Hyvin johdetulla etätyöllä positiivinen vaikutus yritysten tuottavuuteen

06.06.2023

Etätyö on muodostunut pysyväksi osaksi suomalaista työelämää. Etätyömahdollisuus on myös yrityksille merkittävä kilpailutekijä. Sekä yritysjohto että henkilöstö kokevat etätyöstä olevan selkeää hyötyä niin työntekijän oman työn kuin myös koko yrityksen kannalta. Tiedot käyvät ilmi EK:n Innolinkiltä tilaamasta selvityksestä sekä EK:n itse tekemästä yrityskyselystä.

Tällä hetkellä etätyöhön oikeutetut henkilöt tekevät etätöitä keskimäärin kolme päivää viikossa eikä etätyön määrään ennakoida lähivuosina merkittävästi muuttuvan.

Yritysten henkilöstölle on tärkeää etätyön tekemistä koskeva autonomia, joka myös tunnistetaan yritysjohdossa. Toisaalta tutkimuksesta piirtyy esiin tarve yritysjohdon määrittelemille etätyötä koskeville linjauksille, jotta etätyö olisi mahdollisimman hyvin yhteensovitettavissa yrityksen kokonaisedun mukaisesti.

”Etätyön myötä kommunikaation rooli on korostunut. Ne yritykset, joissa uskalletaan käydä keskustelua etätyöstä ja käytännöistä menestyvät jatkossa. Tutkimustulosten perusteella luottamus käydä tällaista keskustelua yritysjohdon ja henkilöstön välillä on hyvällä tasolla”, Innolinkin toimitusjohtaja Pekka Vuorela sanoo.

Etätyön vaikutus yritysten tuottavuuteen on positiivinen. Samalla henkilöstön ja yritysjohdon näkemykset tuottavuudesta kuitenkin eroavat toisistaan jonkin verran. Henkilöstö kokee etätyön kasvattaneen sekä oman työn että yrityksen tuottavuutta enemmän kuin yritysjohto.

Tutkimuksesta käy hyvin ilmi, että etätyön toimivuus vaihtelee tehtävittäin. Rutiininomaisten työtehtävien hoitoon etätyö soveltuu hyvin. Uusien tehtävien ja vastuiden haltuunotto tai strateginen kehittäminen on sen sijaan etätyössä haastavampaa ja yritysten johto tunnistaa nämä haasteet työntekijöitä selkeämmin.

”On ilahduttavaa, että työpaikoilla on paikallisesti haettu kullekin sopiva tapa tehdä töitä. Etätyöstä näyttää olevan hyötyä monille työntekijöille ja yrityksille. Yritysten menestymisen kannalta on tietenkin olennaista löytää tapoja parantaa strategista kehittämistä sekä uusien tehtävien haltuunottoa. Näiden tehtävien merkitys korostuu jatkossa, kun tekoäly hoitaa tulevaisuudessa entistä suuremman osan rutiininomaisista tehtävistä”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.

Etätyöllä on ollut merkittäviä vaikutuksia myös yritysten tilankäyttöön. EK:n jäsenyrityksissä toimitilojen käyttöaste etätyötätekevien osalta on viimeisen vuoden aikana ollut keskimäärin 57 prosenttia. Innolinkin selvityksessä henkilöstö ei nähnyt yritysten toimitilojen rajoittavan lähityöskentelyä.

”Koronapandemian myötä lisääntynyt etätyö on iskenyt merkittävällä tavalla kaupunkikeskustoihin. Tutkimustulosten perusteella liikkuminen ydinkeskustoissa ei ole palaamassa koronaa edeltävään aikaan. Tämä asettaa kannattavuushaasteita liiketilamarkkinoille sekä siellä toimiville yrityksille. Kaikkea ei varmastikaan ole vielä nähty”, sanoo Häkämies.

Tutkimuksen taustaa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK halusi selvittää etätyön vaikutuksia yrityskenttään ja tuottavuuteen. Innolink toteutti selvityksen, johon osallistui yhteensä 12 merkittävää suomalaista yritystä. Tutkimuksessa syvähaastateltiin yritysten ylin johto ja henkilöstölle lähetettiin sähköinen kysely. Ylimmän johdon haastatteluihin osallistui 12 yritystä ja henkilöstön sähköiseen kyselyyn 11 yritystä. Tämän lisäksi EK toteutti oman jäsenkyselyn aiheesta ja tähän vastasi 625 yritystä. Molemmat selvitykset tehtiin huhti-toukokuussa 2023. Selvityksissä tehtiin yhteistyötä Työterveyslaitoksen kanssa.