Vesa Rantahalvari: Sopiiko kansankapitalismi työeläkejärjestelmään?

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen pyysi professori Samuli Knüpferin selvittämään mahdollisuuksia soveltaa Ruotsin rahastoeläkemallia Suomen työeläkejärjestelmässä. Rahastoeläkemallin ideana on antaa työntekijöille mahdollisuus valita, mihin rahastoihin osa eläkemaksusta sijoitetaan. Näiden sijoitusten onnistuminen vaikuttaisi maksettavaan eläkkeeseen. Rahastoeläkemallia on perusteltu myös rahoitusmarkkinoiden vahvistumisella ja kansankapitalismilla, jossa kaikki eläkevakuutetut työntekijät olisivat sijoittajia.

Teknisesti rahastoeläkemalli on ympättävissä työeläkejärjestelmän osaksi. Tavallisella lailla voidaan säätää, mikä osa tulevista eläkemaksuista on vakuutetun itse sijoitettavissa ja miten sijoitus ja sen tuotto vaikuttavat eläkkeeseen. Markkinoilla on tarjolla jo nyt pilvin pimein erilaisia rahastoja, joista lainsäätäjä voisi valita sopiviksi katsomansa vaihtoehdot.

Lakitekniikkaa olennaisempi kysymys on, onko rahastoeläkemalli tarkoituksenmukainen. Työeläkejärjestelmään liitettynä se tarkoittaisi sitä, että lakisääteisessä eläkejärjestelmässä olisi kaksi osaa: nykyisenkaltainen etuusperusteinen osa ja uusi maksuperusteinen osa.

Jotta eläkemaksurasitus ei nousisi, etuusperusteisen osan karttumaa tulisi alentaa nykyisistä 1,5 prosentista 1,3 prosenttiin. Todennäköisesti myös vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeiden rahastointia tulisi vähentää. Malli voisi kaiketi vaikuttaa myös siihen, miten omaisuuden suojassa oleva useiden satojen miljardien eurojen eläkevelka jatkossa katettaisiin.

Osa eläkevarojen sijoitusriskistä siirtyisi eläkemaksujen maksajilta työntekijöille. Riskin realisoituminen johtaisi yksilötasolla joko nykymallia suurempiin tai pienempiin eläkkeisiin. Nuorena aloitetut pieleen menneet valinnat voisivat johtaa siihen, että pieneksi jäävää eläkettä täydennetään vähimmäiseläkkeellä ja asumistuella. Toki voisi käydä päinvastoinkin eli onnistuneella sijoittamisella saadaan eläke, joka on niin suuri, että yksin sillä tulee toimeen.

Kaksiosaisuus vaikeuttaisi eläkejärjestelmän ymmärtämistä. Se todennäköisesti kasvattaisi myös toimeenpanokustannuksia. Luontevaa kaiketi olisi, että rahastoeläkkeen hallintokulut jäisivät vakuutettujen rahoitettavaksi.

Ruotsalaisten kokemukset omasta mallistaan ovat kaksijakoiset. Rahastoeläkkeen pitkän aikavälin tuottotavoite on ylittynyt selvästi. Järjestelmälle asetettu eläkkeen vakaustavoite on jäänyt saavuttamatta, koska rahastoeläkkeen vuosittaiset muutokset heikentävät eläketurvan ennakoitavuutta. Myös valinnanvapaus on katsottu toteutuneen puutteellisesti, koska kaksikolmasosaa vakuutetuista ei käytä valintaoikeuttaan ja merkittävä osa valinnan tehneistäkään ei lopulta tiedä, mihin rahat on sijoitettu ja miten valinta vaikuttaa eläkkeeseen (lähde: Eläketurvakeskus).

Rahastoeläkemallin tarkoituksenmukaisuus on kiinni siitä, mitä siltä halutaan ja millaiset muutokset ovat hyväksyttyjä. Rahastoeläkemallissakin yksityiskohdat ovat olennaisia ja niitä lienee aikamoinen pino ratkaistavana ennen kuin malliin voidaan siirtyä. Toivottavasti ministerin tilaama selvitys tuo kattavan kuvan mallin vahvuuksista ja heikkouksista.

Kansankapitalismille on perusteensa. Sen edistämiseksi on myös keinoja, jotka ovat työeläkejärjestelmästä riippumattomia. Kotitalouksien finanssivarallisuus on tätä nykyä yli 230 miljardia euroa ja siitä peräti puolet on pankkitalletuksia. Ihmisillä on siis rahaa sijoitettavana työeläkemaksujen maksamisen jälkeenkin. Toimivia keinoja ovat esimerkiksi osakesäästötilit ja vapaaehtoinen eläkevakuuttaminen. Olisiko syytä palauttaa vapaaehtoisen eläkevakuuttamisen verokohtelu sellaiseksi, että vakuutuksen ottamisessa olisi taas järkeä?