EK:n Kuntaranking-tulokset 2021: Seinäjoen, Rauman ja Salon seudut Suomen parhaat alueet yrityksille

11.02.2021

Seinäjoen seutukunta arvioitiin jo viidettä kertaa Suomen vetovoimaisimmaksi paikaksi yritystoiminnalle. Sillä oli kuitenkin enää desimaalien etumatka hopeasijansa uusineeseen Raumaan, ilmenee EK:n Kuntaranking-tutkimuksesta. Salon seutu kiri itsensä pronssille. Isoimmat tulosparantajat löytyivät Kajaanin ja Ylä-Savon seuduilta. Yleiskuva on kriittinen: yritysten arvion mukaan oman kotikunnan yritysilmasto on heikentynyt selvästi vuoden 2019 jälkeen. Linkit tarkempiin tuloksiin ja aluetiedotteisiin löytyvät tämän tiedotteen lopusta. 

Kahden vuoden välein toteutettava Kuntaranking mittaa Suomen eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksessa hyödynnettiin kahdentyyppistä aineistoa: yrityksille suunnattua kyselyä sekä aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja. Vertailuun otettiin mukaan 25 seutukuntaa, joista yrityskyselyssä saatiin eniten vastauksia ja vertailutietoa.

Alueen sijoitukseen vaikuttivat yritysten arvioissa erityisesti seuraavat tekijät: kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys (esim. kaavoituksen sujuvuus, yritysvaikutusten huomiointi päätöksissä), oman alueen julkiset yrityspalvelut (neuvonta, rahoitus, toimitilat) sekä osallistumismahdollisuus palveluiden tuottamiseen (kilpailu kuntayhtiöiden kanssa, julkiset hankinnat).

Läntinen Suomi pärjäsi koronavuonnakin, kovimmat tulosparantajat Savosta ja Kainuusta

 Yritysten toimintaedellytykset kehittyivät eritahtisesti eri puolilla maata. Kärkikymmenikössä on silmiinpistävän paljon läntisen Suomen ja etelän seutuja. Vertailun häntäpää painottuu itäiseen Suomeen ja kaakkoon.

Varsinais-Suomi ja Satakunta paransivat sijoitustaan vertailun kärjessä (Rauma 2, Salo 3, Turku 4). Seinäjoen (1) voittoputki jatkui, mutta hopeamitalisti Rauma sai sen etumatkan lähes kurottua.

Itä-Suomen alueista parhaiten pärjäsi Joensuu (9), joka säilytti hyvän tasonsa koronavuonnakin. Idästä ja pohjoisesta löytyivät kovimmat tulosparantajat: Ylä-Savo (12) ja Kajaani (19).  Katso kaikki sijoitukset tiedotteen lopusta.

Koronavuosi näkyi tuloksissa yritysten kasvaneena kriittisyytenä. Silti enemmistö yrityksistä antaa plusmerkkisen arvion paikallisesta elinkeinopolitiikasta, sijaintipaikan sopivuudesta ja yleisestä yritysilmapiiristä. Pienemmillä paikkakunnilla ja kehyskunnissa kuntapäättäjiä arvioitiin keskimäärin suopeammin kuin isommissa keskuskaupungeissa.

”Voimakkain tyytymättömyys kohdistui julkisen sektorin ja yritysten väliseen työnjakoon palvelutuotannossa. Erityisesti pitkän linjan yrittäjät kokivat jäävänsä yrityspalveluiden väliinputoajiksi, jos kunnat panostavat liian yksipuolisesti joko käynnistysvaiheen yrityksiin tai suuryrityksiin. Myös osaajapula on yleistä”, tiivistää tuloksia EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen.

EK:n aluetoiminnasta ja yrittäjyydestä vastaava pk-johtaja Petri Vuorio vetoaa keväällä valittavia kuntapäättäjiä panostamaan pienyrittäjien ja työnantajien toimintaedellytyksiin:

”Suomen kunnat nousevat koronakriisistä vain yhdessä alueen yritysten kanssa. Huolehditaan, että firmat pääsevät tasapuolisilla pelisäännöillä tuottamaan paikallisia palveluita. Varmistetaan, että yrityspalveluita tarjotaan myös työllisyyttä kannatteleville yrityksille. Parannetaan kuntien yhteistyöasennetta yrityksiin päin. ”

Kuntaranking-kyselyyn vastasi joulu-tammikuussa yhteensä 2 117 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Vastaajat edustavat suomalaisia työnantajayrityksiä, joita maassamme on noin 85 000. Tutkimuksessa käytettiin vuoden 2020 aluejakoa.

 

Koko maan vastaajat

Vastaajina 2 117 yritystä, joissa oli 168 206 työntekijää

Heikko

(%) 

Kohtalainen

(%)

Hyvä (%)

 

 Saldoluku

2021 *)

Saldoluku

2019

Elinkeinopolitiikan arvosana 30 33 37 7 10
Sijainti vastaa toiminnan vaatimuksia 8 18 74 66 69
Yritysilmaston laatu (17 väittämää)  
    Yleinen yritysilmapiiri 32 28 40 8 13
    Kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys 35 31 34 -1 6
    Julkiset yrityspalvelut 33 41 26 -7 -6
    Palveluiden tuotanto 35 42 23 -12 -7

*) Saldoluku on muodostettu vähentämällä positiivisten arvioiden %-osuudesta negatiivisten arvioiden %-osuus.

Tarkemmat tulosaineistot:

LIITE: EK:n Kuntaranking-tulokset 2021

25 vertailuun otettua seutukuntaa paremmuusjärjestyksessä
Huom: seutukuntien osalta käytetty vuoden 2020 kuntajakoa.

Sijoitus

2021

Seutukunta

 

Sijoitus 2019 Sijoitus 2017
1

Seinäjoen seutukunta

Ilmajoki Kauhava Kurikka Lapua Seinäjoki

1 1
2

Rauman seutukunta

Eura Eurajoki Rauma Säkylä

2 5
3

Salon seutukunta

Salo Somero

6 8
4

Turun seutukunta

Kaarina Lieto Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Paimio Raisio Rusko Sauvo Turku

3 2
5

Helsingin seutukunta

Espoo Helsinki Hyvinkää Järvenpää Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi Lohja Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Siuntio Tuusula Vantaa Vihti

4  4
6

Jyväskylän seutukunta

Hankasalmi Jyväskylä Laukaa Muurame Petäjävesi Toivakka Uurainen

5 10
7

Kokkolan seutukunta

Kannus Kokkola

10 17
8

Tampereen seutukunta

Hämeenkyrö Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Pälkäne Tampere Vesilahti Ylöjärvi

8 7
9

Joensuun seutukunta

Ilomantsi Joensuu Juuka Kontiolahti Liperi Outokumpu Polvijärvi

9 9
10

Vaasan seutukunta

Korsnäs Maalahti Mustasaari Vaasa Vöyri

7 6
11

Lahden seutukunta

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki Sysmä

13 15
12

Ylä-Savon seutukunta

Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

16 11
13

Porin seutukunta

Harjavalta Huittinen Kokemäki Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Ulvila

11 16
14

Kuopion seutukunta

Kuopio Siilinjärvi

14 12
15

Hämeenlinnan seutukunta

Hattula, Hämeenlinna, Janakkala

12 3
16

Kemi-Tornion seutukunta

Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio

17 21
17

Rovaniemen seutukunta

Ranua Rovaniemi

19 20
18

Oulun seutukunta

Hailuoto Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu Tyrnävä

15
13
19

Kajaanin seutukunta

Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo

24 25
20

Lappeenrannan seutukunta

Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale, Taipalsaari

21 19
21

Mikkelin seutukunta

Hirvensalmi Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa Puumala

18 14
22

Raaseporin seutukunta

Hanko, Inkoo, Raasepori

20 18
23

Savonlinnan seutukunta

Enonkoski Heinävesi Rantasalmi Savonlinna Sulkava

22 22
24

Kouvolan seutukunta

Iitti, Kouvola

23 24
25

Kotkan-Haminan seutukunta

Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää Virolahti

25 23