EK ehdottaa uutta osaamisturvamallia – yksilölle vakuutuksesta rahaa koulutukseen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdottaa uudenlaista vapaaehtoista kassaa omaehtoisen ammatillisen osaamisen kehittämiseen. Osaamisturva on vapaaehtoinen osaamiskassa, joka perustettaisiin vakuutuskassalainsäädännön pohjalta. EK:n ehdotus osaamisturvasta olisi yksi uusi ratkaisu työuran aikaiseen jatkuvaan oppimiseen.

Osaamisturvamallin ajatuksena on järjestää vapaaehtoinen ja vapaamuotoinen vakuutus, joka rahoitetaan osaamiskassan jäsenmaksulla. Kassan jäsenet itse määrittävät, millä perusteella jäsenmaksun suuruus määräytyy sekä mitä ja miten paljon osaamiskassa koulutuksesta korvaa.

– Kyseessä ei ole henkilökohtainen tili vaan riskiä tasataan suuremman joukon kesken vakuutuksen keinoin. Osaamisturva muistuttaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa, sanoo EK:n johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari.

Osaamisen uudistamisen vastuun tulee jakautua kolmelle taholle: työnantajille, yhteiskunnalle ja yksilöille. Tällä hetkellä työnantajat ja yhteiskunta kantavat kuitenkin suurimman vastuun.

Osaamiskassan avulla kannustetaan henkilöitä huolehtimaan oman osaamisensa ajantasaisuudesta. Kassan jäsenmaksujen tulee olla verotuksessa vähennyskelpoisia ja etuudet veronalaista tuloa. Osaamisturvaa ei soviteta yhteen muiden etuuksien kanssa. Tämä on tärkeää, koska muiden osaamisen kehittämiseen kannustavien etuuksien rajaukset rajoittavat niiden toimivuutta muuttuvassa työelämässä.

– Työnantajat ja palkansaajat rahoittavat yhdessä aikuiskoulutustukea, joka mahdollistaa henkilön omasta aloitteesta tapahtuvan kouluttautumisen. Osaamisturva olisi uusi, täydentävä mahdollisuus omaehtoiseen osaamisen kehittämiseen, korostaa EK:n johtaja Riikka Heikinheimo.

Suomessa työnantajien panos henkilöstön osaamisen kehittämiseen on mittava. ETLA:n arvio on 1,5 mrd. euroa vuositasolla. OECD:n tilastoista näkyy, että suomalaiset työnantajat ovat maksajina kärkisijoilla.