EK:n hallitus: Työllisyyden parantaminen ei salli palkankorotuksia

08.02.2013

Työpaikkojen säilyminen Suomessa edellyttää seuraavalla työmarkkinakierroksella tiukkaa palkkamalttia. Suomessa palkat ovat nousseet enemmän kuin EU-alueella keskimäärin. Palkankorotusvaraa voi syntyä vain niihin yrityksiin, joiden tuottavuus parantuu. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallitus käsitteli kokouksessaan 7.2.2013 alustavasti tulevan työmarkkinakierroksen tavoitteita.

Työpaikkojen määrä on vaarassa vähentyä jatkossakin, koska suomalaisten yritysten kilpailukyky on rapautunut koko 2000-luvun ja vienti on jäänyt jälkeen kilpailijamaista. On välttämätöntä, että työllisyystilanne saadaan kääntymään parempaan ja Suomi palautettua takaisin kasvu-uralle. Myös julkisella sektorilla työvoimakustannusten nousuvauhti on pysäytettävä, jotta velkaantumiskierre ja saneeraustarve saadaan hallintaan.

Työllisyyden parantamiseksi yritykset tarvitsevat myös aikaisempaa enemmän palkkaukseen, työaikoihin ja muihin työehtoihin liittyviä joustomahdollisuuksia ja työpaikalla räätälöityjä ratkaisuja. EK pyrkii yhdessä jäsenliittojensa kanssa siihen, että paikallisen sopimisen mahdollisuuksia lisätään alakohtaisesti niin palkanmuodostuksen kuin muidenkin työehtojen osalta. Alakohtaisesti on myös edistettävä työajan joustavaa ja tehokasta käyttöä sekä pyrittävä eri keinoin tehdyn työajan pidentämiseen.

EK:n jäsenliitot aloittavat oman aikataulunsa mukaisesti valmistelut uusien työehtosopimusten solmimiseksi nykyisten sopimusten jatkeeksi. EK:n jäsenliitot ovat yhdessä linjanneet seuraavan neuvottelukierroksen aikaista yhteistyötään.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jyri Häkämies 09 4202 2400 ja johtaja Lasse Laatunen 0400 423 715