Suhdannebarometri: Suhdannetilanne heikentynyt äkillisesti ja näkymät romahtaneet

EK:n huhtikuun Suhdannebarometrissa suomalaisyritykset arvioivat koronaviruksen iskeneen rajusti suhdannetilanteeseen kevään 2020 aikana. Erityisesti palveluala on ottanut ensivaiheessa ison iskun. Suhdanneodotukset kesää kohden ovat heikot kaikilla päätoimialoilla.

”Koronavirus on laittanut kaikki ennusteet uusiksi ja nyt uidaan syvissä vesissä. Koko suhdannebarometrin 55 vuoden historiassa tämä on äkillisin ja laaja-alaisin pudotus yritysten suhdannenäkymissä. Ensiksi palvelualoille tapahtunut isku on nyt leviämässä myös teollisuuteen ja rakentamiseen lähiviikkojen aikana. Toivottavasti tilanne tasaantuu, sillä investointilama jättäisi Suomeen pitkän jäljen ja vaikeuttaisi merkittävästi palautumista koronakriisistä”, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen sanoo.

Suhdanneodotukset koko elinkeinoelämässä ovat romahtaneet saldolukuun -59. Tällaisia tasoja on nähty viimeksi 1990-luvun lamassa. Tuolloin pohjalukema -75 kohdattiin vuoden 1990 lopussa. Näkymät ovat synkät kaikilla päätoimialoilla. Vaikka teollisuudessa ja rakentamisessa suhdannetilanne on vielä palvelualoja parempi, ovat näkymät tulleet alaspäin. Tuotanto-, myynti- ja henkilöstöodotukset ovat myös tulleet nopeasti alaspäin äkillisen tilanteen seurauksena.

”Elämme aikoja, jolloin kaivamme pitkät aikasarjat esiin. Käsillä on historiallinen kriisi, vaikka sen syvyydestä ja kestosta ei vielä olekaan varmuutta. Tiedossa on, että Kiinassa talous on kärsinyt jo kolme kuukautta ja Suomessa epidemian huippu näyttää siirtyvän. Vaarana on, että kriisi pitkittyy myös Suomessa. Taloutta ajavien odotusten kannalta kaikista keskeisintä on nyt pyrkiä palauttamaan luottamus mahdollisimman nopeasti”, Pakarinen jatkaa.

Koronavirus vaivaa nyt yrityksiä eniten

Koronavirus on tuonut mukanaan tarjontaongelmia yritysten toimitusketjujen kautta ja samaan aikaan kysyntä on romahtanut. Vastaajayrityksistä 36 % koki ongelmaksi riittämättömän kysynnän. Peräti 29 % vastaajista mainitsi tuotannon ja myynnin kasvun esteeksi myös muun syyn, joka luonnollisesti viittaa koronavirukseen. Epidemian nopea haltuunotto on nyt erittäin tärkeää, jotta talous saadaan takaisin raiteilleen.

”Kotimarkkinoiden kannalta ratkaisevaa on se, miten koronan hallinnassa onnistutaan, jotta taloutta voidaan asteittain avata. Teollisuuden ja rakentamisen näkymä on myös heikentynyt. On tärkeää, että Suomen lisäksi tärkeimpien vientimaiden talous voisi elpyä”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.

EK:n Suhdannebarometri

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa.

EK tiedusteli yrityksiltä huhtikuussa 2020 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 210 yritystä, joilla on Suomessa yli 250 000 työntekijää.

Lisätietoja

Kommentit

Kommentoi