EK:n Investointitiedustelu: Teollisuuden kiinteät investoinnit kasvavat selvästi, T&K -investoinnit kuitenkin yhä laskussa

14.06.2017

Teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen kasvavat melko ripeästi kuluvana vuonna. Investoinnit ovat kasvaneet jo vuodesta 2014 lähtien, ja EK:n Investointitiedustelun mukaan myös kuluvasta vuodesta ennustetaan myönteistä. Sen sijaan teollisten tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien kehitys on selvästi heikompaa, ja t&k-menot laskisivat edelleen tänä vuonna.

Tulokset perustuvat EK:n keväällä 2017 tekemään Investointitiedusteluun. Tiedustelun mukaan teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen nousevat tänä vuonna noin 4,3 miljardiin euroon, eli 12 prosenttia viimevuotista korkeammalle.

Energia-alan investoinnit jatkuvat edelleen vilkkaina. Niiden arvo kohoaisi kuluvana vuonna hieman yli 2,9 miljardiin euroon.

Teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinnit jatkavat tiedustelun mukaan supistumista. Uusimpien tilastotietojen mukaan suomalaiset teollisuusyritykset käyttivät vuonna 2015 tutkimukseen ja kehitykseen Suomessa 2,9 miljardia euroa, kun summa laskisi Investointitiedustelun mukaan kuluvana vuonna runsaaseen 2,3 miljardiin.

– Kiinteiden investointien kasvu kolmatta vuotta peräkkäin on erittäin myönteistä, ja se luo pohjaa Suomen talouden uudelle nousulle. Investointitason tulisi kuitenkin pysyä korkealla useita vuosia, jotta heikon investointivaiheen menetyksiä pystyttäisiin korvaamaan. Teollisen tutkimus- ja kehitystoiminnan laskun jatkuminen kuvastaa voimakasta rakennemuutosta, mutta se on huolestuttavaa tuottavuuden kasvunäkymien kannalta, totesi tiedustelun tuloksia esitellyt EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Investointiaste eli teollisuuden kiinteiden investointien suhde jalostusarvoon oli toissa vuonna hieman alle 12 prosenttia. Taso oli yksi Länsi-Euroopan vertailumaiden matalimpia. Kuluvana vuonna kiinteiden investointien asteen ennustetaan nousevan vähän yli 13 prosenttiin. Suomen teollisuuden t&k-panostukset laskeneet Euroopan kärjestä lähelle keskitasoa. Myös yhteenlaskettu investointitaso (kiinteät + t&k) on uusimpien lukujen mukaan lähellä EU-maiden keskimääräistä.

EK:n investointitiedustelu, kesäkuu 2017 (pdf)
EK:n investointitiedustelun esitys, kesäkuu 2017 (pdf)