Paavali Kukkonen EK:n edunvalvontapäälliköksi

27.04.2026

Nykyisin johtavana asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ssa työskentelevä Paavali Kukkonen on nimetty EK:n edunvalvontapäälliköksi. Uudessa tehtävässään Kukkonen suunnittelee, koordinoi ja toteuttaa EK:n edunvalvontaa ja kannanmuodostusta. Lisäksi hän vastaa erityisesti elinkeino- ja teollisuuspoliittisesta vaikuttamisesta. Kukkonen aloittaa tehtävässä 18.5. ja raportoi toimitusjohtaja Minna Helteelle.

Kukkonen on toiminut EK:ssa johtavana asiantuntijana vuodesta 2020 alkaen. Hän on keskittynyt viimeksi yrittäjyyteen, elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaan sekä vienninedistämiseen. Aiemmin Kukkonen on myös vastannut EK:n liittoyhteistyön kehittämisestä ja toiminut EK:n hallituksen sihteerinä.

“Suomi elää talouspoliittisesti haastavaa aikaa, jossa kasvun edellytysten vahvistaminen on entistä tärkeämpää. Paavali Kukkosella on pitkä ja monipuolinen kokemus elinkeinopolitiikasta sekä vahva näkemys siitä, miten yritysten toimintaedellytyksiä voidaan parantaa. Olen erittäin iloinen, että saamme hänet tähän tehtävään”, toimitusjohtaja Minna Helle sanoo.

”Aloitan uudessa tehtävässä erittäin motivoituneena. Suomi tarvitsee nyt kasvua enemmän kuin koskaan. Kasvua voidaan rakentaa vain hyvässä yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa, tavoitteenani on saavuttaa koko Suomen kannalta paras mahdollinen lopputulos”, Paavali Kukkonen sanoo.

Ennen siirtymistään EK:hon Kukkonen on työskennellyt mm. ministeri Sirpa Paateron erityisavustajana valtioneuvoston kansliassa ja valtiovarainministeriössä sekä asiantuntijana Sitrassa.

 

Lisätiedot:
Minna Helle, toimitusjohtaja, Nora Elersin kautta, p. 050 574 6977
Paavali Kukkonen, johtava asiantuntija, p. 050 566 3455