EK:n yrityskysely: Poliittiset päätökset nähdään talouskasvua tukevina – vaikutukset investointeihin ja työllistämiseen vielä varovaisia
Tuoreen yrityskyselyn mukaan valtaosa yrityksistä arvioi, että hallituksen tekemillä poliittisilla päätöksillä on myönteinen vaikutus talouskasvuun. Yli 70 prosenttia vastaajista uskoo, että päätökset vauhdittavat talouskasvua joko merkittävästi tai jonkin verran. Toisaalta 19 prosenttia ei usko päätöksillä olevan vaikutusta, ja noin 10 prosenttia näkee niillä jopa kielteisiä vaikutuksia.
Yritysten omien kasvunäkymien osalta tulokset ovat maltillisempia. Kasvuaikomusten osalta 41 prosenttia arvioi päätösten vahvistavan suunnitelmia, mutta lähes yhtä moni (45 %) ei odota niillä olevan vaikutusta. Investointien ja työllistämisen osalta tulokset ovat samansuuntaisia – suurin osa yrityksistä ei näe suoraa vaikutusta, vaikka osa suhtautuu varovaisen positiivisesti.
Yhteisöveron laskun arvioidaan vahvistavan investointi- ja kasvuaikomuksia noin kolmanneksella vastaajista, mutta enemmistö (noin 55 %) pitää vaikutuksia neutraaleina.
“Yhteisöveron lasku parantaa kansainvälistä kilpailukykyämme ja antaa tilaa uusille investoinneille. Se on vahva viesti siitä, että Suomi haluaa olla yrityksille hyvä toimintaympäristö”, Finnsonic Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Nurminen toteaa.
Työn verotuksen keventämistä pidetään selkeämmin talouskasvua tukevana – 67 prosenttia yrityksistä näkee sillä olevan myönteinen vaikutus.
“Työn verotuksen keventäminen on tärkeä päätös, joka näkyy suoraan asiakkaidemme ostovoimassa. Se antaa positiivista virettä koko kaupan alalle ja luo uskoa siihen, että arjen työ kannattaa”, K-Citymarket Iso Omenan kauppias Toni Pokela sanoo.
Perintö- ja lahjaverotukseen tehdyt muutokset jakavat mielipiteitä: vain 23 prosenttia pitää niitä riittävinä kasvun näkökulmasta, kun taas yli puolet arvioi muutosten olevan riittämättömiä.
“On hyvä, että perintö- ja lahjaverotukseen on vihdoin tartuttu. Muutokset ovat askel oikeaan suuntaan, vaikka toivommekin jatkossa vielä rohkeampia uudistuksia, jotka turvaavat yritystoiminnan jatkuvuuden sukupolvenvaihdoksissa”, Lappset Group Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja Johanna Ikäheimo kommentoi.
Julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta yritykset suhtautuvat varovaisen toiveikkaasti: lähes 59 prosenttia uskoo päätöksillä olevan positiivinen vaikutus, mutta lähes 23 prosenttia arvioi vaikutusten olevan negatiivisia tai neutraaleja.
“Yritysten viesti on selvä: suunta on oikea. Poliittiset päätökset luovat nyt kasvua tukevaa pohjaa, joka voi vahvistaa Suomen talouden dynamiikkaa ja kilpailukykyä pidemmällä aikavälillä. On tärkeää jatkaa määrätietoisesti tällä tiellä”, Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen sanoo.
Kysely toteutettiin 29.4-5.5.2025 ja siihen vastasi 527 EK:n jäsenyritystä, jotka edustavat EK:n kaikki toimialoja.