Avoin kirje ministeri Pekoselle: Työterveyshuolto paremmin mukaan koronan vastaiseen taisteluun

04.09.2020

Arvoisa sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen, työterveyshuolto on otettava nykyistä paremmin mukaan koronan vastaiseen taisteluun.

Suomen koronaepidemian hallinta nojaa testaa, jäljitä, eristä ja hoida –strategiaan. Valittu strategia on oikea, mutta kaikissa näissä neljässä osa-alueessa on edelleen kohentamisen tarvetta.

Erityisesti tämä koskee koronatartuntatestejä. Niitä ei tehdä edelleenkään asetettujen tavoitteiden edellyttämää määrää. Yksi olennainen riittävyyden este on se, että yksityistä testauskapasiteettia ei edelleenkään hyödynnetä tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 12.5.2020 esittäneet valtiovallalle, että koronatestien lisäämiseksi hyödynnettäisiin työterveyshuoltoa.

Järjestöt esittivät työterveyshuollon korvausjärjestelmän tarkistamista siten, että Kelan maksama työterveyshuollon korvaus kattaisi 75 prosenttia testien työnantajille aiheutuvista hyväksyttävistä kustannuksista.

Nämä korvaukset on esitetty rahoitettavaksi siten, että valtio maksaisi niistä puolet ja työnantajat ja työntekijät yhdessä toisen puolen. Käsityksemme mukaan korvausjärjestelmä on muutettavissa ja toimeenpantavissa nopealla aikataululla. Muut koronan takia tehdyt etuusmuutokset ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Työterveyden ammattilaiset ovat työolosuhteiden erityisasiantuntijoita. Työterveyshuollossa voidaan tarveharkintaisesti kohdentaa testausta myös oireettomille mahdollisesti tartuttaville työntekijöille esimerkiksi hoitokodeissa. Yritykset ovat jo nyt yhteistyössä työterveyshuollon kanssa tehneet erittäin vastuullisesti testauksia. Yritysten kustannukset nousevat kohtuuttomiksi, koska testausmäärät ovat moninkertaistuneet.

Näillä perusteilla ehdotan, että sosiaali- ja terveysministeriö käynnistää pikaisesti korvausjärjestelmän muuttamisen edellyttämän lainvalmistelun ja kutsuu työmarkkinoiden keskusjärjestöt mukaan valmisteluun.

 

Kunnioittaen,

Ilkka Oksala

Johtaja, työelämä-vastuualue

Elinkeinoelämän keskusliitto