Janne Koivuniemi Finnverasta on vuoden 2018 omistajanvaihdosasiantuntija

06.11.2018

Janne Koivuniemi on tehnyt aktiivista ja johdonmukaista työtä omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi, todettiin palkintoperusteissa tänään Finlandia-talolla.

Aluepäällikkö Janne Koivuniemi on nimitetty vuoden omistajanvaihdosasiantuntijaksi. Hän sai vahvan kannatuksen Omistajanvaihdosfoorumin järjestämän konferenssin osallistujilta.

Omistajanvaihdosasiantuntijan valinnalla halutaan edistää mikro- ja pk-yritysmarkkinoiden kehittymistä. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies luovutti kunniakirjan Koivuniemelle Omistajanvaihdoskonferenssissa 6.11. Finlandia-talossa.

– Janne Koivuniemi on tehnyt aktiivista ja johdonmukaista työtä omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi. Hän on osallistunut ahkerasti alueellisiin tapahtumiin, rakentanut yhteistyöverkostoja sekä vienyt rahoitustietämystä eteenpäin eri puolilla Suomea.

– Janne Koivuniemi on antanut ratkaisevan panoksen myös Omistajanvaihdosfoorumin synnyttämisessä. Lisäksi hän on kehittänyt ansiokkaasti yrityskauppamarkkinoita.

Omistajanvaihdosten edistämiseksi tehtävä työ on tärkeää, sillä sen tulokset näkyvät yrityskentän kasvuna ja uudistumisena, sanoo Janne Koivuniemi:

– Näissä talkoissa tarvitaan kaikkia. Mitä vahvemmin saamme kaikki keskeiset toimijat mukaan Omistajanvaihdosfoorumiin, sitä tuloksekkaammin pystymme yhdessä tukemaan suomalaista pk-sektoria.

Omistajanvaihdosfoorumin jäseniä ovat Työ- ja elinkeinoministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari, Finnvera, Business Finland, Finnvera, Fennia-konserni ja Elo, Nordea, Danske Bank, Suomen Yrityskaupat, Suomen uusyrityskeskukset, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulu.

Lisätiedot:
Aluepäällikkö Janne Koivuniemi, Finnvera, puh. 029 460 2577, etunimi.sukunimi@finnvera.fi
Omistajanvaihdosfoorumin projektipäällikkö Mika Haavisto, Suomen Yrittäjät, puh. 050 550 1993, mika.haavisto@yrittajat.fi