Investointien kasvu käynnistyi hitaasti – näkymät uudelleen epävarmat

14.06.2012

Teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitystoiminta supistuu jonkin verran

Talouskriisissä romahtaneet investoinnit alkoivat vilkastua vasta viime vuonna. EK:n uusimman Investointitiedustelun mukaan teollisuusyritysten investoinnit Suomeen kasvoivat viime vuonna selvästi. Kuluvan vuoden investointinäkymät ovat kuitenkin uudelleen epävarmat, ja investointien kasvun arvioidaan hidastuvan vain runsaaseen prosenttiin.

Tehdasteollisuus investoi Suomeen vuonna 2010 hieman yli 2,9 miljardia euroa. Vuosina 2011 ja 2012 investoinnit ovat tiedustelun ennakkotiedon mukaan noin 3,6 miljardin euron tasolla.

– Investointien kasvuprosentti oli viime vuonna korkea, mutta niiden lähtötaso oli kriisin jäljiltä ennätyksellisen heikko. Kohennuksesta huolimatta investoinnit jäivät yhä alle 2000-luvun keskimääräisen. Esimerkiksi investointiaste eli teollisuuden kiinteiden investointien suhde jalostusarvoon oli viime vuonna yhä alle 12 prosenttia, kun talouskriisiä edeltäneen vuosikymmenen keskiarvo oli yli 13 prosentissa, totesi tiedustelun tuloksia esitellyt EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Energia-alan investoinnit jatkuvat sen sijaan vilkkaina. Tehdasteollisuuden ja energiantuotannon yhteenlaskettujen investointien ennustetaan olevan tänä vuonna noin 6 miljardia euroa.

Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta on tiedustelun mukaan supistumassa. Teollisuusyritykset käyttivät tutkimukseen ja tuotekehitykseen Suomessa viime vuonna noin 3,9 miljardia euroa. Tänä vuonna T&K-panostusten ennustetaan kuitenkin laskevan noin viidellä prosentilla. Myös t&k-henkilöstö vähenee jonkin verran. Teollisuuden tutkimus- ja kehitystehtävissä kotimaassa työskentelevien määrä alenisi tiedustelun mukaan hieman vajaaseen 22 000 henkilöön.

– Teollisuuden rakennemuutos näkyy myös tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa. Kokonaisuutena tutkimustoiminta on kuitenkin kehittynyt selvästi vakaammin kuin kiinteät investoinnit, Urrila lisäsi.

Investoinnit eivät riitä korvaamaan poistuvaa kapasiteettia

Teollisuuden pääomakanta on kutistunut selvästi jo useamman vuoden peräkkäin, kun pääoman kuluminen on ollut suurempaa kuin investoinnit. – Vaikka investoinnit toipuivatkin viime vuonna aallonpohjasta, teollisuuden pääomakannan arvioidaan kutistuneen yhä selvästi. Tämän lisäksi erityisen huolestuttavaa on, että samanaikaisesti investoinnit henkiseen pääomaan eli t&k-toimintaan ovat laskussa, kommentoi tiedustelun tuloksia EK:n johtaja Jussi Mustonen.

Lisätietoja: Penna Urrila, puh. (09) 4202 2606 tai (040) 570 7860
Jussi Mustonen, puh. (09) 4202 2213