Heidi Sabanadesan bloggaa: Naisen euro on 97 senttiä

Heidi Sabanadesan (ent. Marttila), EK

Viime aikoina on taas virinnyt keskustelu naisten ja miesten palkkaeroista. Äijäfeministiksikin itsensä nimennyt valtiovarainministeri Antti Rinne totesi, että seuraavan hallituksen tulee kuroa merkittävästi palkkaeroa kiinni. Olisi kuitenkin hyvä pitää mielessä, mistä todella on kysymys, kun puhutaan palkkaeroista. Keskustelu on usein harhaanjohtavaa – valitettavan usein jopa tarkoitushakuisesti.

Usein kuulee esitettävän väitettä, jonka mukaan ”naisen euro on reilu 80 senttiä” – näin Rinnekin väittää. Lause on tarttuva ja raflaava, miksi sitä tietysti toistetaan vuodesta toiseen ilman varsinaisia perusteluja. On totta, että työuran kokonaisansioita mitattaessa naiset jäävät miehistä jälkeen keskimäärin tuon 20 prosentin verran.

Ongelma ei kuitenkaan johdu siitä että samasta työstä maksettaisiin eri palkkaa. Työmarkkinoiden jyrkkä jakautuminen sukupuolen mukaan on pääsyy siihen, että naisten ja miesten keskiansioiden tilastolliset erot näyttävät suurilta. Mitä tarkempaan ala- ja tehtäväkohtaiseen vertailuun mennään, sitä pienemmäksi sukupuolten välinen palkkaero kuitenkin kutistuu. Kun vertaillaan täsmälleen samasta työstä maksettavaa palkkaa, on voitu osoittaa että ”naisen euro” on kutakuinkin 97 senttiä. Eroa kurottavaksi siis edelleen on, mutta siitä ei saa yhtä hyviä otsikoita, eikä kansanliikettä tasa-arvotalkoisiin.

Tilastot osoittavat, että naisten osuus johto- ja esimiestehtävissä on kasvanut nopeasti sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Tämä johtuu siitä, että naisten keskimääräinen koulutusaste on kohonnut nopeammin kuin miesten koulutusaste. Vaativampi koulutus mahdollistaa sijoittumisen vaativampiin tehtäviin. Lisäksi naisten työssäkäynti ja työllisyys ovat Suomessa kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla, mikä on hyvä asia. Kaikista palkansaajista yli puolet on naisia.

Naisten ja miesten tasapuolisempi sijoittuminen eri toimialoille kaventaisi naisten ja miesten keskiansioiden välisiä eroja. Miesten ja naisten koulutusalavalinnat ovat selvästi eriytyneet. Miehet opiskelevat tekniikan ja liikenteen koulutusaloilla, naiset sosiaali-, terveys-, matkailu-, ravitsemis- tai kulttuurialoilla. Jako naisten ja miesten aloihin pienenee vain koulutusvalintoihin ja asenteisiin vaikuttamalla. Tämä on hidas prosessi, joka väistämättä tulee viemään useammin hallituskauden kuin mitä Antti Rinne esittää. Yksilöiden oikeus vapaasti valita koulutusalansa ja ammattinsa sukupuolestaan riippumatta on tietysti jatkossakin turvattava – siitäkin huolimatta, että valinnat olisivat Rinteen mielestä vääriä.

Tilastoharhaa esiintyy myös siksi, että usein sekoitetaan keskenään palkka- ja ansiotaso, eikä tiedetä, mistä todellisuudessa puhutaan. Miesten korkeampi ansiotaso selittyy sillä, että he yksinkertaisesti tekevät enemmän töitä kuin naiset. Sen lisäksi että eri alat jakautuvat jyrkästi naisten ja miesten kesken, naisten ja miesten työmarkkinat ovat eriytyneet voimakkaasti yksityisen ja julkisen sektorin töihin. Naispuolisista palkansaajista lähes puolet työskentelee julkisella sektorilla kun miehillä vastaava osuus on noin viidennes. Julkisen sektorin kaikista palkansaajista naisia on yli kaksi kolmasosaa.  Julkisella sektorilla on pidemmät lomat, ja lisäksi naiset pitävät miehiä enemmän vanhempainvapaita, tekevät lyhyempää työviikkoa sekä käyttävät muita työaikaa lyhentäviä järjestelyitä. Tilastojen valossa näyttää siltä, että naiset arvostavat vapaa-aikaa miehiä enemmän.

Mikäli naiset haluavat päästä lähemmäs miesten ansiotasoa, heidän tulisikin suuntautua entistä enemmän yksityiselle sektorille ja siellä perinteisille miesvaltaisille aloille. Hintana tälle valinnalle olisi vähentynyt vapaa-aika, lyhyemmät lomat ja pidemmät työpäivät. Mikäli yhä useampi nainen tekee tällaisen valinnan, kansantalouden tasolla näkyvä ”palkkaero” kapenee. Poliittisilla päätöksillä siihen ei kuitenkaan juuri voida vaikuttaa.

Heidi Marttila
johtava asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK