Salomaa & Sokka: Lisäsääntely ei ole ratkaisu työelämän kuormitukseen

Työelämän psykososiaalisen kuormituksen vähentäminen on tärkeä tavoite, mutta EU-parlamentin ehdottama lisäsääntely ei toisi ratkaisua ongelmaan. Psykososiaalinen kuormitus on ilmiö, jota on vaikea hallita samalla riskiperusteisella logiikalla kuin perinteisiä työturvallisuusriskejä. Lisäsääntelyn sijaan työpaikat tarvitsevat toimivia käytännön keinoja kuormituksen hallintaan ja työyhteisöjen toimintakyvyn vahvistamiseen, kirjoittavat EK:n Anne Salomaa ja neuropsykologi Laura Sokka.

Euroopan parlamentissa on tehty aloite, joka sisältää ehdotuksen erillisen psykososiaalisen kuormituksen direktiivin antamisesta. Tätä aloitetta käsitellään parlamentin täysistunnossa 5.10.2026. Direktiiviluonnos lisäisi merkittävästi työnantajien hallinnollista taakkaa ja jättäisi epäselväksi, mitkä toimenpiteet ovat eri toimialoilla riittäviä. Lainsäädäntöaloite asettaisi esihenkilöt kohtuuttomaan tilanteeseen. Meillä Suomessa kaiken työturvallisuussääntelyn noudattamiseen on liitetty työnantajien ja työnantajien edustajien laaja rangaistusvastuu, joka tuo kansallisesti tähän keskusteluun oman erityisen näkökulmansa.

Toimiiko riskiperusteinen lähestymistapa kuormituksen hallinnassa?

Haitallisen työelämän kuormituksen vähentäminen on tärkeää, ja siihen velvoittaa jo nykyinen sääntely. Vaarojen arviointia laadittaessa työn psykososiaaliset kuormitustekijät tulee huomioida siinä missä työn fyysiset taikka kemialliset vaaratekijätkin. On silti perusteltua kysyä, voidaanko psykososiaalista kuormitusta käsitellä samalla tavoin kuin muita työturvallisuusriskejä.

Työturvallisuuslakiin kirjattu ennaltaehkäisyn periaate lähtee siitä, että vaara -ja haittatekijöiden syntyminen tulee estää; vaara- ja haittatekijät poistetaan tai, jos tämä ei ole mahdollista, ne korvataan vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla ratkaisuilla. Periaate toimii hyvin silloin, kun vaaratekijä voidaan tunnistaa, mitata ja sen vaikutuksia arvioida luotettavasti. Psykososiaalisen kuormituksen kohdalla tilanne ei kuitenkaan ole niin suoraviivainen.

Tutkimusten mukaan kuormituksen vaikutukset eivät riipu pelkästään työn vaatimuksista tai työoloista. Merkitystä on myös sillä, miten ihmiset tulkitsevat ja ymmärtävät kohtaamiaan tilanteita. Samat työn vaatimukset voivat johtaa hyvin erilaisiin seurauksiin eri ihmisillä.

Tämä asettaa esihenkilöt vaikeaan asemaan. Miten määritellään, mikä on liikaa? Missä kulkee raja, jonka jälkeen kuormitus muuttuu työnantajan poistettavaksi haittatekijäksi? Työnantaja voi vaikuttaa työn organisointiin, työoloihin ja työn vaatimuksiin, mutta ei voi etukäteen tietää, miten kukin työntekijä kokee saman tilanteen tai siihen reagoi.

Juuri tässä psykososiaalinen kuormitus eroaa monista perinteisistä työturvallisuusriskeistä. Sen kohdalla ei ole mahdollista määrittää yhtä yleispätevää rajaa, joka ennustaisi vaikutukset luotettavasti kaikille työntekijöille.

Onko käsityksemme kuormituksesta liian yksipuolinen?

Tapa, jolla kuormituksesta puhumme, ei ole yhdentekevä. Jos kuormitus nähdään yksinomaan haitallisena ilmiönä, huomio kohdistuu helposti sen välttämiseen. Samalla voidaan tahtomatta vahvistaa käsitystä siitä, että kuormitus on asia, jota tulisi ensisijaisesti välttää. Tällöin vähemmälle huomiolle jää, että kuormitus on myös väistämätön osa kaikkea tavoitteellista toimintaa, oppimista, vastuunkantoa, muutosta ja kehittymistä.

Kysymys liittyy suoraan myös kokonaisturvallisuuteen. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa henkinen kriisinkestävyys on nostettu keskeiseksi osaksi suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta. Henkinen kriisinkestävyys ei tarkoita vaikeuksien puuttumista, vaan kykyä säilyttää toimintakykyä myös paineen, epävarmuuden ja vastoinkäymisten keskellä.

Emme voi samaan aikaan korostaa henkisen kriisinkestävyyden merkitystä ja rakentaa työelämäkeskustelua oletukselle, että kuormitus on lähtökohtaisesti haitallista.

Mitä pitäisi tehdä lisäsääntelyn sijaan?

Yksikään työpaikka ei voi luvata stressitöntä työelämää. Juuri siksi huomion tulisi kohdistua ennen kaikkea siihen, miten kuormitusta hallitaan käytännössä.

Lisäsääntelyn sijaan työpaikat tarvitsevat tukea nykyisen sääntelyn toimeenpanoon: käytännön työkaluja, toimivia toimintamalleja ja avointa keskustelua kuormituksesta.

Kuormituksen hallinta onnistuu parhaiten silloin, kun työnantajat, esihenkilöt ja työntekijät etsivät ratkaisuja yhdessä. Lisäsääntelyn riskinä on, että huomio siirtyy käytännön ratkaisujen etsimisestä kuormitukseen liittyvien kasvavien hallinnollisten velvoitteiden täyttämiseen.

Yhtä tärkeää kuin kuormitustekijöiden tunnistaminen on vahvistaa niitä tekijöitä, jotka auttavat ihmisiä säilyttämään toimintakykynsä myös vaativissa tilanteissa. Työyhteisön tuki, osaaminen, luottamus ja vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat tällaisia voimavaroja.

Tavoitteena tulisi olla työelämä, jossa tarpeetonta kuormittavuutta vähennetään ja samalla vahvistetaan työyhteisöjen kykyä kohdata väistämättömiä haasteita. Tätä tavoitetta ei saavuteta lisäämällä sääntelyä.

Kirjoittajat:

Anne Salomaa, asiantuntija, EK
Laura Sokka, neuropsykologi, psykologian tohtori

Lisätietoa ja linkkejä:
Parlamentin täysistunnon 5.10.2026 käsittelyssä oleva INL-aloite psykososiaalisesta kuormituksesta. (ehdotus direktiivitekstiksi alkaa sivulta 10)
Elinkeinoelämän Euroopan kattojärjestön Business Europen kantapaperi parlamentin psykososiaalisen kuormituksen INL-aloitteesta.
Blogikirjoitus vuodelta 2024: Kuormituksen lisäsääntely uuvuttaisi esihenkilöt