Minna Vidgrén: Kansainväliset opiskelijat rikkaus työelämässä

Yritysten, EK:n, ammattikorkeakoulujen yhteistyössä tehty Match Made in Finland -mentorointiohjelma on saavuttanut hyviä tuloksia ja osoittanut, että mentoroinnilla on vaikutusta kansainvälisten opiskelijoiden työllistymiseen ja integroitumiseen suomalaiseen työelämään. Kevään aikana toiminut ohjelma on auttanut kansainvälisiä opiskelijoita ymmärtämään suomalaista työelämää, laajentamaan ammatillisia verkostojaan ja parantamaan työllistymismahdollisuuksiaan Suomessa.

Koostimme yhteistyössä kaksi julkaisua, jotka toimivat oppaina yrityksille ja korkeakouluille tulevia mentorointiohjelmia varten. On ollut erityisen hienoa nähdä, kuinka yhteistyö on auttanut poistamaan ennakkoluuloja ja tuonut opiskelijat lähemmäksi työmarkkinoita. Mentorointi ei ole vain yksisuuntaista. Sekä mentorit että mentoroitavat hyötyivät yhteistyöstä. Mentorointi tarjoaakin tilaisuuden oppia ja auttaa molempia osapuolia ymmärtämään erilaisia kulttuureja, työelämän käytäntöjä ja näkökulmia. Dialogi edistää molemminpuolista oppimista ja ammatillista kehitystä. On ollut erityisen hienoa nähdä, kuinka yhteistyö on auttanut poistamaan ennakkoluuloja ja tuonut opiskelijat lähemmäksi työmarkkinoita.

Ohjelmaan osallistui kaikkiaan 90 opiskelijaa ja 10 yritystä sekä 4 ammattikorkeakoulua.

Ulkomaiset opiskelijat havaitsivat suomen kielen taidon keskeisenä tekijänä työmahdollisuuksissa. Kielitaito parantaa työllistymismahdollisuuksia ja avaa ovia suomalaiseen kulttuuriin. Se myös luo perustan onnelliseen elämään Suomessa. Verkostoitumisen merkitys korostui opiskelijoiden palautteissa. Suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen ja yhteistyöhön, ja verkostoituminen on erityisen tärkeää menestyksen kannalta. Hyvät suhteet ja luottamus ovat keskeisiä tekijöitä, jotka tukevat kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista ja menestystä suomalaisessa työelämässä.

Yritykset olivat tyytyväisiä ohjelman helppouteen ja kokivat sen hyödylliseksi. Yrityksissä saatiin ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua kansainvälisiin osaajiin. Ohjelma on parantanut yritysten työnantajakuvaa kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. Sosiaalinen vastuullisuus on olennainen osa ohjelmaa, ja sen avulla edistetään monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta suomalaisessa työelämässä. Yritykset, jotka osallistuvat ohjelmaan, osoittavat tältä osin sitoutumisensa sosiaaliseen vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.

EK kannustaa korkeakouluja ja yrityksiä jatkamaan tärkeää työtä ja luomaan tulevia mentorointiohjelmia. Match Made in Finland -ohjelma luo positiivista muutosta ja auttaa rakentamaan työelämää, jossa erilaisuus nähdään rikkautena ja jokaisella on mahdollisuus menestyä ja loistaa.

You can find the Mentor’s handbook in English here.

EK:n Match Made in Finland -mentorointiohjelma on tarjonnut kansainvälisille opiskelijoille mahdollisuuksia suomalaiseen työelämään kiinnittymiseen samalla vahvistaen yritysten monimuotoisuutta ja murtaen ennakkoluuloja. Päätösseminaarissa toivottiin, että mentorointi  jatkuu tavalla tai toisella. Hanketta rahoitti TT-säätiö.