustaja on sitkeä sissi
Trumpin aggressiiviset sääntelynpurkutavoitteet haastavat myös EU:ta, mutta ovat Trumpille itselleenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Donald Trump on palannut valkoiseen taloon rytinällä. Jo kauden ensimmäisten tuntien aikana uusvanha presidentti käänsi tähtäimensä kohti Joe Bidenin aikana toteutettuja sääntelytoimia ja hieman niiden ylikin. Kyytiä saivat muun muassa useat ilmastonmuutoksen hillintään, terveyspalveluiden saatavuuteen, tekoälyn vastuulliseen käyttöön ja syrjinnän estämiseen tähtäävät normit.
Vielä Trumpin toimia vauhdikkaampia ovat olleet hänen puheensa – kuten tapana on ollut. Trumpin vaalilupauksena on ollut purkaa sääntelyä aggressiivisesti ja tavoitetasoksi on väläytelty jopa ”one in, ten out” -periaatetta, eli jokaisen uuden normin korvaamista kymmenellä puretulla, sekä liittovaltion sääntelyn karsimista puoleen nykyisestä.
Pinnan alta raaputtamalla myös Trumpin toimista ja tavoitteista paljastuu harmaan sävyjä – kuten tapana on ollut. Ensinnäkin sääntelynpurkutavoitteet eivät ole Trumpille uusi asia, vaan hän lupasi jo ennen vuoden 2016 vaaleja purkaa jopa 70 prosenttia tuolloisesta liittovaltiotason sääntelystä. Kauden päätteeksi hän arvioi purkaneensa enemmän sääntelyä kuin kukaan aiempi presidentti. Tässä valossa reippaat sääntelynpurkupuheet eivät ole uutta, vaan ensimmäisen kauden jatkumoa.
Asiantuntija-arviot Trumpin ensimmäisen kauden sääntelynpurkusaldosta ovat kuitenkin kahtalaisia. Yhtäältä on selvää, että sääntelyä todella purettiin, ja lähteä sai mm. yli 100 merkittävää ympäristösäädöstä. Toisaalta sääntelyä myös lisättiin. Jos asiaa tarkastellaan puhtaasti liittovaltion säädösten sivumäärien kautta, näkyy Trumpin kausi lähes tasaisena viivana, kun trendinä on ollut sivumäärien asteittainen kasvu. Samaan tulokseen päästään myös astetta sofistikoituneemmalla vertailulla, eli laskemalla säännöksiin sisältyviä velvoitteita avainsanojen kautta. Määrällisesti tarkasteltuna Trump ei siis lisännyt sääntelyä, mutta ei myöskään karsinut sitä.
Edes leikkuriin joutuneen ympäristösääntelyn puolella muutos ei ole ollut pysyvää, vaan monien muutosten on todettu jääneen lyhytaikaisiksi. Suuri osa Trumpin sääntelytoimista – ilmeisesti jopa 70–80 prosenttia niistä, jotka liittovaltion tuomioistuimiin vietiin – kaatuivat oikeudessa. Syy molempiin ilmiöihin on Yhdysvaltain monimutkaisessa hallintorakenteessa sekä eri itsenäisten virastojen sääntelykompetensseja ja presidentin valtaoikeuksia koskevissa rajankäynneissä, joiden osalta oikeustila näyttää suomalaisjuristin silmin varsin vaikeaselkoiselta.
Trumpista mallia Euroopalle?
On selvää, että hitaan kasvun ja kestämättömän velkaantumisen Euroopalla ei ole varaa suhtautua ylimielisesti tai itseriittoisesti Trumpin sääntelynpurkutoimiin – varsinkaan, jos ne todella onnistuvat vauhdittamaan kasvua Atlantin tuolla puolen. Yhtä lailla on selvää, että Euroopassa ei ole poliittista tahtoa toteuttaa esimerkiksi laajaa ympäristösääntelystä ja -tavoitteista luopumista, jota Trumpin sääntelynpurkuagenda ytimeltään on ollut, ja vaikuttaa olevan myös alkavalla kaudella.
Trump tiimeineen ei ainakaan ensimmäisellä kaudella osoittautunut deregulaationeroiksi, jotka kykenisivät sujuvoittamaan sääntelyä, mutta pitämään kiinni sääntelyn tavoitteista, vaan kyse oli sääntelyn purkamisesta ennen kaikkea sen sisältämien velvoitteiden ja tavoitteiden vuoksi. Edellä kuvatusti on jopa niin, että tavoitteista pakittamisesta huolimatta Trump ei onnistunut kovin hyvin edes sääntelyn määrällisessä karsimisessa, ja monet tehdyistä toimista kaatuivat oikeudessa. Tästä näkökulmasta Trumpin agenda ei istu malliksi Euroopalle.
Toisaalta monet karsituista velvoitteista todella poistuivat yritysten arjesta. Trumpin hallinto itse laski deregulaation johtaneen vaalikauden aikana jopa 200 miljardin dollarin säästöihin, kun taas Trumpin agendalle myönteinen ajatuspa sai luvuksi noin 155–165 miljardia dollaria. Luvut ovat suuntaa antavia, eivätkä lopulta kovin suuria suhteessa Yhdysvaltain talouden valtavaan kokoon, mutta aivan merkityksettömiksi sääntelynpurkutoimet eivät jääneet.
Tällä kierroksella Trump tiimeineen on paremmin varautunut, jolloin tulosten voi kohtuudella odottaa olevan edelliskautta merkittävämpiä. Jos Suomessa ja EU:ssa on puhuttu lähinnä ”one in, one out” -tavoitteesta – joka sekin on jäänyt monelta osin paperitiikeriksi – on selvää, että Trumpin aggressiivinen linja kirittää myös EU:ta kampaamaan läpi säädöskehikkoaan.
Toivoa siis sopii, että myös Euroopassa sääntelyn sujuvoittaminen otetaan alkavan komission kaudella vakavasti. Edellytykset ovat olemassa. Mario Draghi nosti sääntelytaakan kasvun olennaiseksi kasvun esteeksi raportissaan, eikä ongelman olemassaoloa enää ainakaan laajasti kielletä. Myös EU-komission uusvanha puheenjohtaja Ursula von der Leyen on tarttunut tuumasta toimeen ja asettanut uudelle kaudelleen tavoitteeksi sääntelystä aiheutuvan raportointitaakan karsimisen 25 prosentilla ja pk-yritysten kohdalla jopa 35 prosentilla.
Uuden komission tavoitteet ovat kovia, mutta saavutettavissa – myös ilman sääntelyn tavoitteista pakittamista, johon Trumpin agenda nojaa. Huomattavasti vaikeampaa se silti on.